Saamenkäsitöiden työpajat Sajoksessa kesän 2013 |
![]() |
![]() |
Inarin kylällä sijaitseva saamelaiskulttuurikeskus Sajos vastaa nykyajan kulttuurimatkailijan, ns. modernin humanistin haasteeseen päästä itse osallistumaan elämyksen tuottamiseen, olemaan keskellä elämystä. Hänen tarpeitaan ajatellen on rakennettu Sajoksen työpajakonsepti. Tulevana kesänä Sajoksessa toteutetaan perinteisten ja vähän modernienkin saamenkäsitöiden työpajoja, joissa perinteistä kiinnostuneet matkailijat pääsevät itse tekemään saamen käsitöitä matkamuistokseen. Ks. tuotehinnasto.
Nuorille duojáreille eli saamenkäsityöntekijöille näytön paikka
Saamelaiskäräjien hallintopäällikkö Juha Guttorm toteaa, että idean taustalla on myös pyrkimys kehittää Sajoksen kulttuurillista sisällöntuotantoa uusilla toimintatavoilla, lisätä saamen käsityön tunnettavuutta ja sitä kautta levittää laajemminkin tietoa saamelaisista alkuperäiskansana sekä lisätä saamen käsitöiden myyntiä ja parantaa saamelaiskäsityöntekijöiden toimeentuloedellytyksiä. – Lisäksi haluamme kehittää ja elävöittää Sajosta kohtaamis- ja tapaamispaikkana sekä tarjota nuorille saamelaisille käsityöntekijöille työtä omalta kotiseudultaan.
Inarissa on aina tehty saamen käsitöitä ja hyödynnetty niitä matkailullisesti, mistä esimerkkeinä ovat monet käsityögalleriat ja –myymälät sekä työpajat. Erona käsityömyymälöiden ja Sajoksen työpajojen välillä on se, että Sajoksessa matkailija pääsee itse osallistumaan käsityön valmistamaan ja oppii ymmärtämään sen arvon.
Erilaisia käsitöitä erilaiseen tarpeeseen
Matkailija voi tehdä oman aikataulunsa puitteissa tina- tai helmirannerenkaan, poronsarvikaulanauhan, tiuhtanauhan, kangaspuilla kudotun kaulahuivin ja poronahkaisen pussukan eli sisnapussin ja erilaisia poronluu- ja -sarvitöitä. Käsityöpajat toteutetaan Sajoksen valoisassa pääaulassa maksua vastaan. Ryhmien tulee varata oma työpaja-aika, jotta heille voidaan järjestää tarvittaessa lisäopettajia. Sajoksen käsityöpajat toteutetaan ajalla 17.6. - 12.8.2013 arkisin klo 11-17.
Lisätietoa: |
|
Viimeksi päivitetty ( 19.07.2013 ) |