Saamelaiset vs. kansanedustajien Lappi?
Uudenvuodenlupaukseni päivittää blogia useammin on ainakin alkamassa hyvin. Tähän blogiin kasautuu viimeaikaisten esillä olleiden asioiden johdosta myös ennen joulua tapahtuneita asioita, joita on välttämätöntä kommentoida viimeaikaisten tapahtumien johdosta.

Entisen kansanedustajan, Esko-Juhani Tennilän, kirjoitus ILO 169-sopimuksesta ja Lapin kansanedustajista on noussut keskusteluun. Tennilän mukaan Lapin kansanedustajat eivät kannata sopimuksen ratifiointia, koska saamelaisten äänillä ei pääse eduskuntaan. Ensimmäisen kauden kansanedustajat Lohi ja Autto närkästyivät Tennilän kirjoituksesta. Lohi ja Autto hakevat jatkokautta eduskuntaan. Vastakkainasettelu lappilaisten ja saamelaisten välille nostettiin taas esille. Viime saamelaiskäräjien vaalien yhteydessä kerätyn tilaston mukaan saamelaisten kotiseutualueella, saamenmaalla,  asui täysi-ikäisiä saamelaisia n. 2400. Koko Lapissa saamelaisia on ehkä noin 3000. Viime vaaleissa pienimmällä äänimäärällä Lapista valittu kansanedustaja sai hieman yli 3000 ääntä. Saamelaisten kotiseutualueella äänioikeutettuja on n. 10 000. Lapin vaalipiirissä äänioikeutettuja on yli 160 000. Matematiikka on aika selvä ja tukee Tennilän kirjoitusta.

Hyvin erikoista on kuitenkin se, että miten saamelaisten oikeuksista ja oikeuksien kehittämisen vastuksesta on noussut niin keskeinen osa Lapin kansanedustajien toimintaa ja julkista esiintymistä, vaikka asia koskettaa loppujen lopuksi rajattua maantieteellistä aluetta ja vain osaa Lapin vaalipiiriä. Suuri osa Lapin kansanedustajien yhteisistä kirjoituksista ja kannanotoista koskee nimenlomaa saamelaisia. Herääkin kysymys, että onko saamelaisasiat ylikorostuneet Lapin kansanedustajien julkisissa esiintymisissä ottaen huomioon Lapin vaalipirin laajuuden.

Tutkittua tietoa asiasta ei ole, mutta vaalikentillä kiertäneenä käsitykseni on, että suurinta osaa äänestäjistä kiinnostavat Lapissa aivan muut asiat kuin saamelaisasiat. Aliarvioivatko Lapin kansanedustajat lappilaisia äänestäjiä ja heidän näkemyksiään  perus- ja ihmisoikeuksista? Uskallan väittää, että suurelle osalle äänestäjistä saamelaisten oikeuksien parantamisella ei ole mitään merkitystä, osa haluaa että asia ratkaistaisiin pian ja osa kannattaa oikeusaseman kehittämistä – ja pieni osa vastustaa.

Elämmekö edelleen siinä karvalakkilähetystöjen yhteiskunnassa ja annammeko lehtikirjoitusten ja sosiaalisen median paineen määrätä meitä? Jos edellä mainittujen lähteiden perusteella muodostaa poliittisen näkemyksensä, siitä voi tulla skitsofreninen eikä sillä ole välttämättä mitään yhtymäkohtaan siihen elämään, missä äänestäjät elävät. Saamelaisasiat nousevat esille vaalikamppailussa, eduskunnassa ja Lapissa, koska niin Lapin kansanedustajat kuin osa Lapin medioistakin nostaa niitä esille. Tästä muodostuu kierre, joka tuntuu olevan melkein ikiliikkuja.

Luulen, että suuri osa äänestäjistä haluaisi, että jatkossa Lapin kansanedustajat ajaisivat kaikkien lappilaisten asiaa ja oikeuksia  asiakysymyksiin keskittyen. Vastakkainasettelu lappilaisten ja saamelaisten välille ei edistä Lapin, ei saamelaisten eikä eduskunnan asemaa. Saamelaiskäräjät on johdonmukaisesti linjannut, että saamelaisten oikeuksien edistäminen ei ole keneltäkään Lapin asukkaalta pois eikä heikennä heidän oikeuksiaan. Valitettavasti saamelaiskäräjien käsitys ei ole päässyt julkisuuteen. Päinvastoin  - edelleen halutaan luoda tietoisesti vastakkainasettelua saamelaisten ja valtaväestön välille ja että saamelaisten oikeuksien edistäminen olisi muilta pois. Ajatustapa on surullinen, vanhanaikainen ja ylläpitää mielikuvaa etnisten ryhmien välisestä ristiriidoista.

