index2.php_option=com_content_task=view_id=619_lang=finnish.html.xml

Minä olen 20-vuotias nuori naisen alku Ivalosta.	Mun lean 20-jahkásaš nuorra nieida Avvilis.
Minulla on vahvat juuret Ivaloon ja Inarin kuntaan, jossa olen lähes koko lapsuuteni asunut, varttunut ja kouluni käynyt lukioon asti.	Mus leat nana ruohttasat Avvilii ja Anára gildii, gos lean orron masá olles mánnávuođa, bajásšaddan ja vázzán skuvllaid logahaga rádjai.
Tuona aikana ei saamelaisuus minuun kuitenkaan siirtynyt millään lailla.	Duon áigge ii sápmelašvuohta goittotge sirdásan munnje mange láhkai.
Olen aina tiennyt olevani kolttasaamelainen, mutten sen merkitystä.	Lean álot diehtán ahte lean nuortalaš, muhto in dan mearkkašumi.
Äidinkielenä puhun suomea ja kolttaa kuulin vain ja ainoastaan mummoni suusta.	Eatnigiellan hálan suomagiela ja nuortalašgiela gullen dušše beare iežan áhku njálmmis.
Vasta kun muutin korkeakouluopintojen perässä Tornioon, aloin etsiä mahdollisuuksia oppia koltankieltä ja tutustua jo miltei unohdettuun kulttuuriin.	Easkka dalle go fárrejin allaskuvlaoahpuid maŋis Tornioi, ohcagohten vejolašvuođaid oahppat nuortalašgiela ja oahpásmuvvat juo masá healbaduvvon kultuvrii.
Aloitan syksyllä 2013 kolmannen vuoteni Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulussa viestinnän linjalla, reilun vuoden päästä valmistun medianomiksi, toimittajaksi.	Álggahan čakčat 2013 goalmmát jagi Kemi-Tornio Ámmátallaskuvllas kommunikašuvnna suorggis ja sullii jagi geahčen gárvvásmuvan medianoman, doaimmaheaddjin.
Haaveenani on tulevaisuudessa oppia koltansaame niin hyvin, että voin työssäni käyttää pääsääntöisesti kolttaa ja siirtää sen myös omille lapsilleni.	Mu niehkun lea boahttevuođas oahppat nuortalašgiela nu bures, ahte sáhtán iežan barggus geavahit beaivválaččat nuortalašgiela ja sirdit dan maiddái iežan mánáide.
Henkilökohtaisesti itselläni kesti 19 vuotta ennen kuin tiedostin omat saamelaisjuureni.	Persovnnalaččat mus ádjánii 19 jagi ovdalgo áddejin iežan sámeruohttasiid.
Koska kieli ja kulttuuri eivät ole ikinä minulle luonnostaan siirtyneet, olen kokenut paljon sisäistä kamppailua siitä, voinko edes kutsua itseäni kolttasaamelaiseksi.	Daningo giella ja kultuvrra eai leat goassige sirdásan munnje lunddolaččat, lean vásihan ollu siskkáldas dáistaleami das, ahte sáhtángo oba gohčodit iežan nuortalažžan.
Tähän varmaan vaikuttaa se, ettei saamelaisuus näy minussa ulospäin, paitsi vasta sitten, kun puen oman kolttapukuni ylleni.	Dása várra váikkuha dat, ahte sámevuohta ii oidno mus olggosguvlui easkkago dalle go cokkan iežan gávtti badjelii.
Saamelaisuus, ja etenkin kolttasaamelaisuus merkitsee minulle tätä nykyä ennen kaikkea juuria – tietoutta siitä kuka on ja mistä tulee.	Sápmelašvuohta, ja earenoamážit nuortalašvuohta mearkkaša munnje dán áiggi vuosttažettiinge diđolašvuođa dan birra gii mun lean ja gos boađán.
Minulta löytyy uskoa siihen, että tulevien vuosien aikana asiat tulevat paranemaan saamelaisasioiden, etenkin saamenkielien kohdalla.	Mus gávdno jáhkku dasa, ahte boahttevaš jagiid áigge áššit bohtet buorránit sámeáššiid, eandaliige sámegielaid hárrái.
Jokaisesta vain on löydyttävä motivaatio sekä suuri halu henkilökohtaisen kielityön eteen, sillä tällä hetkellä kielen elpyminen on osittain kiinni myös vieraana kielenä osaavista koltansaamen puhujista.	Juohkehaččas galgá dušše gávdnot motivašuvdna ja stuorra beroštupmi persovnnalaš giellabarggu ovdii, danin go dál giela ealáskahttin lea gitta maiddái sis, geat hállet nuortalašgiela vieris giellan