Maa- ja metsätalousministeriö turbulenssissa


Kuluvien viikkojen aikana maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on ollut vahvasti esillä suomalaisessa mediassa eikä mitenkään positiivisessa valossa. MMM:ää on kritisoitu tutkimustiedon tietoisesta sivuuttamisesta, vapaa-ajan kalastajien painostuksesta, petopolitiikasta ja luonnon monimuotoisuuden heikentämisestä. Koska minullakin on kokemuksia kyseisestä ministeriöstä, niin laitan lusikkani soppaan. MMM on yksi suurimmista ministeriöistä, jolla on hyvin laaja toimintakenttä. Koska Suomi on ollut aina 1900-luvun lopulle maatalousvaltainen maa, MMM:llä on ollut suurta poliittista painoarvoa Suomen valtiollisen politiikan muotoilijana. Vaikka maatalouden merkitys on vähentynyt, MMM on säilyttänyt asemansa ja ehkä jopa vahvistanutkin sitä hyvinkin merkittävästi. Ministeriössä tulkitaan omaa toimintakenttää hyvin laajaksi, jonka johdosta se on usein astunut eri ministeriöiden tonteille niin saamelais- kuin ympäristöasioissakin. MMM:stä on muodostunut ikään kuin valtio valtiossa. MMM:ssä korostuu virkamiesvalta ja myös hallitusohjelman sivuuttaminen. Tämä jos mikä on ongelmallista demokraattisen päätöksenteon kannalta. Viime aikoina hallinnossa on tapahtunut paljon muutoksia: ministeriöitä on yhdistetty, läänejä lakkautettu ja aluehallintoa uudistettu. MMM on säilynyt näissä uudistuksissa koskemattomana.

MMM on myös vahva poliittinen toimija. Ministeriö on mm. ottanut kantaa saamelaismääritelmään lausunnossaan ILO 169-sopimuksesta, mikä ei kuulu ministeriön tehtäviin hyvällä tahdollakaan tulkittuna. Ministeriö on myös ottanut vetovastuun ILO 169-sopimuksen ratifioinnissa, vaikka saamelaisasiat kuuluvat oikeusministeriön vastuulle ja saamelaisten kotiseutualueella valtion hallinnassa olevasta alueesta n. 80 % on ympäristöministeriön ohjauksessa ja taseessa. Luonnonsuojelualueet ovat ympäristöministeriön hallinnonalalla. Metsätalousalueet puolestaan maa- ja metsätalousministeriön.

Ministeriön näkemyksen mukaan myös poronhoitolaki on vahvempi kuin perustuslaki - saamelaista poronhoitoa ei ole eikä sitä tarvitse suojella, koska siitä ei ole määräyksiä poronhoitolaissa. Poronhoitolakia ei myöskään tarvitse muuttaa, koska laki toimii ministeriön mukaan hyvin.  Ministeriön edustajat ovat mm. eduskunnan valiokuntakuulemissa kiistäneet saamelaisen poronhoidon olemassaolon. Ministeriön toimintatavat poikkeavat kokemukseni mukaan muiden ministeriöiden toimintatavoista. Tästä on kertonut myös virkistyskalastaja ja näyttelijä Jasper Pääkkönen omassa blogissaan.

Valmistellessamme biodiversiteettitoimintaohjelmaa sovimme yhdessä kuuden maa- ja metsätalousministeriön ja yhden ympäristöministeriön  virkamiehen kanssa ohjelman saamelaiskirjauksista. Puoli vuotta näiden neuvottelujen jälkeen kirjaukset haluttiin avata MMM:n vaatimuksesta ja toimintaohjelmaan haluttiin ottaa MMM:n laatimat toimenpide-esitykset. Muiden ministeriöiden kanssa kun jostakin asiasta on neuvotteluissa sovittu, siitä on myös pidetty kiinni. Se on hyvää hallintoa ja myös virkamiesten ja ministeriöiden velvollisuus - kansalaisten ja sidosryhmien on voitava luottaa ministeriöiden johdonmukaisuuteen ja virkamiesvastuulla toimimiseen.

Kuluvalla viikolla saamelaiskäräjät antoi lausunnon esityksestä  metsälaiksi. Lakia valmistelleen työryhmän esitys oli erimielinen, ympäristöministeriö oli jättänyt mietintöön eriävän mielipiteen. Ministeriön tilaama vaikutustenarviointi laista tutkimuslaitoksilta osoittaa, että lakiesitys heikentäisi luonnon monimuotoisuutta. Valtioneuvosto on edellyttänyt periaatepäätöksessään biodiversiteettistrategiassa, että luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysäytetään, ja että päätökset tehdään parhaaseen tieteelliseen tietoon pohjautuen. MMM ei kuitenkaan ollut näitä huomioinut lainkaan metsälakiesityksessään. Tuntuukin, että valtioneuvoston päätöksiä ja hallitusohjelmaa tulkitaan MMM:ssä eri tavoin kuin muualla.

Täällä koto-Suomessa MMM on todennut Suomen petopolitiikan toimimattomuuden johtuvan EU:sta. Brysselissä ja Inarissa tapaamani EU-parlamentaarikot ovat minulle kertoneet, että se on ministeriön taktiikkaa - todellisuudessa Suomella on hyvin itsenäinen päätäntävalta siitä, miten petokantaa hoidetaan ja suojellaan.

