Pohjoismaisesta saamelaisyhteistyöstä
Huomenna alkaa saamelaiskäräjien hallituksen kaksipäiväinen tämän vuoden ensimmäinen kokous. Asialista on pitkä ja raskas. Käsittelemme mm. esitystä saamelaisen parlamentaarisen neuvoston ilmastopoliittiseksi ohjelmaksi, pohjoismaisen saamelaissopimuksen delegaatiokysymyksiä, saamelaiskäräjien tämän vuoden budjettia ja kannanottoa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tulevaisuudesta sekä näkemystämme selvitysmies Pekka Aikion raportista koskien Oulun ja Lapin yliopiston saamelaisuuteen liittyvien toimintojen järjestämisestä. Kotuksen tulevaisuutta pohtinut työryhmähän ehdottaa mm. saamen kielen huoltotehtävien siirtämistä yliopistoille. Kokouksessa lyömme myös lukkoon yleiskokouksen seuraavan päivämäärän ja kokouspaikkakunnan. Huomenna minulla on myös ilo tavata Sámi Duodjin johtokuntaa ja kuulla heidän näkemyksiään miten saamen käsityötä tulisi tukea ja edistää saamelaiskäräjien politiikassa ja miten voimme tukea saamen käsityön sisältämää perinteistä tietoa. 

Pohjoismainen saamelaissopimus ja sen edistäminen on puhuttanut kansainvälisellä saamelaisalueella sekä saamelaiskäräjiä että valtioita. Prosessin aikana olen valitettavasti huomannut, että saamelaiskäräjien poliittinen yhteistyö eli saamelainen parlamentaarinen neuvosto (SPN) ei toimi riittävän hyvin saamelaisten yhteistyöelimenä ja että SPN on sivuutettu tärkeissä päätöksenteoissa. Ristiriitaiset tiedot saamelaiskäräjien ja valtioiden näkemyksistä pohjoismaisen saamelaissopimuksen edistämisestä ovat johtaneet jokavuotisen saamelaisministerien ja presidenttien kokouksen siirtämiseen. 

Tilanteen tausta pohjautuu Norjan tekemään esitykseen, että pohjoismaisen saamelaissopimuksen jatkotyöstäminen aloitettaisiin seuraavassa saamelaisministerien ja –presidenttien kokouksessa. Jatkotyöstämistä varten jokainen valtio asettaisi valtiosopimusneuvotteludelegaatiot, joissa toimisi kaksi valtion ja kaksi saamelaiskäräjien nimeämää edustajaa. Norjan saamelaiskäräjät hyväksyi Norjan valtion esityksen kuulematta Ruotsin tai Suomen saamelaiskäräjiä ennen päätöstään. Tilanne on Suomen saamelaiskäräjien näkökulmasta erikoinen, koska Norja on ratifioinut ILO 169-sopimuksen. Norjan saamelaiskäräjien päätös on heikentänyt Suomen ja Ruotsin saamelaiskäräjien neuvotteluasemaa. Toivon, että otamme tästä asiasta opiksi ja vahvistamme SPN:n toimintaa siten, että asioissa, jotka koskevat kaikkia saamelaiskäräjiä, saamelaisten yhteinen linja yritettäisiin löytää ensin SPN:ssä. Tätä asiaa meidän tulee erityisesti pohtia Suomen saamelaiskäräjillä, koska SPN:n puheenjohtajuus siirtyy meille loppukeväästä. Saamelaiskäräjien yhteinen näkemys on ensiarvoisen tärkeää erityisesti pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifiointia ajatellen. Ruotsin saamelaiskäräjien hallituksen voimassa oleva päätös on, että Ruotsin saamelaiskäräjät lähtee pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifiointineuvotteluihin omana delegaationaan, mutta ilmeisesti Ruotsin saamelaiskäräjillä on noussut esille myös tarve muuttaa aikaisempaa päätöstään. 

Suomen saamelaiskäräjille taattaisiin neuvotteluvaltuuskunnassa puhe- ja läsnäolo-oikeus muttei esimerkiksi äänestysoikeutta. Suomen saamelaiskäräjien hallituksen voimassaoleva päätös on, että saamelaiskäräjien tulee osallistua omana delegaationaan sopimusneuvotteluihin. Suomessa valtiosopimusneuvottelut perustuvat valtioneuvoston asetukseen, joka on lakihierarkiassa saamelaiskäräjälakia alempana. Suomessa saamelaiskäräjälain § 6 edellyttää, että saamelaisia koskevissa asioissa saamelaisia edustaa saamelaiskäräjät. Pohjoismainen saamelaissopimus on saamelaisia koskeva asia, ja on hyvin ongelmallista, jos saamelaiskäräjillä ei ole minkäänlaista päätösvaltaa sopimusneuvotteluissa. Emmekä ole saaneet valtiolta takeita siitäkään, että jotta sopimus voimaantullakseen ratifioitaisiin myös saamelaiskäräjillä. Saamelaisten asema valtioiden delegaatioissa olisi näin ollen asiantuntija-asema, enkä ole lainkaan varma että asema on riittävä. 

Delegaatiokysymys tulee uudelleen arvioitavaksi hallituksen kokouksessa, koska Suomen saamelaiskäräjien suuntaan on esitetty painetta muuttaa aikaisempaa päätöstään. Mikäli Suomen saamelaiskäräjät pitäytyy aikaisemmassa kannassaan, sopimusneuvottelujen hidastuminen aiotaan laittaa Suomen saamelaiskäräjien syyksi, vaikka pitäisimme huolen lainsäädännön meille takaamista oikeuksista. Saamelaiskäräjät on useasti vedonnut pohjoismaisen saamelaissopimuksen pikaiseen ratifiointiin, joka painaa osaltaan myös vaakakupissa. Vanhan sanonnan mukaisesti, Suomen saamelaiskäräjät on joutunut puun ja kuoren väliin tässä asiassa. 

Hallituksella on vakava asia pohdittavana ja joudumme punnitsemaan eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Mikäli alamme luopua saavutetuista edustamme, on edessä loputon suo, koska etujen menettäminen johtaa vaatimuksiin uusien etujen luovuttamisesta. Oli hallituksen kokouksen päätös mikä tahansa, niin Suomen saamelaiskäräjiä ei tule pitää syntipukkina. Valtioiden tulisi pikemminkin itse pohtia mitkä edellytykset sopimuksen ratifioinnille ovat olemassa jos saamelaiskäräjille ei taata asiassa päätäntävaltaa, vaikka koko sopimuksen tarkoitus on parantaa saamelaisten asemaa pohjoismaisessa kontekstissa. Palaan blogissani ensi viikolla hallituksen kokouspäätöksiin. 

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja huolestuneilta saamelaisilta miksi saamelaisnuorten toimintaa ei saada käyntiin ja nuoria ei resursoida kunnolla. Saamelaisnuorten toiminnan tukeminen on yksi saamelaiskäräjien tämän vaalikauden toimintasuunnitelman tärkeimpiä prioriteetteja. Nuorisoelimen ja –toiminnan perustaminen tulee seuraavan saamelaiskäräjien kokouksen asialistalle ja jos se minusta on kiinni niin myös nuorisotyöryhmän esitys tulee hyväksytyksi ja saamelaiskäräjien nuorisotoiminnan institutionaalinen käynnistyminen saa lopullisen siunauksensa. Myös meidän kulttuurilautakuntamme tulisi sen myötä ryhdistäytyä ja myöntää projekti- ja toimintarahaa toiminnalle, joka innostaa entistä enemmän saamelaisnuorisoa saamelaisyhteisön tehtäviin. Kulttuurilautakunta tukee mm. Utsjoen kirkkotupia 12 000 eurolla, vaikka viime vuonna saamelaiskäräjät järjesti, rahoitti ja resursoi henkilöstönsä työpanoksen kautta paljon saamelaisiin kirkkopäiviin. 

Pidän hyvin surullisena, että saamelaisnuorten toimintaa ei tueta ja priorisoidaan sellaisen toiminnan rahoitusta, joka kuulisi normaalistikin Suomen kirkkojen toimintaan ja heidän omarahoitukseen. Kirkollahan on verotusoikeus ja hyvin laajasti kiinteistövarallisuutta ja kyse on tällöin myös siitä, että miten kirkko resursoi saamelaisasioita. Varallisuutta kirkolla nykyisin on, kyse on vain priorisoinnista. Saamelaiskäräjien puheenjohtajana toivon, että kirkko tukisi saamelaiskulttuuria turvaamalla Utsjoen kirkkotupien rahoituksen omista varoistaan. Alkuperäiskansan resurssit ovat rajalliset. 

Saamelaiskäräjien kulttuurimäärärahat ovat todella pieniä ja rahanjaossa tulisi aina priorisoida saamelaisten omia hankkeita ja erityisesti panostaa saamelaisnuoriin toimintasuunnitelmamme mukaisesti. Nuoret ovat kulttuurimme tulevaisuus ja kulttuurimme tulevaisuus on mielestäni tärkeämpi kysymys kuin esim. kirkkotupien ylläpito. Kulttuurimäärärahojen jakaminen kuuluu kulttuurilautakunnan tehtäviin, enkä siihen voi puuttua. Olisi kuitenkin hyvä käydä yleistä keskustelua rahoituksen prioriteeteista ja millaisten asioiden rahoittaminen on todella tärkeää saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden takaamiselle. 

28.1.2010 myrskyisestä Vuontisjärvestä, 
Klemetti Näkkäläjärvi