Pääsivu / Tiedotteet / Uudet saamelaiselokuvat vetonaulana: täyttivät salin kaksi kertaa Skábmagovat-tapahtumassa

Uudet saamelaiselokuvat vetonaulana: täyttivät salin kaksi kertaa Skábmagovat-tapahtumassa

maanantai 26. Tammikuuta 2015, 10.33

17. kertaa järjestetty alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat –Kaamoksen kuvia pidettiin 22.1.-26.1.2015 Inarissa. Festivaalin pääteemana oli Latinalainen Amerikka.

Uudet saamelaiselokuvat vetonaulana: täyttivät salin kaksi kertaa Skábmagovat-tapahtumassa

Skábmagovat avajaiset 2015

Festivaalin teema mahdollisti laajan kattauksen elokuvia ja mapucheohjaajavieraan Chilestä asti. Jeannette Paillan toi festivaalille kaksi ohjaamansa dokumenttielokuvaa, keskeisenä teemana alkuperäiskansojen mailla sijaitsevien luonnonrikkauksien hyödyntäminen. Festivaalilla kehuja ja mahdollisesti pisimmät aplodit keräsi jakuuttiohjaaja Mihail Lukatševskin fiktioelokuva Urun Kun (Valkoinen päivä), joka oli tuotettu minimaalisella 7000 euron budjetilla.

Festivaalilla tarjoiltiin myös saamelaisia ensi-iltoja musiikkielokuvien muodossa, kun Ima Aikio-Arianaickin kolme uutta musiikkivideota saivat ensiesityksensä. Musiikkivideoissa esiintyvä ja UMK-karsinnoissa kilpaileva saamelainen artisti Hilda Länsman avasi joiuilla festivaalit torstaina. Avajaiset keräsivät ennätysyleisön pakkasesta huolimatta, kun 170 henkilöä löysi tiensä lumiteatteriin. Avajaisissa esiteltiin myös saamelaisanimaattori Jouni Westin festivaalille tekemä tunnusvideo. Tilaisuudessa julkaistiin myös saamelaiselokuvan kannalta hienoa avaus, kun saimme kertoa, että saamelainen elokuva on valittu pääteemaksi Kanadassa järjestettävälle ImagineNative festivaalille.

Odotetusti Sami Film Lab:issa, Norjan Koutokeinossa tuotetut uudet saamelaiselokuvat saivat yleisön liikkeelle, täyttäen kulttuurikeskus Sajoksen auditorion kaksi kertaa. Yleisön iloksi näytökseen saapui myös suomen Big Brother-voittaja Andte Gaup-Juuso, joka näyttelee pääroolia elokuvassa Sami Boja. Muista saamelaistuotannoista toista sataa katsojaa keräsivät Pohjois-Norjan maitoautonkuljettajien elämää seurannut Froda Grønmon Melkeveien ja yleisön sydäntä erityisen paljon lämmittäneet Harry Johansenin Ivnnit ja eallin sekä Silja Sombyn Bonki.

Iltajuhlissa katsojia kiinnosti ruotsinsaamelainen Maxida Märak, joka esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa.

Festivaaleilla oli tänä vuonna kävijöitä yhteensä 2800, joista iltakonsertit vetivät kaikkiaan 490 kävijää. Lapsia ja nuoria oli noin 250-300, elokuva ja työpajakäyntejä kertyi yhteensä 550. Kävijämäärät vastasivat edellisvuosien kävijämääriä. Sajoksen lisäksi esityksiä oli Siidan auditoriossa ja festivaalien tunnusmerkin, lumesta rakennetun Revontuliteatterin tiloissa. Elokuvia esittettiin enemmän kuin koskaan, yhteensä 80.

Skábmagovat-festivaalin järjestää Saamelaistaiteen Tuki ry yhteistyössä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan, kulttuurikeskus Sajoksen, Elokuvakeskus Skábman, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja YLE Sápmin kanssa.

Tapahtuman rahoittajina toimivat Suomen Saamelaiskäräjät , Saamelaisneuvosto, Lapin taidetoimikunta, Inarin kunta, Opetus- ja kulttuuriministeriö , Suomen kulttuurirahasto, Lapin rahasto, AVEK – Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus ja Taiteen edistämiskeskus.

Festivaalin suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.

Lisätietoja

Jorma Lehtola, taiteellinen johtaja, p. 050 414 4349.

Anne Kirste Aikio, p. 040-7681689.

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG