STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective –näyttely Siidassa 24.3.- 25.9.2016
perjantai 18. Maaliskuuta 2016, 08.50Tapio Wirkkalan monipuolista ja pitkää uraa juhlistava STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective -näyttely avataan Siidassa juuri ennen pääsiäistä. Näyttely on Tapio Wirkkalan 100-vuotis juhlavuoden päänäyttely ja sen kautta tutustutaan Wirkkalan maailmaan, ajatuksiin ja uraan. Esillä on klassikoiden lisäksi sekä harvinaista, että ennennäkemätöntä esineistöä. Näyttely tuo Tapio Wirkkalan työt niiden alkulähteille, monet hänen töistään ovat saaneet innoituksensa Lapissa.
Näyttelyn kuraattorina ja näyttelyarkkitehtina toimii kansainvälisesti tunnustettu muotoilija Harri Koskinen.
- Näin Tapion Iittalan tuotteita ensimmäisen kerran Karstulan rautakaupassa yläasteikäisenä ja ihmettelin, että kuka tämä kaveri on, Koskinen kertoo. - Oman urani kautta olen kokenut hänet karismaattisena, periksiantamattomana esteetikkona, jolla oli uskomattoman kokonaisvaltainen ymmärrys alasta. Se ei ollut vain työtä, vaan elämäntapa.
Näyttely rakentuu Tapio Wirkkalan esineiden ja elämäntyön ympärille. Näyttely jakaantuu kahteen osioon: LIFE osio esittelee Wirkkalan työtä ja elämää, työprosesseja, matkoja sekä luovan työn taustoja. Mukana on esimerkiksi Wirkkalalle tärkeätä henkilökohtaista esineistöä, kuten aina mukana kulkeneet piippu ja puukko. STILL osio nostaa Tapio Wirkkalan esiin monipuolisena taiteilijana, osiossa nähdään teoksia venetsialaisesta värillisestä lasista vaneriveistoksiin.
Lappi merkitsi Tapio Wirkkalalle paljon. Hän vietti 50-luvun lopusta lähtien kaikki kesänsä Inarissa kuolemaansa saakka. Wirkkala oli aikansa kansainvälisimpiä suomalaisia taiteilijoita ja hänellä oli useita projekteja työn alla yhtä aikaa. Työt kulkivat mukana myös pohjoiseen, eikä olo Lapissa ollut vain lomailua. Lapista tuli hänelle selviytymiskeino. Hän oli kiinnostunut paikallisten ihmisten elämästä ja heidän tulevaisuudestaan. Saamelaismuseolla oli erityinen merkitys Tapio Wirkkalalle, hän laati poikansa Sami Wirkkalan kanssa ensimmäiset museon luonnospiirrokset ja pienoismallit vuonna 1984.
Näyttely on esillä Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa Inarissa 24.3.-25.9.2016.
Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi