Ammatiltani olen poromies. Heinäkuussa 2008 menin armeijaan Ivaloon, ja kotiuduttuani sieltä tammikuun alussa ensi vuonna jatkan porohommia.

Olen käynyt peruskoulun ja sen jälkeen opiskelin oppisopimuksella poromieheksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Opettajanani oli isäni, ja teoriaviikot kävin Inarin Toivoniemessä. Siellä sai tutustua muihin nuoriin poromiehiin, jotka olivat myös saamelaisalueelta kotoisin.

Äidinkieleni on suomi, mutta osaan myös saamea. Opiskelin sitä peruskoulussa yhdeksän vuotta, keskimäärin kahdesta neljään tuntia viikossa. Koulussa opin kieltä paljon: kuultua saamea ymmärrän hyvin ja tarvittaessa pystyn saameksi puhumaankin. Siitä on hyötyä, kun kulkee saamelaisalueella. Ainakin Käsivarressa sukulaisten luona tulee käytyä jonkin verran porotöihin tutustumassa, ja Karigasniemellä olen ollut renkinä porotöissä.

Saamelaisuus ei minun elämääni erityisesti ”muuta”. Lapintakki on tietenkin ainoa oikea vaate juhlaan kuin juhlaan, eikä siksi varmaan myöhemminkään pukutakkia tarvitse erityisemmin miettiä. Hyviä metsävaatteita sen sijaan ovat tietysti karvakengät, peskit, koivikkaat, luhkat ja säpikkäät. Ja paras sukka karvakenkään on kunnon kenkäheinä – pysyy jalat kuivina ja lämpiminä.

Poromieheksi olen halunnut aina. Peruskoulun jälkeen eivät muut ammatit käyneet mielessäkään. Meillä täällä Lapin paliskunnassa on aika hyvät tulevaisuuden näkymätkin. Meitä nuoria on tulossa porohommiin mukaan jonkin verran, ja laitumetkin ovat aika hyvässä kunnossa. Poroja pystytään pitämään luonnonlaitumilla ympäri vuoden, tosin jonkin verran niitä hoidetaan kotiaidoissakin. Lisäksi yksi tuttu perhe ruokkii poroja metsään. Petoja meillä on aika paljon, varsinkin karhuja, ja ne tulevat yleensä Venäjän suunnalta. Silti yleisesti ottaen tulevaisuudennäkymät ovat valoisat.

Mukana porohommissa olen ollut jo aivan pienestä pitäen. Meillä on albumissa kuvia, joissa olen vuoden vanhana isän mukana vasotusmaalla kelkan kyydissä. Ensimmäisen vasan olen merkannut 6-vuotiaana, sitä piti harjoitella paljon appelsiinin kuoriin ja tuohen palasiin. Nykyisin olen mukana melkein joka hommassa, pääasiallisesti totta kai ettohommissa sekä talvella erotuksissa, kesällä vasanmerkityksissä ja heinäkuussa heinän- ja kerpunteossa. Lisäksi on aitojen korjausta ja muita pikkuhommia, ja kevättalvella täytyy poroja käydä tarkoin katsomassa metsissä. Heinä-elokuun aika on yleensä porotöissä hiljaisempaa, joten silloin jää aikaa esimerkiksi kalastukselle. Keväisin minulla on tapana myös osallistua porokisojen yhteyksissä järjestettäviin suopunginheittokilpailuihin, vaikka nykyään se onkin jäänyt vähemmälle.