Lukiessani Kalevaa kuluttajaekonomian professorin Visa Heinosen kommentti (joka koski kylläkin aivan eri asiaa) sopii myös pohdittavaksi MMM:n toimintaa. Professorin mukaan yhteiskunnan eliitin pitäisi pyrkiä noudattamaan korkeaa moraalia ja näyttämään esimerkkiä, jos halutaan, että tavalliset kansalaiset toimivat moraalisesti oikein. Virkamieskunta ja ministeriöt ovat suomalaisen yhteiskunnan eliittiä.

Ympäristöministeri Ville Niinistö esittää, että seuraavalla hallituskaudella kalastusasiat siirrettäisiin pois MMM:n tehtäväkentästä. Pidän esitystä hyvänä lähtökohtana, mutta samalla pitäisi pohtia laajemminkin maa- ja metsätalousministeriön tehtäväkenttää, asemaa ja roolia poliittisena toimijana Suomessa. Poronhoito- ja kolttalaki-asiat soveltuisivat mielestäni paremmin kyllä aivan muiden ministeriöiden alaisuuteen.

Toivoisinkin, että viime viikkojen uutiset herättäisivät laajemminkin keskustelua ja pohdintaa MMM:n toiminnasta ja sen kehittämisestä. Ennen kaikkea vastuu on valtioneuvostolla, jonka on huolehdittava siitä, että ministeriö toimii tehokkaasti valtioneuvoston ja eduskunnan päätösten mukaisesti.

Kuluva vuosi on Nils Aslak Valkeapään juhlavuosi. On kulunut 70 vuotta suuren taitelijamme ja persoonallisuuden syntymästä. On todella ikävää, että juhlavuosi on mennyt saamelaiskäräjiltä ohi, emmekä ole järjestäneet Ailun kunniaksi tapahtumia. Tämä on saamelaiskäräjiltä selkeä virhe ja meidän pitäisikin pohtia ehtisimmekö vielä tänä vuonna järjestää Ailun kunniaksi hänen perintöään kunnioittavaa toimintaa. Olin  iloinen, että juhlavuosi on kuitenkin näkynyt TV:ssä ja Yle Sápmissa. Lehdissä ja mediassa on kuitenkin noussut esille Ailun persoona laajemminkin ja hänen elämän tulkitseminen uudella tapaa ja erityisesti keskusteluun on noussut kysymys Ailun seksuaalisuudesta.  Hänen on tulkittu olleen biseksuaali. Joidenkin mielestä tällaiset uudet näkökulmat ovat varmasti hyviä, mutta itse en pidä tällaista keskustelua järkevänä enkä Ailun tuntien myöskään sellaisena, mitä hän olisi halunnut.

Tunsin Ailun itse henkilökohtaisesti. Hän oli värikäs taitelijapersoona, joka rakasti saamen kulttuuria, saamen kansaa ja luontoa. Luonto ja Ailu olivat erottamattomia. Ailu oli myöskin yksityinen henkilö, eikä hän halunnut keskustella henkilökohtaisesta yksityiselämästään  julkisesti eikä yleisesti. Ailu on kansallistaitelijamme, mutta hänellä on oikeus yksityisyyteen. Hän ei eläessään puhunut omasta seksuaalisuudestaan ja on epäkorrektia Ailun perintöä ajatellen ryhtyä arvuuttelemaan hänen seksuaalisuuttaan. Myös edesmenneillä on oikeus yksityiselämän suojaan ja yksityisyyteen. Asia olisi toki erilainen, mikäli hän olisi avoimesti tuonut eläessään omaa seksuaalisuuttaan tai yksityiselämäänsä julkisuuteen. NRK Sápmin haastattelussa
Ailun taiteen ja kirjallisen tuotannon tuntija, kirjallisuuden tutkija Harald Gaski sanoo, että nykyajan trendinä on, että elämänkerroissa käsitellään henkilöiden seksuaalisuutta. Gaski ei itse ole Ailun seksuaalisuuden suuntautuneisuuden katsontakannasta tutkinut hänen taidettaan lainkaan. Minusta Gaskilla on hyvä lähtökohta.

Toki tällaisella pohdinnalla saadaan myytyä kirjoja, uutisia ja medianäkyvyyttä. Mutta onko se oikein Ailun muistoa ajatellen? Miten pitkälle saamelaisyhteisö ja tutkijapiirit ovat päässeet, jos ryhdymme arvuuttelemaan henkilön persoonan perusteella edesmenneiden seksuaalisuutta? Minusta olisi tärkeämpää pohtia sitä, mitä voimme oppia Ailusta, hänen perinnöstään ja miten siirtää sitä nuoremmille sukupolville? Haluammeko, että lapsemme oppivat tuntemaan Ailun hänen oletetun  seksuaalisuutensa kautta vai hänen taiteensa ja yhteiskunnallisen merkityksensä perusteella? Itse kun muistelen Ailua, näen hänet tunturin laella joikaamassa Pohjoistuulta rakastamansa luonnon keskellä. Meidän tulisi saamelaisyhteisössä tuoda paremmin Suomessa esille Ailun taidetta, ajattelutapaa, luontosuhdetta ja kykyä kuvata saamelaiskulttuuria niin joiussa, kirjallisuudessa kuin kuvataiteessakin, oppia siitä perinnöstä ja muistaa Ailua  siten kun hän halusi itsensä muistettavan: saamelaisena taiteilijana.

Kotisivuiltamme löytyy pitämäni puhe Inarissa vierailleille Eu-parlamentaarikoille. Ensi viikolla lähden Helsinkiin saamelaiskäräjälakityöryhmän kokoukseen.