Saamelaisnuorten taidetapahtuma |
![]() |
![]() |
25.2.2016
Vuoden 2016 teemana on teatteri FACEBOOK
Saamelaisnuorten taidetapahtuma järjestetään Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa 30. – 31.3.2016. Tapahtuman pääteemana on saamenkielinen teatteri. Lisäksi tapahtumassa on mm. tanssityöpajoja ensi vuoden tapahtumaa enteillen.
Taidetapahtuma järjestetään vuorovuosin eri kunnissa ja siihen kutsutaan kaikki saamelaislapset ja -nuoret sekä saamen kielen tai saamenkielisessä opetuksessa olevat lapset ja nuoret.
Lisätietoja saa saamelaiskäräjien kotisivuilta tapahtuman lähestyessä, kunhan tapahtumatyöntekijä on aloittanut työnsä. Tapahtumasta tiedotetaan myös kaikille kouluille ja ohjaajille sähköpostitse.
Osa ryhmistä valitaan saamelaisnuorten edustajiksi valtakunnalliseen TEATRIS-tapahtumaan, joka järjestetään Vaasassa 27. – 29.5.2016. Vaasaan valitaan ryhmä, jossa on vähintään kolme 10–25 –vuotiasta nuorta, ja jonka esitys kestää 15–60 minuuttia. Saamelaisnuorten taidetapahtumaan voivat kuitenkin osallistua kaikenikäiset lapset ja nuoret!
Lisätietoja Vaasan Nuori Kulttuuri tapahtumasta saat täältä. Saamelaisnuorten taidetapahtuman säännöt ovat samat, paitsi että Inarin Sajoksessa tapahtumaan voivat osallistua myös alle 10-vuotiaat.
Logo: Tanja Sanila
Saamelaiskäräjät järjestää vuosittain yhteistyössä kuntien ja paikallisten saamelaisjärjestöjen kanssa saamelaisnuorten taidetapahtuman (Sámenuoraid dáiddadáhpáhus).
Taidetapahtuma järjestetään vuorovuosin eri kunnissa ja siihen kutsutaan kaikki saamelaislapset ja -nuoret sekä saamen kielen tai saamenkielisessä opetuksessa olevat lapset ja nuoret.
Tapahtuma on nostanut esille monia uusia taitajia ja osallistuminen siihen on aina ollut runsasta. Saamelaisnuorten taidetapahtuma kuuluu valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri -tapahtumaan seutukuntien tapahtumiin verrattavana katselmuksena. Valtakunnallisen teeman (musiikki, teatteri tai tanssi) lisäksi saamelaistapahtumassa on aina ollut jokin erityisesti saamelaiskulttuuriin liittyvä teema.
Järjestäjien mielestä on ollut tärkeää tukea sitä harrastustoimintaa, mikä saamelaisnuorille on tyypillistä ja mitä eniten harrastetaan. Siksi joiku ja laulu ovat olleet lajeinaan useammin kuin muut. Musiikkikuvaelmat ovat olleet myös suosittuja ja niiden valmistaminen on virittänyt pienissä, syrjäseutujen kouluissa vilkasta harrastustoimintaa. Saamelaisnuorten taidetapahtuman ei ole haluttu sitovan nuoria vain perinteiden vaalimiseen, vaan myös muut taidelajit ovat vaihtelevasti mukana.
Kuva: Pinja Pieski 2014
Raportti vuoden 2015 taidetapahtumasta Utsjoella. Raporta Soađegilis 2014 - Raportti Sodankylän tapahtumasta 2014 Raporta Heahtás 2013 - Raportti Hetan tapahtumasta 2013 Raporta Sajosis 2012 - Raportti Sajoksen tapahtumasta 2012 Raporta Ohcejogas / Raportti Utsjoen tapahtumasta 2011 Raporta Roavvenjárggas / Raportti Roin tapahtumasta 2010 Saamelaisnuorten taidetapahtuma 2010: Katso kuvia tästä. Raporta Vuohču dáhpáhusas / Raportti Vuotson tapahtumasta 2009 Raporta Heahtá dáhpáhusas / Raportti Hetan tapahtumasta 2008 Raporta Ohcejoga dáhpáhusas / Raportti Utsjoen tapahtumasta 2007 Raporta Anára dáhpáhusas / Raportti Inarin tapahtumasta 2006 Raporta Vuohču dáhpáhusas / Raportti Vuotson tapahtumasta 2005
Kuva: Tanja Sanila |
|
Viimeksi päivitetty ( 25.02.2016 ) |