Asiakaspalvelu ja opastus

Yhteistyötahojen tarjoamia palveluja retkeilyalueella

Ruokailu, ruoanlaitto ja eväiden hankinta

Kahvilat, ravintolat, kaupat ja kioskit

  • Siidassa toimii ravintola Sarrit (www.siida.fi).
  • Inarissa on kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.
  • Myössäjärvellä on kahvila.

Tulentekopaikat

  • Huollettuja tulentekopaikkoja löytyy retkeilyalueelta kaikkiaan kolmisenkymmentä. Niiden yhteydessä on usein laavu tai puolikota suojaa antamassa sekä kuivakäymälä. Tulentekopaikat sijaitsevat reittien varsilla ja virkistyskalastuskohteissa.
  • Inarijärvellä on huollettujen autiotupien yhteydessä olevien tulentekopaikkojen lisäksi katettuja tulentekopaikkoja Pielpavuonossa, Suovasaaressa, Petäjäsaaressa, Kahkusaaressa, Jääsaaressa, Kärppäsaaressa, Tyllylahdessa ja Peiliniemessä. Kattamattomat tulentekopaikat löytyvät Iso-Mauran jääluolalta ja Veskoniemen edustalta Palosaaresta.
  • Päivätuvat on tarkoitettu levähtämistä ja tulistelua varten. Inarin retkeilyalueella on kaksi päivätupaa:
  • Metsäpalovaroituksen aikana avotulen teko on kielletty.

Juomavesi

  • Alueen järvien, purojen ja jokien vedet ovat yleensä juomakelpoisia, mutta vesistöjen vedenlaatua ei ole tutkittu.
  • Inarijärven vettä kirkonkylän välittömässä läheisyydessä on syytä välttää käyttämästä juomavedeksi, mutta virtaavien vesien vettä voi juoda sellaisenaan.

Jätehuolto

  • Kunnallinen jätteiden lajittelupiste sijaitsee keskellä kirkonkylää. Ekopisteet sijaitsevat venesatamissa Veskoniemessä, Nangunniemssä, Nellimissä ja Inarissa.
  • Autio- ja päivätuvilla on sekajäteastioita.
  • Lue lisää roskattomasta retkeilystä.

WC:t

  • Autio- ja päivätuvilla sekä monilla tulentekopaikoilla on kuivakäymälät.

Yöpyminen

Telttailu ja laavut

  • Telttailualueita on Inarissa ja Ukonjärvellä. Taajamien ulkopuolella voi telttailla vapaasti jokamiehenoikeuden nojalla.

Autiotuvat

Autiotuvissa voi yöpyä yön tai kaksi, tarkempaa tietoa tuvista saat tupatyypit-sivulta.

  • Petäjäsaari, Inarijärvessä Hoikka Petäjäsaaren luoteisrannalla.
  • Jääsaari, Inarijärvessä sijaitsevan Ison Jääsaaren kaakkoisrannalla.
  • Kaikunuora (Punainen tupa), Inarijärven eteläosassa, Sarminiemen pohjoiskärjessä.
  • Kärppätupa, Inarijärven Varttasaaren eteläpuolella, Kärppäsaaren pohjoiskärjessä.
  • Kahkusaari, Inarijärven Viimassaaren koillispuolella, Kahkusaaren kaakkoisrannalla.

Vuokrakämpät

Vuokrakämppä varataan Lomarengas Oy:n kautta kokonaan omaan käyttöön.

  • Nukkumajoki, noin 10 km Inarin kirkonkylästä etelään.
  • Ukonjärvi, Ivalon ja Inarin välillä valtatie 4:n varrella, noin 16 km Ivalosta pohjoiseen Ukonjärven rannalla.
  • Petäjäsaari, Inarijärven Hoikka-Petäjäsaaren länsirannalla suojaisessa lahden poukamassa.  

Muut Metsähallituksen vuokrakämpät

  • Mahlatin vuokratupa, Mahlatin pohjoispuolella olevassa pikku saaressa.
  • Selkälahti, Pohjois-Inarilla Varttasaaren läheisyydessä oleva peruskorjattu vuokratupa.