Olin ajatellut, että saamelaiskäräjien päätös hyväksyä selitys ILO 169-sopimuksen artiklasta 14, joka oli vastoin aikaisempia saamelaiskäräjien päätöksiä, olisi rauhoittanut tilannetta ja saanut myös Lapin kansanedustajat ja muut tahot tulemaan saamelaisia vastaan samoin kuin saamelaiset tulivat viranomaisia ja Suomen valtiota vastaan. Toiveeni vaikuttaa turhalta. Mitkään saamelaiskäräjien tekemät kädenojennukset sille, että voisimme luoda yhdessä uutta ja parantaa nykyistä tilannetta, eivät kaikille tahoille – kuten Lapin kansanedustajille kelpaa. Saamelaiskäräjät on tehnyt suuria kompromisseja. Miksei samaa odoteta muilta?

Kansanedustajat Autto ja Lohi loukkaantuivat Tennilän kolumnista. Pidän Tennilän kirjoitusta hyvin perusteellisena ja asiantuntevana. Auton ja Lohen vastauksissa nousi esille hyvin mielenkiintoisia asioita.

Kansanedustajien Autton ja Lohen mukaan saamelaiskäräjillä ei ole legitemiteettiä edustaa kaikkia saamelaisia. Keitä saamelaiskäräjät sitten edustaa ja mikä taho edustaa näitä ”muita saamelaisia”? Lapin kansanedustajatko?  Saamelaisten alkuperäiskansa-asemasta ja saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta säädetään perustuslaissa ja tarkemmin saamelaiskäräjälaissa. Kansanedustajilla on sananvapaus, mutta perustuslain mukaan kansanedustajien on noudatettava perustuslakia ja muita säädettyjä lakeja. Perustuslain kiistäminen, vieläpä perustuslakivaliokunnan jäseneltä on painava kannanotto, jota ei voi tulkita yksittäiseksi heitoksi. Perustuslakivaliokunnan jäsen Lohi perustelee kannanottoaan asemallaan Lapin kansanedustajana ja  asemoi itsensä saamelaiskulttuurin asiantuntijaksi. Tässä retoriikassa maantieteellinen kotipaikkansa johdosta Lapin kansanedustajien puheenvuoroilla ja näkemyksillä tulee olla suurempi painoarvo kuin muiden kansanedustajien, valtioneuvoston tai saamelaiskäräjien näkemyksillä.  Tällaisilla väitteillä luodaan tietoisesti ja tahallaan mielikuvaa saamen kansan yhtenäisyyden heikkenemisestä, luodaan todellisuuteen perustumattomia ristiriitoja saamelaisryhmien välille ja halutaan hajottaa saamen kansaa heikentämällä tietoisesti saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon asemaa ja yhteneväisyyttä.

Auton ja Lohen vastineessa todetaan, että Lapin kansanedustajat ovat kuin ovatkin edistäneet saamelaisten asemaa. Omien näkemystensä mukaan he ovat tukeneet kielipesien lisäämistä. Kielipesät ovat tärkeitä, mutta niiden tukeminen onkin  poliittisesti helppoa, kielipesärahoitus menee kunnille ja palvelun tuottajille eikä rahasumma ole kovin suuri. Analoginen edistysaskel Lapin kansanedustajien retoriikassa lienee se, että kun saamelaiskäräjillä ei ole heidän mielestään legimiteettiä edustaa saamelaisia, niin kielipesien hoitaminen siirretään kunnille ja muille toimijoille kuin saamelaiskäräjille.

Kielipesien tarpeesta on laaja poliittinen yksimielisyys. Kielipesistä on valtioneuvoston päätös osana saamen kielten elvytysohjelmaa. Autton ja Lohen pohdiskelusta voi vetää sen johtopäätöksen, että kun saamelaisten oikeuksien edistäminen on vain saamelaislasten kielten elvyttämistä, saamelaiset ovat tässä katsontakannassa vain kielellinen vähemmistö. Kielipesät ovat todella tärkeitä saamen kielen elvyttämiseksi, mutta samanaikaisesti meillä on laaja joukko äidinkieleltään saamea puhuvia lapsia, jotka eivät pääse saamenkieliseen päivähoitoon tai opetukseen. Jos saamen kieli halutaan säilyttää elävänä äidinkielenä, pelkkä kielipesätoiminnan tukeminen ei siihen riitä.
Olen odottanut Lapin kansanedustajien esiintuloa myös saamelaisten perinteisten elinkeinojen oikeuksien edistämistä. Se taitaa olla kuitenkin poliittisesti liian arka aihe.  

Olen seurannut nyt seitsemän vuoden ajan valiokuntatyöskentelyä ja ollut hyvin erilaisissa kuulemisessa, saanut vastata mitä kummallisimpiin väitteisiin ja kysymyksiin ja kuullut että valiokuntatyöskentelyssä on jopa esitelty minun etnistä sukuhistoriaani. Aloittaessani tehtävääni saamelaiskäräjien presidenttinä olin sinisilmäinen ja kuvittelin perustuslakivaliokunnan olevan päivänpolitiikan ulkopuolella. Ajatus on nyt seitsemän vuoden jälkeen naiivi. Valiokunnassa näkyvät poliittiset tavoitteet, omat äänestäjät ja pyrkimykset aivan samalla tavalla kuin eduskunnassakin tai missä tahansa poliittisessa elimessä. Perustuslakivaliokunta on Suomen ylin perustuslain tulkintaelin ja käyttää hyvin merkittävää valtaa. Suomessa on aika ajoin keskusteltu siitä, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön perustuslakituomioistuin, joka olisi irrallinen päivänpolitiikasta ja joka tutkisi asioita vain juridiikan kannalta ottamatta huomioon puoluepolitiikkaa.

