Suomi-instityytin tirehtööri Anders Eriksson intervjyyasi vastaaikhoin pybliikin eessä kirjailijjaa Ann-Helén Laestadiusta. Kuva: Susanne Redebo
-Se jättä vähän jälkiä, se ette ei saata olla aivan niinku halvais.
– Siksi minun kirjoissa kirjotan siittä, ette mitäs se tarkottaa ette olla omala laila, ette ei kukhaan muu määrää kuka sie olet, sanno kirjailija Ann-Helén Laestadius, joka oon kausunut ylös kolmikielisessä perheessä Kierunassa.
Ann-Helén Laestadius sai äskettäin Lapsi-ja nuorisokirjalisuuen August-palkinon hänen kuuenesta kirjasta ”Kymmenen yli yks”. Stockholmin Suomi-instityytin kirjakahvilassa toornionlaaksolaisesta kirjalisuuesta hään selitti omasta ylöskasuamisesta ja siittä, ette tohtia olla tarkkana omasta identtiteetistä. Intervjyyarinna toimi Suomi-instityytin tirehtööri Anders Eriksson. Tässä tulle ote siittä kohtaamisesta kuulijakunnan eessä.
Kirjan päähenkilö assuu Bläckhornen-korttelissa Kierunassa, yhessä niistä taloista joita tulhaan repihmään ko LKAB kasuaa. Jyrryn lausunossa sanothaan ette sie kuot yhtheen paikan, psykologiin ja aijan?
– Mie halusin kaivaa syvemälle siinä kunka ihmiset voivat tämän kaupungin siiron vuoksi. Tähhään asti se oon enniten pyöriny siinä fyysisessä siirossa, eikä niinkhään tuntheissa. Mutta mie halusin ottaa framile lasten ja teiniikästen tuntheet, niitten joilta enniiten puuttuu valta. Kirja oon minusta ittestäki, siksi ko mie suren sitä mahottomasti ette Kiruna oon muuttumassa. Minun korttelit oon ensimäiset jokka revithään tämän siiron vuoksi.
Onkos kirja sinusta ittestä?
– Ei ole, mutta siinä oon vähän samanlaista. Kokemus siittä kunka oon kasuta ylös saamelaisessa ja toornionlaaksolaisessa kulttuurissa oon ommaa. ”Kymmenen yli yks”-kirjassa olen valinu isän joka saattaa meänkieltä ja äitin joka vain saarnaa ruottia. Minun Agnes-kirjoissa äiti oon saamelainen, vaikka hänen valinta oon ollu ette jättää sen kielen ja kulttuurin.
”Kymmenen yli yks” oon osittain ittekerralinen kuvaus Ann-Helénin omasta ylöskasvamisesta.
Sinun kirjottamisessa oon kova meno, johtuukos se siittä ette sie olet journalistiki?
– Mie uskon sen. Mie halvan hoppua tulla ytihmeen. Ko mie kirjotan mie kuulen ääniä omassa päässä ja net oon enniiten saamelaisia ja meänkielisiä. Mie kirjotan niitä ylös post it-lapuile ja ko mie sitte istahtan kirjoittamhaan kaikki mennee kovvaa vauhtia.
– Mie kirjotan nuin 15-20 sivua päivässä ko mulla oon kirja työn alla.
Minkäslaista oli kasuta ylös Kirunassa kolmen identtiteetin kansa: saamelaisena, toornionlaaksolaisena ja ruottalaisena?
– Se oli aika rankkaa kasuta ylös saamelaisena Kirunassa. Mamma kävi Nomaatikoulua eikä opettannu mulle kieltä, hällä oli hankala nuoruus. Usseita niistä lapsista jokka kävit koulua sielä pieksethiin ja het sait kuula ette het itte ja heän kieli olit mitättömiä. Mie olen syntynyt vuona 1971 ja siiheen aikhaan sitä ei pietty hyvänä oppia kahta kieltä ko siittä saatto tulla puolikieliseksi. Itte mie kaipasin molempia kieliä, kaikhiin enniiten saamea. Enkä mie ymmärtänny miksi mie en saattanu saa sitä.
– Ko mie aloin kouhluun tuli selväksi ette ei sopinu selittää ette mie olin saamelainen, ko silloin minua alettais kuttumhaan lappjääveliksi. Mie häyvyin piilottaa minun identtiteetin. Se oli omituista koska mie kasusin ylös saamelaisen ja toornionlaaksolaisen identtiteeetin kansa mutta koulussa piti olla ruottalainen.
Tällä hetkelä saamelainen kulttuuri oon kovassa maihneessa Sameblod-filmin ja Jon-Henrik Fjellgrenin, Sofia Jannokin ja muitten suosituitten artistitten takia.
– Joo, mutta mie pruukaan sanoa ette met olema olhee täälä koko aijan mutta meitä ei ole päästetty näkyhmään! Tämä oon paljon kiini nuoremasta sukupolvesta joka ottaa paikkansa halthuun, eikä jää oottamhaan. Ja nyt oon niin paljon sosiaalisia meetioita joissa asioita plokathaan ylös ja saava huomiota.
– Siksi mie kirjotan siittä kunka tärkeätä se oon ette oottaa halthuunsa oman histuurian, ette selittää sen omala laila eikä olla SE josta selitethään! Siinä se oon koko asia miksi minusta tuli kirjailija.
Onkos olemassa jotaki semmosta josta toisekki meän maan minuriteetit saattaisit ottaa oppia?
– Kysymys oon siittä, ette itte päättää ja ottaa halthuunsa oman menneisyyen. Se saattaa tapahtua kirjalisuuen kautta, mysiikin kautta eli jollaki muula laila. Freistata päästä näkyhmään ja koko aijan ponnistella pääsheen framile.
Miltäs näyttää sinun kaipaaminen pohjoisheen?
– Mie kaipaan koko aijan ja käyn niin ussein ko maholista meän mökilä Sopperossa. Sielä se minun syän oon. Mie kuttun itteä kirunalaiseksi vaikka mie asun Solnassa vuesta 1999 asti. Mie kyllä vähän hämmästyin ko mie vastaikhoin näin yhen rypriikin täälä paikalislehessä. Sielä luki ette mie olin ”Saamelainen Solnalainen”. Sitä mie en ollu koskhaan ennen kuulu enkä kuttus itteä semmoseksi.
Meänkielensi Erling Wande
Mie kaipaan aina kotia Kieruhnaan ja Sopperhoon. Sielä se inspirasjuuni tullee, sannoo 45-vuotias Ann-Helén Laestadius. Kuva: Susanne Redebo
