index2.php_option=com_content_task=view_id=256_lang=finnish.html.xml

ja elin elämäni 16 ensimmäistä vuotta Utsjoella, suomineidon päälaella, kunnes muutin Tampereelle opiskelun merkeissä.	já eellim elimâm 16 vuossâmuu ihheed Ucjuuvâst, suomânieidâ uáivičohheest tassaaš, ko värrejim Tamperen luuhâđ.
Sain paikan Tampereen ilmaisutaidon erityislukiosta, jossa tarkoituksenani on ollut kehittää musiikin, kirjallisuuden ja näyttelemisen taitojani, jotta voisin mahdollisimman hyvin pitää yllä ja edistää kulttuuriani.	Ožžum saje Tampere olgosadelemtááiđu sierânâsluvâttuvâst, mast uáivilâm lii lamaš ovdediđ muusik, kirjálâšvuođâ já čaittâlem táiđuidâm nuuvt pyerrin ko máhđulâš, vâi puávtáččim paijeentoollâđ já ovdediđ jieččân kulttuur.
Muutto pois saamelaisalueelta merkitsi tietenkin suurta muutosta elämääni.	Varrim sämikuávlust meddâl merhâšij tiäđust-uv stuorrâ nubástus elimân.
Suurin asia muutossa oli kuitenkin se, että aloin ymmärtää paremmin, mitä saamelaisuus minulle merkitsee.	Stuárráámus äšši varriimist lâi kuittâg tot, et ibbeerdškuottim pyerebeht, maid sämmilâšvuotâ munjin meerhâš.
Joskus täytyy mennä kauemmas nähdäkseen.	Motomin ferttee moonnâđ olgoláá vâi uáiná.
Ne, jotka ovat joskus olleet kauan pois kotoa ilman perhettä ja palanneet sitten kotiin, voivat samastua minuun, kun minulta kysytään, mitä saamelaisuus minulle on.	Toh, kiäh láá lamaš motomin kuhháá meddâl pääihist perruuttáá já maccâm tastoo pááikán, pyehtih identifisistuđ munjin, ko must koijâdeh, maid sämmilâšvuotâ munjin meerhâš.
Se on tunne, jota on vaikea kuvailla.	Tot lii tobdo, mon lii väädis valdâttâllâđ.
Hiljattain valmistuneessa runokirjassani tämä on kuitenkin ollut yksi pyrkimyksistäni.	Kieskâd valmâštum tihtâkirjestân taat lii kuittâg lamaš ohtâ muu viggâmuš.
Kirja olisi tarkoitus saada julkaistua ensi vuoden puolella.	Kirje ličij uáivil almostittiđ puáttee ive pelni.
Kirjoitan pohjoissaameksi, äidinkielelläni.	Čálám tavesämikielân, mii lii muu eenikielâ.
Tampereella ollessani tuntuu jatkuvasti siltä, kuin olisin kotoisin toisesta ulottuvuudesta, jonne voi hädän tullen aina paeta, ja mikäs sen parempi tunne !	Ko lijjim Tamperest, te oroi ohtânmaanoost tagarin, tegu liččim vuálgus monnii eres ooláádmuddoost, kuus puávtám ain táárbu mield patâriđ, já miiba tađe pyereeb tobdo !
Monille lähtöni Tampereelle, n.1100 kilometrin päähän kotoa, on ollut kysymysmerkki.	Maŋgâsân muu vyelgim Tamperen, s. 1100 kilomeetter kiäčán pääihist, lii lamaš koččâmâšmerkkâ.
Joidenkin mielestä olen ikään kuin hylännyt juureni, paennut pois.	Motomij mielâst lam tegu hilgom madduidân, patârâm meddâl.
Asia on kuitenkin päinvastainen.	Äšši lii eidu nubijkejij.
Saamelaisuus, Saame ja saamen kieli ovat päivittäin mielessäni.	Sämmilâšvuotâ, Säämi já sämikielâ láá piäiválávt muu mielâst.
Tunnen lähteneeni, jotta voin tulla isompana takaisin, jotta auttava käteni olisi isompi.	Tuubdâm, et lam vuálgám meddâl, vâi puávtám puáttiđ maasâd styerebin, vâi muu išedeijee kietâ ličij stuárráb.
Kaiken kaikkiaan olen todella ylpeä saamelaisuudestani, enkä häpeile sitä.	Puohnâssân lam tuođâi čiävláá sämmilâšvuođâstân, jiemge hepânâš tom.
Ei pidä olla leuhka, muttei ole väärin olla ylpeä siitä, mitä on ja mihin kuuluu.	Ij koolgâ leđe rámmáá, mut ij lah puástud leđe čiävláá tast, maid lii já moos kulá.
Häpeilyä on viime vuosisadan aikana nähty ihan tarpeeksi.	Hepânâššâm lii majemuu ihečyeđe ääigi oinum aaibâs tuárvi.