Pääsivu / Tiedotteet / Siida katsoo tulevaan – laajennus ja uudistuksia

Siida katsoo tulevaan – laajennus ja uudistuksia

tiistai 03. Marraskuuta 2015, 08.44

Paljon on vettä virrannut Juutuanjoessa sitten huhtikuun vuonna 1998, jolloin Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida aukeni yleisölle. Siidan henkilöstön määrä on kaksinkertaistunut lähtötilanteeseen nähden, Saamelaismuseon kokoelmatilojen lähes kaikki hyllymetrit on otettu käyttöön ja elämyksellisten päänäyttelyiden sisältöön ja esitystekniikkaan on kertynyt päivitettävää. Siida tarvitsee laajennusosan ja olemassa olevien palvelutilojen muokkausta, jotta tilat täyttäisivät nykyisen toiminnan tarpeet ja laajuuden. Siidan kehittämisen läpileikkaavia teemoja ovat ekologisuus, esteettömyys, esteettisyys sekä tilojen muuntojoustavuus.

Siida on hieno, arkkitehti Juhani Pallasmaan perustellusti piirtämä rakennus, jossa on ajauduttu kasvaneiden kävijämäärien ja laajenneen toiminnan myötä käyttämään tiloja ohi niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen. Näkyvänä esimerkkinä tästä on erityisesti ahdas aula, jossa tällä hetkellä on lipunmyynnin, retkeilyneuvonnan ja Inarin kunnan matkailuinfon lisäksi Siida Shop -myymälä. Arkkitehdin alkuperäisen ajatuksen mukaan Siidan aulan oli tarkoitus olla avara, tunnelmallinen ja pelkistetty tila, jossa asiakaspalvelun henkilöt antavat retkeilyneuvontaa ja ohjaavat eteenpäin näyttelyihin.

Siidan uudistamista työstetään oman henkilökunnan ja vierailevien asiantuntijoiden voimin intensiivisessä esiselvitysvaiheessa, joka on alkanut syyskuussa ja päättyy tammikuussa. Saamelaismuseon kokoelmahenkilöstö on ideoinut yhdessä ulkopuolisten kokoelma-asiantuntijoiden kanssa yhteisöllisiä kokoelmatiloja, jotka mahdollistavat näkyvämmän museaalisen kokoelmatyön sekä kokoelmaesineiden esittelyn. Siida-rakennuksen laajennusta suunnitellaan kokoelmatilat kärkenä, ja rakennuksen omistaja, Senaatti-kiinteistöt, on työssä mukana.

Siidan perusnäyttelyiden rakenne ja esitettävän sisällön punainen lanka on suorastaan nerokas, joten uudistamistyössä puntaroidaan näyttelyissä esiteltävän tiedon jäsentelyä ja selkeyttämistä sekä saamelaiskulttuurin ja pohjoisen luonnon ajankohtaisten teemojen esittämisen tapaa. Lapsille tarjotaan jatkossa enemmän räätälöityjä näyttelysisältöjä. Myös Siidan asiakkaita ja Inarin kyläläisiä on kuultu siinä, miten heidän mielestään Siidaa pitäisi uudistaa.

Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa on vieraillut lokakuun loppuun mennessä lähes yhtä paljon asiakkaita kun edellisenä vuonna kokonaisuudessaan. ”Meillä on ollut huippuhyvä vuosi. ”, museonjohtaja Sari Valkonen iloitsee. Puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi Metsähallituksesta toteaa, että ”Siida on kansainvälisestikin merkittävä nähtävyys ja tapahtumapaikka Inarin kunnassa, ja Siida on äärimmäisen tärkeä palvelukokonaisuus myös Inarin kylässä”. Saamelaismuseolla ja Metsähallituksella on juuri nyt hyvä aika laatia Siidan yhteinen, kauaskantoinen kehittämissuunnitelma, jolle lähdetään hakemaan rahoitusta vuoden 2016 alussa. Siidassa toivotaan, että kolmen vuoden päästä, Siidan 20-vuotisjuhlien aikaan, laajennusosan rakentaminen olisi jo alkanut.

Lisätietoja:

Museonjohtaja Sari Valkonen, Saamelaismuseo, puh. 040 767 1052, sari.valkonen(a)samimuseum.fi

Puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi, Metsähallitus, puh. 0400 125 782, pirjo. seurujarvi(a)metsa.fi

Koordinaattori Riina Tervo, Metsähallitus, puh. 040 758 5472, riina.tervo(a)metsa.fi

Metsähallituksen luontokeskus, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0206 39 7740, siida@metsa.fi, www.siida.fi, www.luontoon.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG