Susanne Redebo. Kuva: Privaatti
-Mie oon löytänny perustan ittessä ja liitän nytten syämmen äänen minun pään tiethoon, toteaa jurnalisti Susanne Redebo hänen työstä Metaviisin uutisjututten kirjottajanna, mitä työtä hään oon tehnny menheestä syksystä lähtein.
Susanne Redebo oon 52 vuotias ja assuu perheihneen Mariefredissä, kaheksan penikuormaa Tukholmasta. Hään oon syntynny ja kasunnu Övertorniola, mutta muutti Haaparannan lukion käynin jälkhiin etehlään.
Mitäs siet tänhään tehet?
-Mie alotin vuonna 2001 ylheisreportterinna Eskilstuna-Kurirenissa ja siirryin sen jälkhiin urheiluosastolle ennen ko minusta tuli kahen Mälarinlaaksossa ilmestyvän lehen jurnalisti. Samala mie tehen työtä minun freelance-firmassa tuottaen Metaviisille Tornionlaaksoa koskevia uutisjuttuja. Näitten lisäksi mie oon nettivasthaavanna ja toimittajanna paikalislehessä Tornionlaaksolaiset Tukholmassa.
– Mulla oon pohjala Sundsvallin Mitthögskolanin (nyk. Keski-Ruottin yliopisto) korkeakoulututkinto jurnalistiikassa.
-Minun ura lehitten parissa alko jo kymmenen ikäsennä Övertornion Sjövägenillä, ko mie alotin Särkijärvi-postin ja sain minun yheksän tätiä tillaahmaan minun lehen. Mie tiesin jo aikasin, mikä minusta tullee.
Koskas sie löysit sinun kylttyyriperiinön?
-Poismuuttanheenna tornionlaaksolaisenna sitä tullee aina merkile pannuksi sinun alkuperästä, ihmiset kiinostuva sinun murtheesta (dialekt) ja niin perintö aivan ko vaatii päästä framile koko aika. Ko kläpit muutit kotoa pari vuotta aikaa, mie alon tuntea tarvetta liittyä minun juuhriin uuesthaan. Sillon mie otin kontaktin Tukholman Tornionlaaksolaissiin ja löysin yhistyksestä mahottoman paljon rajaseuvun väkeä. Ko kohtaa ihmisiä samalta maanääreltä ko ittekki oon, löytää ko tuttua roikkaa. Ko meilä oon yhtheinen tausta (referensram) niin puhetta oon paljo ja monisanasta. Sitä paitti tornionlaaksolaisilla oon oma huumori, jolle oon soma yhessä nauraa.
-Minun vanheemat Hjördis ja Åke Andersson asuva Övertorniolla ja niimpä mie käyn ussein sielä ylhäälä heitä tervehtämässä.
Susanne Redebon lapsuuenkoti oon vielä jälelä Sjövägenillä. Kuva: Privaatti
Kunkas sie näet meänkielen tulevaisuuen?
-Tulevaisuutte sillä kuiten oon, mutta oon jo kiire sen pelastamisella. Siinä oon kyse siittäki, kunka saaha nuori sukupolvi kiinostumhaan meänkielestä ja sen oppimisesta. Mutta koska monet nuoret pitävä kieltä tärkeännä (coolt) sillä oon tulevaisuuttaki. Mie itte kuulun sukupolhveen, jonka vanheemat eivä saahneet puhua koulussa meänkieltä ja siksi soon hyvin tärkeätä, ette mie ja minun sisarukset opettelisimma meänkielen. Mie hunteeraan tänhään, ette kielen kaottaminen oon suuri menetys ja olen juuri ettimässä, mitä asialle saattas tehhä.
No minnes sinun elämä oon nytten menossa?
-Mie oon oikeala tolala ja aion tänhään jatkaa tätä rattaa. Sanomalehtiala oon justhiin nytten suuren muutoksen keskelä ko se siirtyy paperista nethiin ja mie seuraan sen kehityksen följyssä. Kukhaan ei oiken tiä, minne met olema menossa, mutta minun mieli oon rauhalinen. Joku oon sanonu, ette ”sitä voipii viiä ihmisen pois Tornionlaaksosta, muttei Tornionlaaksoa ihmisestä”. Ja soon justhiin nuin!
Mikäs oon sulle miehleisin ilmasu meänkielessä?
-”Huija!” (huh huijaa!) Sitä mie käytän ko mie halvaan painokhaasti osottaa, miltä maanääreltä mie oon poissa. Taikka ko mie oon järkyttynny, uupunnu taikka saannu aurinkonpistoksen.
Meänkielensi Matti Junes
Kentällä reportterinna. Susanne kohtaa Martan, maailman parhhaan potkupallon pellaajan Martan, ko hään pelasi Tyresjön puolesta. Kuva: Privaatti
