Gollegiella - Pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto |
![]() |
![]() |
Pohjoismaisen saamen kielen kielipalkinnon tavoitteena on myötävaikuttaa saamen kielen edistämiseen ja säilymiseen Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä.
Palkinnon ovat perustaneet saamelaisasioista Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa vastaavat ministerit, ja näiden maiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkinto on suuruudeltaan 12 500 euroa.
Kielipalkinto myönnetään yksityishenkilöille tai yhteisöille, jotka ovat ansioituneet toimimalla merkittävällä tavalla saamen kielen edistämiseksi, kehittämiseksi ja säilymiseksi. Palkinto voidaan myöntää esimerkiksi kirjallisista, suullisista tai muista ansioista, jotka sijoittuvat hyvin laajalti eri toimialueille.
Gollegiella 2010
Gollegiella- pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto jaettiin neljännen kerran 22. marraskuuta 2010 saamelaisasioista vastaavien ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien yhteiskoulutuksessa Tukholmassa.
Palkinnon saivat norjalainen, pohjoissaamen kielen opettaja ja oppikirjojen tekijä Maret Sárá ja Norjassa asuva ruotsalainen, eteläsaamen kielen opettaja ja oppikirjojen tekijä Laila Mattsson Magga.
Lisää: http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Pohjoismainensaamenkielipalkinto
|
|
Viimeksi päivitetty ( 14.02.2012 ) |