Kuntouttava työtoiminta

Kenelle
Kunta järjestää
Työtoiminnasta laaditaan sopimus
Työtoiminnasta saa taloudellista etua
Työtoiminnan tehtävät ja sisältö sovitaan yksilöllisesti
Työtoiminnasta saa palautetta ja työtodistuksen

 

Kenelle 

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttömänä olleelle henkilölle, joka saa työt-tömyyden perusteella toimeentulotukea ja/tai työmarkkinatukea.

Kuntouttavasta työtoiminnasta sovitaan aina aktivointisuunnitelmassa. Aktivointisuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan, sosiaalityöntekijän ja työvoimaneuvojan kanssa. Suunnitelmassa nimetään tavoitteet ja keinot, joiden avulla parhaiten edistetään asiakkaan työllistymistä, parannetaan hänen työ- ja toimintakykyään sekä yleistä elämänhallintaansa.

 

Kunta järjestää

Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä vastaa aina kunta. Sitä voidaan toteuttaa

 
  • kunnan tai kuntayhtymän eri toimipisteissä
  • erilaisissa rekisteröidyissä yhdistyksissä
  • seurakunnissa
  • valtion virastoissa ja
  • säätiöissä
 

Työtoiminnasta laaditaan sopimus 

Kuntouttavasta työtoiminnasta laaditaan aina sopimus työnantajan, kunnan ja asiakkaan välillä. Sopimuksessa määritellään työtoimintapaikka, työtoiminnan kesto ja sopijaosapuolten tavoitteet toiminnalle.

Kuntouttava työtoiminta alkaa 3 kk aloitusjaksolla. Suunnitelmaa tarkennetaan ja sopimus-ta jatketaan asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Työtoimintaan voi osallistua yhtä-jaksoisesti enintään 11 kk ja jaksoja voi olla useita.

Työajat, työtoiminnan tavoitteet sekä toiminnan sisältö määritellään asiakkaan kokonaistilanne huomioiden. Työtoimintaan sisältyy ryhmässä toimimista ja tarvittaessa sosiaali- ja terveyspalveluja sekä talous- ja velkaneuvontaa.

 
  • Kuntouttava työtoiminta kestää 3 - 24 kuukautta.
  • Työpäiviä on sopimuksen mukaan 1 - 5 päivää viikossa.
  • Työpäivän pituus on sopimuksen mukaan 4 - 8 tuntia päivässä.
 

Työtoiminnasta saa taloudellista etua

Asiakas saa työtoiminnan ajalta täyden työmarkkinatuen 25,74 €/ päivä ja lisäksi verottoman 9 € korvauksen osallistumispäiviltä, mikä maksetaan joko toimintarahana tai ylläpitokorvauksena. Lisäksi hän voi saada lapsikorotusta alle 18-vuotiaista lapsista.

Joissakin tapauksissa päiväraha korvautuu kunnan maksamana toimeentulotukena, mikä määrittyy toimeentulotukinormien mukaisesti.

Asiakkaalle aiheutuvat todelliset matkakustannukset kodin ja työpisteen välillä korvataan tarvittaessa edullisimman vaihtoehdon mukaan.

 

Työtoiminnan tehtävät ja sisältö sovitaan yksilöllisesti

Kuntouttavan työtoiminnan tehtävät sovitaan asiakkaan taitojen, toiveiden, mahdollisuuk-sien ja tavoitteiden mukaisesti. Sopimiseen osallistuvat asiakkaan lisäksi kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja  ja työnantajan edustaja. Kuntouttavasta työtoiminnasta laaditaan kirjallinen sopimus.

Työtoiminnan tavoitteena on asiakkaan kokonaistilanteen parantaminen yksilöllisesti ja vähitellen.

Yksilöityjä tavoitteita voivat olla:

 
  • fyysisen työkunnon parantaminen
  • sosiaalisten taitojen kehittäminen
  • työtietojen ja -taitojen päivittäminen
  • päivittäiseen työrytmiin totuttautuminen
  • työnhakutaitojen kehittäminen

Työtoimintaan sisältyy henkilökohtainen ohjaus ja tuki sekä yleinen palveluohjaus.

Työtehtävät ovat usein avustavia tehtäviä palkatun työntekijän ohjauksessa. Tehtävät voivat liittyä esim. seuraaviin toimialoihin tai tehtäviin:

 
  • vaatehuolto
  • siivoustyö
  • ympäristönhoitotyö
  • kiinteistöhuolto
  • kirjastotoimi
  • sosiaalialan avustavat työt ja
  • toimisto- ja arkistointitehtävät

Uusia paikkoja etsitään koko ajan ja asiakkaiden esittämiä toiveita pyritään ottamaan huomioon. Kuntouttavaan työtoimintaan sovelletaan työturvallisuuslakia ja kunta järjestää työtoiminnan ajaksi tapaturmavakuutuksen. Kuntouttava työtoiminta ei ole työ- tai virkasuhde, joten sen ajalta ei kerry työsuhteen kaltaisia etuja kuten eläkettä tai vuosilomapäiviä. Se ei myöskään kartuta työttömyysturvan edellyttämää työssäoloehtoa.

 

Työtoiminnasta saa palautetta ja todistuksen tarvittaessa

Osapuolten tavoitteet työtoiminnalle on määritelty yhteisessä sopimuksessa työtoimintaa aloitettaessa. Työtoiminnasta saa palautetta väli- ja loppuarvioinneissa, joihin osallistuvat asiakas, työnantajan edustaja, työvoimaneuvoja sekä kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja.

 
  • sopimuksen laatiminen
  • väliarviointi- ja loppuarviointi
  • työtodistus
  • jatkosuunnitelma

Yhteisissä arviointipalavereissa työstetään vähitellen asiakkaan jatkopolkua työelämään, koulutukseen tai muuhun mielekkääseen vaihtoehtoon. Kuntouttavasta työtoiminnasta asiakas saa kirjallisen työtodistuksen ja kirjallisen palautteen työ- ja toimintakunnostaan sekä jatkosuunnitelman oman työllistymistilanteensa parantamiseksi.

Jatkosuunnitelmat ovat osa työvoimahallinnon tarjoamia palveluja kuten; työelämävalmennusta, työkokeilua, työvoimakoulutusta, palkkatukityötä tai ansiotyötä avoimilta työmarkkinoilta.

Linkkejä

Työvoimatoimisto
Kela

Sivun alkuun