Leirintäalueet ja karavaanarien palvelut

  • Inarissa ja Ukonjärvellä.

Saunat

  • Inarissa ja Ukonjärvellä.

Hotellit ja lomamökit

  • Inarissa.

Satamat

  • Veskoniemessä, Nanguniemessä, Nellimissä ja Inarissa.

Yöpyminen lähiseudulla

  • Majoituspalveluita löytyy mm. Ivalosta, Nellimistä, Partakosta ja Kaamasesta.

Varusteiden vuokraus

  • Alueen yrittäjiltä (www.inarilapland.fi) voi vuokrata veneitä, kanootteja, moottorikelkkoja ja retkeilyvarusteita.

Liikuntaesteisten palvelut

  • Pyörätuolilla pääsee kaikkiin Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidan (www.siida.fi) näyttelyihin. Ulkomuseoalueeseen voi tutustua avustajan kanssa.
  • Juutuanjoen varrella olevista tulentekopaikoista Jäniskosken ja Haapakosken vuokratuvan tulentekopaikat ovat liikuntaesteisten tavoitettavissa.
  • Kettulammen ja Kettukoskenniskan tulentekopaikalle Riutulassa pääsee autolla.
  • Karipääjärven tulipaikalle pääsee autolla.
  • Tuulispään laen pysäköintialueelta avautuu näköala Inarijärvelle.
  • Paikallisten yrittäjien palveluita käyttäen maastoon voi tutustua sekä kesällä että talvella. Inarijärvellä toimii useita yksityisiä yrittäjiä, jotka järjestävät veneretkiä. Monet Inarijärven palvelurakenteista soveltuvat myös pyörätuolia käyttäville.

Veneilijöiden palvelut

Väylät

  • Inarijärvellä on väylämerkinnät, joita on hyvä noudattaa järven karikkoisuudesta johtuen.
  • Väylien yleinen kulkusyvyys on 1,8 m, joissakin kapeikoissa ja rantojen läheisyydessä kulkusyvyys on 1 m. Yleensä järvialueen tuvat ovat helposti lähestyttäviä, mutta tuville ei ole merkittyjä virallisia väyliä.
  • Inarijärven veneilykarttaan (nro 480) on merkitty veneliikenneväylät ja syvyyskäyrät.

Veskoniemi. Kuva: Tapio Tynys

Satamat

  • Kala- ja venesatamat sijaitsevat Inarissa, Nangunniemessä, Veskoniemessä ja Nellimissä.

Veneluiskat

  • Veneluiskat sijaitsevat Ivalossa, Veskoniemessä, Nanguniemessä, Nellimissä, Ukonjärvellä, Inarissa, Väylässä, Partakossa ja Nitsijärvellä.

Polttoaineen jakelu

  • Satamissa ei ole polttoaineen jakelua, mutta Inarin kirkonkylällä polttoaineen myyntipiste on sataman lähellä.

Muut palvelut lähiseudulla

  • Inarin kirkonkylässä sijaitsevat pankkiautomaatti, asiamiesposti, terveystalo, kaksi ruokakauppaa, lääkekaappi K-kaupassa, taksi ja huoltoasema.
  • Ivalossa sijaitsee lähimmät terveyskeskus, apteekki ja muut kuin päivittäistavarakaupat.
  • Inarissa toimii lentokuljetuspalvelu.
  • Paikalliset yrittäjät (www.inarilapland.fi) tarjoavat myös opastettuja retkeilypalveluita, kuten kalastus-, vene-, koskenlasku- ja moottorikelkkaretkiä.

Huomaathan,

että Puntsijärven laavu ja tulipaikka, jotka ovat Pielpajärven kirkolle vievän ladun/reitin puolivälissä, poistetaan käytöstä kesän 2016 aikana. Laavun katto romahti talvella lumen painosta, eikä laavu ole sen vuoksi enää käyttökuntoinen.

Yhteistyötahojen palvelut Inarin retkeilyalueella

Inarin retkeilyalueella toimivat yrittäjät tarjoavat mm. majoitusta, opastettuja retkiä sekä vuokraavat melontakalustoa, polkupyöriä ja lumikenkiä.