Pääsivu / Tiedotteet / Saamelaismuseo Siida sai takaisin Inarin kunnan toiminta-avustuksen

Saamelaismuseo Siida sai takaisin Inarin kunnan toiminta-avustuksen

torstai 12. Syyskuuta 2013, 20.15

Inarin kunnanvaltuusto palautti torstain kokouksessaan Saamelaismuseo Siidan toiminta-avustuksen vuodelle 2014. Saamelaismuseossa iloitaan paikallisyhteisöltä saadusta vahvasta tuesta ja kannustuksesta. Avustuksen eteen luvataan myös tehdä kovasti töitä tulevaisuudessa.

Inarin kunnanhallitus esitti Saamelaismuseon Siidan vuosittain saaman toiminta-avustuksen puolittamista vuonna 2014 ja lakkauttamista kokonaan vuonna 2015 osana kunnan ns. Hallitun menokasvun ohjelmaa. Inarin kunnanvaltuusto äänesti kuitenkin kokouksessaan 12.9. kunnanhallituksen esitystä vastaan. Saamelaismuseo saa näin ollen pitää toiminta-avustuksensa entisen suuruisena aikanakin tulevan vuoden ajan.

Saamelaismuseo Siidan johtaja Tarmo Jomppanen iloitsee yhdessä saamelaismuseon henkilökunnan kanssa positiivisesta tukipäätöksestä.  Inarin kunnan palautettu toiminta-avustus rohkaisee ja motivoi meitä jatkamaan hyvää työtä saamelaiskulttuurin ja matkailun eteen, Jomppanen sanoo.  Erityisen iloisia museossa ollaan paikallisyhteisön näkyvästä tuesta ja kannustuksesta ja sillä arvellaan olleen vaikutus päättäjien mielipiteeseen.

Saamelaismuseolle kunnan vuosittainen 50 000 euron toiminta-avustus on erittäin merkittävä, koska se mahdollistaa museon aktiivisen paikallistoiminnan. Saamelaismuseo voi avustuksen turvin jatkaa mm. Sevettijärven kolttaperinnetalon ylläpitoa, tuottaa museo-opetuspalveluita päiväkoti-ikäisille ja koululaisille ja kulttuuripitoista viriketoimintaa kaikenikäisille.

Kunnanvaltuuston kokousta edelsi vilkas kansalaiskeskustelu Saamelaismuseo Siidan merkityksestä ja avustuksen tarpeellisuudesta. Museonjohtaja Jomppanen toteaakin keskustelua seuranneena, että myös itsekritiikille on sijaa. Julkisessa keskustelussa nousi esille se, että alueella ei välttämättä tunneta museon monipuolista toimintakenttää kovin hyvin. Saamelaismuseo aikoo tulevaisuudessa kutsua kunnan virkamiehiä ja luottamushenkilöitä paikan päälle tutustumaan Siidan toimintaan ja tapahtumiin.

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG