Lemmenjoen laakson rinteiden jylhänkomeat männiköt kirjattiin metsäkonduktöörien papereihin jo 1900-luvun alkuvuosina. Hienot metsät säilyivät kirveenkoskemattomina, vaikka 1920-luvulta alkaen muiden Inarijärveen laskevien jokien varsilta puita kaadettiinkin. Luonnon- ja kansallispuistokomitean esitys valmistui vuonna 1953. Esitys sisälsi suunnitelman Lemmenjoen kansallispuiston perustamisesta, ja alueen merkitystä perusteltiin jokilaakson vaihtelevalla luonnonkauneudelle ja hakkuilta täysin säästyneillä metsillä. Elettiin vuotta 1956, kun Lemmenjoen kansallispuisto perustettiin. Sittemmin puistoa on laajennettu kaksi kertaa, ja nykyisin Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto ja Euroopankin mittakaavassa laaja ja tietön metsäerämaa.

Lemmenjoen laakson männikköä. Kuva: Helifoto

Kansallispuiston laajat metsä-, tunturi- ja suoalueet, joita suuret joet halkovat, tarjoavat elämän edellytykset suurelle lajimäärälle eläimiä ja kasveja, joista osa on uhanalaisia ja harvalukuisia. Kansallispuistolla on suuri merkitys myös saamelaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Perinteisten elinkeinojen kuten porotalouden, metsästyksen ja kalastuksen harjoittaminen on osa puiston arkipäivää. Sallivaaran poroerotuspaikka entisöityine rakennuksineen ja Kaapin Jounin kenttänä tunnettu vanha asuinpaikka Lemmenjoen varressa ovat tärkeimpiä suojelun alla olevia kulttuuriperintökohteita puiston alueella.

Lemmenjoen erikoisuus on kulta, joka on kätkeytynyt tunturipurojen penkkoihin. Lemmenjoen kultaa on kaivettu jo ennen kansallispuiston perustamista - ja kaivetaan edelleen. Kullankaivun värikkään historian konkreettisina muistoina ovat eri-ikäiset valtaukset Lemmenjokeen laskevien tunturipurojen varsilla ja nykyään vuokra- ja autiotupina retkeilijöitä palvelevat Morgamojan Kultala ja Kultahamina. Lemmenjoella liikennöivät vuoroveneet kuljettivat aikoinaan tarvikkeita ja varusteita kullankaivajille - nyt myös matkailijat pääsevät nauttimaan jokilaakson maisemista veneestä käsin.
 

Retkeilijät ovat löytäneet Lemmenjoen

Lemmenjoen erämaisuudesta, luonnon monimuotoisuudesta sekä hiljaisuudesta nauttii vuosittain noin 10 000 retkeilijää. Useimmiten vaellukset suuntautuvat puiston perusosaan eli Lemmenjoen kauniiseen laaksoon ja sen luoteispuolisella tunturialueella sijaitseville kultamaille. Puiston erämaaosa tarjoaa kokeneelle kulkijalle ainutlaatuisen vaellusympäristön. Lemmenjoen kansallispuisto valittiin Suomen suosituimmaksi vaellusalueeksi vuonna 2005 Erä-lehden järjestämässä äänestyksessä.

Lemmenjoki - muisteloita puiston alkuajoilta

Lemmenjoen kansallispuiston ensimmäisenä puistonvartijana toimi inarilainen Niilo Ranttila vuosien 1962 ja 1986 välisenä aikana. Samaisen Niilo Ranttilan ja hänen veljiensä löytämä kultaesiintymä aloitti kultaryntäyksen Lemmenjoelle 1940-luvun lopulla. Puistonvartija asui perheineen Njurgulahden kylässä, puiston rajalla. Niilo muisteli kansallispuiston alkuajoista seuraavaa:

Puistonvartijan kesäaikaiseen toimenkuvaan kuului huolto- ja valvontatehtäviä. Autiotuvat olivat ensimmäisiä retkeilyrakenteita, myöhemmin rakennettiin kuivakäymälöitä ja tulentekopaikkoja. Valvontatyössään puistonvartija liikkui kultamaiden valtauksilla ja jokivarsilla kalastuslupia tarkastamassa. Mukanaan hänellä oli lupavihko: oli mukavampi kirjoittaa kahdeksan markkaa maksava viikon kalastuslupa kuin hoitaa asia käräjien ja seitsemän markkaa maksavan sakkolapun kautta. Vaihtelevasti myös erilaiset edustustehtävät kuten valtiovieraiden kanssa seurustelu kuuluivat puistonvartijan työhön. Valtioiden päämiehiä - viehättävimpänä heistä Hollannin kuningatar Juliana, ja muita arvovaltaisia delegaatioita tutustui Lemmenjoen alueeseen. Talvet puistonvartija työskenteli metsätyömailla.

Kullankaivajia Lemmenjoella. Kuva: Kultamuseon kuva-arkisto

Puiston ensimmäiset vuosikymmenet olivat hiljaista aikaa: kultamaiden elinkautiset asuivat ympäri vuoden valtauksillaan, matkailijoita ei juurikaan liikkunut. Niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin retkeilijät löysivät kansallispuiston 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Ja lisääntyneiden matkailijavirtojen myötä puistonvartijan työ muuttui ympärivuotiseksi.