Lapsi joka ei saa puhua ommaa kieltä menettää itteluottonsa, sitä ei ymmäretty ennen aikhaan, sannoo kirjailia Kerstin Tuomas Larsson
Ette ei kelvata kielen takia, ja joutua asuhmaan muihin perheishiin oppimhaan puhumhaan oikeata ruottia ja ei meänkieltä. Tämä oon teemana kirjailian Kerstin Tuomas Larssonin kirjassa Aivonpesoreisu. – Tämä oon osa meän histuuriasta mistä moni ei tiä, hään sannoo.
Met tiämä kaikin ette valtiolla oon paljon tunnon päälä ko Toornionlaakso ruottalaistethiin. Nyt tullee uutta tietoa joka näyttää ette suomenkielisiä lapsia Toornionlaaksosta viethiin pyssilä kesäluala perheishiin ruottinkielissiin perukhoin oppimhaan ruottin. Tämä tapahtu 1920 – 40-luvun aikana. Jokku näistä oon elämässä vielä.
– Meininki näilä pyssireisuila oli hyvä, eihään kukhaan halunu mithään pahhaa lapsille. Mutta mitä ei ymmäretty oli ette ko painaa alas lapsen kielen niin itteluotto ja ittetunto katoaa. Jos minun kieli ei kelpaa niin en miekhään kelpaa! En ole kyllin hyvä.
Net ihmiset joita Kerstin oon haastatellu hänen rumaahniin oon selittänhee justhiins tätä: ette net tunsit ittensä alenetuksi näitten kielileiritten vuoksi. Jokku viethiin aivan outhoin perheishiin monena kesänä peräkkää, ja toisia vain kerran.
Kuolee jos hän aukasee suun
Kerstin rumaani Aivonpesoreisu (Hjärntvättarresan) oli oikeasthaan alkualusta aateltu teatterimaanykseksi. Aijanolhoon työ oon muuttanu muotoa ja nyt nuvemperissä se tullee ulos Lumion förlaakissa. Eva Helena Larssonin kuva pärmässä oon koskettava. Se näyttää tyttären joka oon puoleksi veen alla.
-Jos hän aukasee suun niin hän hukkuu. Hän kuolee.
Työ rumanin kans Elvi-tyttärestä oon vaikuttannu Kerstiniä henkilökohtasesti ko hällä oon sukulaisia jokka oon kokehnee näitä pyssireisuja. Hään oon nähny läheltä kunka se oon jättäny jälkiä ihmisissä. -Monta lapsia tuli perheishiin missä oli hyvä, mutta niin ei ollu kaikila. Yksi niistä haastateltuista sai asua yksinhäisen miehen tykönä joka ei ollu siivo ja tyär sai kokea kauheita asioita. Niin kauon ko pyssireisut jatkut se oli harva joka puhu niistä.
– Nethään hävetytit.
Aivonpesoreisu selittää Elvistä joka viethään pyssilä etehlään ruottinophiin. Kirja tullee ulos Lumion förlaakissa.
Oppi punskaa maila
Pyssit ei menhee kaikesti Eteläruothiin. Se oli tavalista ette moni suomalainen lapsi Toornionlaaksosta tuli perheesheen joka asu juuri ulkopuolela Toornionlaaksoa, piiain Luulajassa eli Puutissa.
– Mutta mitäs net opit maila Luulajan ulkopuolela? No eihään se ollu ruottia, sehään oli punskaa!
Elvityär oon päähenkilö kirjassa mutta Kerstin oon haastatellu monta jokka oon kokehnee pyssireisuja ja niistä liikuttannu kokhoon selityksen Elvistä.
-Mie olen valinu ette kirjottaa tyttäristä ko mie halvan tua esile vaimoitten histuurian.
Kerstin selittää ette hään tuntee ette Toornionlaaksossa oon ollu hierarkii kolmessa askelheessa missä jokku oon olhee paremanarvoset ko toiset. Aliporthaala oli suomalainen vaimo, siittä päälempännä oli toornionlaaksolainen, ja päälimäisenä, niinku kruunu, oli ruottalainen vaimo.
-Met saama olla kiitoliset niile suomalaisile vaimoile jokka otit ruottalaisen miehen ko se oon niitten takia ette suomenkieli vielä ellää täälä.
Kerstin oon hänen elämänaikana tuntenu ette hään ei kelpaa ko hään oon kohanu ruottalaisia vaimoja. Silloin hään oon usseen ottanu askelheen taappäin.
-Mulla oon menny kymmeniä vuosia ette oppia tuntheen ette ei kukhaan ole parempi ko mie ja ette mie en ole parempi ko kukhaan muu. Met olema kaikin samalaisia.
Meänkielensi Karin, Linnea ja Märta Nylund