Perustuslakivaliokunta joutuu luottamaan kuulemaansa, ja tällöin kuultaviksi tahoiksi valituilla tahoilla on merkittävä vaikutus valiokunnan kantaan. Kuultavia tahoja ei valita avoimesti ja esimerkiksi saamelaisten oikeuksista on kuultu niin viranomaisia, yksityishenkilöitä kuin yhdistyksiäkin.  Valtiolainsäädäntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja saman alan dosentti Juha Lavapuro ovatkin kirjoittaneet perustuslakivaliokunnasta vuonna 2013, että “valiokunta on kuitenkin kokoonpantu poliittisten voimasuhteiden mukaan kansanedustajista ja on ylipäätään eduskunnan toimielin, jonka päätöksenteon riippumattomuudesta ei ole mitään oikeudellisia takeita. Kansainvälisesti valiokunta näyttäytyy lähinnä kummajaisena, jonka toiminnassa on monia perustuslakikysymysten asianmukaisen ratkaisun ja perustuslakivalvonnan uskottavuuden kannalta ongelmallisia piirteitä.”

Perustuslakivaliokunta käsittelee kaikki saamelaisten oikeuksia käsitteleviä lakeja ja on saamelaiskäräjille hyvin tärkeä valiokunta. On kuitenkin syytä pohtia, tulisiko perustuslainmukaisuuden valvonta järjestää nykyistä irrallisemmin puoluepolitiikasta ja selvittää muitakin vaihtoehtoja, kuten perustuslakituomioistuimen perustamista. Suomessa myllätään niin kunta- ja  aluehallintoa kuin oikeuslaitostakin. Pitäisikö uudistustyötä jatkaa myös perustuslainmukaisuuden valvonnan osalta?

Lapin kansanedustajat ovat kunnostautuneet muidenkin ulostulojen merkeissä. Lapin Kansa uutisoi ennen joulua että kansanedustaja Eeva-Maija Maijala aikoo hakeutua saamelaiskäräjiin vaaliluetteloon. Jokaisella itsensä saamelaiseksi kokevalla on oikeus hakuetua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tämän hakeutumisen tekee juridisesti ja poliittisesti mielenkiintoiseksi sen, että Maijala on uutisoinut hakeutumisensa näyttävästi todeten samalla vastustavansa saamelaiskäräjälain uudistamista erityisesti saamelaismääritelmän osalta. Hän on viime kädessä päättämässä eduskunnassa hyväksytäänkö uusi saamelaiskäräjälaki ja saamelaismääritelmä. On hyvin surullista, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutumista halutaan käyttää poliittisen julkisuuden hakemiseen. Miksi hän ei voi tehdä hakemusta ilman mediakampanjaa?

Oikeudellisesti tämä on erikoinen kysymys, koska Suomessa on vallan kolmijako-oppi ja Korkein hallinto-oikeus päättää viime kädessä siitä, kuka pääsee saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.  Koska Maijala on tuonut asian julkisuuteen, kyse ei ole enää yksityishenkilön hakeutumisesta vaaliluetteloon, vaan kansanedustajan hakeutumisesta  saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Lapin Kansan uutisen perusteella hakeutuminen tapahtuu ennen kaikkea poliittisista syistä.  Uutisen perusteella kyseessä olisi Maijalan ensimmäinen kerta kun hän hakeutuu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Herääkin kysymys, että miksi juuri viime vuonna hän halusi hakeutua vaaliluetteloon? Siihen ja sen edeltäjän saamelaisvaltuuskunnan vaaliluetteloon on voinut hakeutua koko Maijalan aikuisiän.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole julkinen, vaan salassa pidettävä ja saamelaisille todella tärkeä asia. Tällä halutaan estää tilanteen politisoituminen ja kunnioittaa henkilöiden yksityisyyttä ja korostaa sitä, että vaaliluettelo on erillinen kokonaisuus saamelaiskäräjien arkisesta toiminnasta.   Saamelaiskäräjät ei halua, että vaaliluetteloa käytetään poliittisiin tarkoitusperiin. Se on vain ja ainoastaan vaalien toimittamista varten. Suomessa etniset luettelot ovat laittomia. Saamelaiskäräjät on ollut hyvin tarkka siitä, että vaaliluettelo pysyy lain mukaisesti salaisena ja se on myös saamelaisille tärkeä asia. Kaikki julkisuuteen tuodut tiedot saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutumisesta heikentävät vaaliluettelon salassa pysymistä.  

Vuontisjärvellä 25.1.2015