Pääsivu / Tiedotteet / Aili Mattus – inarinsaamelainen nukkemestari

Aili Mattus – inarinsaamelainen nukkemestari

perjantai 09. Syyskuuta 2016, 11.32

Siidassa avataan 12.9.2016 näyttely, joka on avoinna 31.3.2017 asti. Näyttely kertoo inarinsaamelaisen Aili Mattuksen elämästä ja käsitöistä. Aili ja nuket -näyttelyllä Saamelaismuseo Siida haluaa nostaa esiin saamelaiset naiset ja heidän taitonsa.

Nili-Aili, Nuoran-Juhanin Aili, Aili Mattus oli tunnettu seurallisuudestaan, käsityötaidostaan ja laulamisesta. Kuuluisa hänestä tuli kuitenkin nukkejensa ansiosta. Nyt nuket ovat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä Saamelaismuseon näyttelyssä "Aili ja nuket".

- Saamelaismuseo Siidassa olemme halunneet kunnioittaa monipuolista käsityöntekijää, nukkemestari Aili Mattusta, keräämällä näyttelyksi hänen tekemiään nukkeja ja muita käsitöitään. Samalla pääsimme nostamaan esiin saamelaisen naisen, kuvaa amanuenssi Áile Aikio näyttelyn lähtökohtia.

Erityistä Ailin nukeissa oli niiden pukujen ja asusteiden pikkutarkkuus ja että Aili valmisti pukujen lisäksi myös varsinaisen nuken itse. Ailin taituruus tuleekin esiin erityisesti nukkejen ilmeikkäissä päissä. Niiden ilme ei ollut sattumanvarainen, vaan Aili veisti useimmat nuket itsenä ja miehensä näköisiksi. Lahjaksi meneviin nukkeihin Aili pyrki saamaan tulevan omistajan näköä.

Aili ja nuket -näyttelyssä on esillä nukkeja Saamelaismuseo Siidan kokoelmista, ja näyttelyyn on saatu lainaan nukkeja ja käsitöitä myös yksityisiltä ihmisiltä. Paikallinen inarinsaamelainen yhteisö onkin ollut avain näyttelyn onnistumiseen.

- Ailin tunteneiden ihmisten apu, tiedot ja neuvot ovat olleet meille korvaamattomia näyttelyä rakentaessa. Heidän kauttaan saimme  kuvan Ailista ihmisenä ja heidän ansiostaan Ailin töitä on esillä näin monipuolisesti, kiittelee Aikio.

Ailin käsityötaito eivät rajoittunut nukkeihin vaan hän osasi vaatettaa ihmisen kokonaan.  Nukkejen lisäksi näyttelyssä pääsee tutustumaan inarinsaamelaiseen pukuperinteeseen. Esillä on sekä Ailin itsensä ompelemia saamenpukuja että uudempi inarinsaamelaisiin pukuihin puettu pari. Saamenpuvut kertovat Ailin monipuolisuudesta käsityöntekijänä, ja antavat ihmisille mahdollisuuden vertailla nukkejen pukuja inarinsaamelaisiin pukukokonaisuuksiin.

Aili ja nuket -näyttelyn graafisen ilmeen on luonut Paarma Designin Tytti Bräysy. Nukkevitriinien taustalle Bräysy on sijoittanut kuvaamiaan kuvia Inarin maisemista. Kuvien maisemien kautta nuket on palautettu takaisin kotiin, Ailin kotiseudulle. Näyttelyn tekstit ovat inarinsaameksi, suomeksi ja englanniksi.

Aili ja nuket -näyttely on esillä Saamelaismuseo Siidassa 12.9.2016–31.3.2017. NÄyttelyn on tuottanut Saamelaimuseo Siida.

Lisätietoja: amanuenssi Áile Aikio, aile.aikio@samimuseum.fi, puh. 040 640 2606

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG