Kieli
Kielâ
Kirjoitustavat
Čäällimvyevih
Kieli ja identiteetti
Kielâ já identiteet
Kirjallisuus
Kirjálâšvuotâ
Julkaistut teokset
Almostittum kirjálâšvuotâ
Kertomusperinne on samantapainen kaikilla saamelaisilla.
Mainâstemvyehi lii siämmáásullâsâš puoh sämmilijn.
Tarinoiden kehys on usein sama, mutta miljöö ja muut yksityiskohdat antavat paikallisväriä.
Mainâsij vuormâ lii távjá siämmâš, mut miljöö já tärkkilub ääših adeleh páihálii ivne.
Niinpä vanhat syntykertomukset ja uskomustarinat ovat ovat suunnilleen samanlaisia eri puolilla saamelaisaluetta.
Nuuvtpa puáris šoddâmmainâseh já oskomušmainâseh láá suullân siämmááláváneh jieškote-uv kuávlust.
Satuja ovat eläinsadut, ihmesadut, novellisadut ja pilasadut.
Satu -luokan kullee mainâseh láá elleemainâseh, imâšmainâseh, nooveelmainâseh já ilbis mainâseh.
Ne ovat suureksi osaksi lainaa muualta, niinkuin sadut usein ovatkin.
Toh láá iänááš luoihâttum eres kuávluin, nuuvt tego satu-mainâseh távjá láá-uv.
Vuonna 1917 julkaistussa kokoelmassa "Inarinlappalaista kansantietoutta" on runsaasti satuja.
Ive 1917 almostittum čuágálduvâst láá valjeest satu-mainâseh.
Niiden aihepiirit ja asiat ovat enimmäkseen vieraita inarilaisille, kerrotaan mm. kuninkaista, jalopeuroista, hevosista, tukkitöistä ja tammenterhoista.
Tain mainâstum ääših láá iänááš viäráseh anarâššáid, ko toh mainâsteh el. kunâgâsâin, jálupeevrijn, hiäppušijn, já taamiterhoin.
Eläinsadutkin näyttävät olevan tuontitavaraa, koska poro tai peura ei esiinny saduissa juuri ollenkaan.
Elleemainâseh-uv oroh lemin puohtum, kuás jo puásui teikâ kodde iä mainâšuu mainâsijn ollágin.
Saduissa on kuitenkin paljon paikallisväriä ja tapahtumia on käsitelty saamelaiselta kannalta, kuten Menes-Antin seikkailu Ranskanmaalla.
Mut mainâsijn kal lii ennuv páihálâš ivne já ääših kieđâvuššojeh säämi vuovvijn, nuuvt tego Meniš-Aanti fiäráneh Ranskaenâmist.
Uskomustarinoista yleisimpiä ovat kertomukset staalosta, maahisista, aarteenvartijasta, seidoista, samoin kummitus-, etiäis- ja kaksoisolentotarinat.
Oskomušmainâsijn táválumoseh láá mainâseh stáálust, kuhvittârijn, čáháligijn, sieidijn já meiddei komme-, ovdâsâš- já kyehtineeleevmainâseh.
Varoitustarinoiden tehtävänä on mieleenpainuvasti selittää, miten käy, jos toimii väärin.
Váruttemmainâsijguin čielgejii tom mielânpäccee vuovvijn, et maht kiävá, jis parga puástud.
Henkilötarinat ja historialliset tarinat ovat enemmän sidoksissa paikkaan ja tiettyyn aikaan.
Olmoošmainâseh já historjáliih mainâseh láá eenâb čonâsist sajan já tiätu ááigán.
Memoraatti kertoo jonkun tietyn henkilön kokemuksesta.
Memoraat maainâst kiännii tiätu ulmuu fiäránijn.
Siinä on mukana uskomustarinan aineksia ja paljon yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä vie kertomusta eteenpäin.
Tast láá fáárust oskomušmainâs amnâseh já ennuv ovtâskâs ääših, moh iä aainâs joođeet mainâs ovdâskulij.
Yksityiskohtien kerronnalla koetetaan ehkä todistaa tapahtuma todeksi, mutta niistä käy myös ilmi, että kerrottu tapaus on tuore.
Ovtâskâs ašij kevttim mainâsist viggá vaarâ tuođâštiđ tom, et äšši lii tuođâi tábáhtum, mut tast čiälgá meiddei tot, et mainâstum tábáhtâs lii tai aigij tábáhtum.
Kerrotaan henkilöt, aika ja paikka tarkasti ja mitä tapahtui.
Mainâsist mainâšuvvojeh ulmuuh, äigi já päikki tárkká já et mii ain tábáhtui.
Jos tarinan juoni unohtuu tai sitä ei haluta kertoa, niin se voi supistua lauseeksi tai tokaisuksi.
Jis mainâs juonâ vájálduvá teikâ tom ij haalijd mainâstiđ, te tot puáhtá snorâniđ ceelhân teikâ páhudistmân.
Lasta voidaan varoittaa: Jos menet veden rannalle, vuáŋŋáš tempaa sinut veden alle.
Párnáá puáhtá váruttiđ: Jis moonah riidon, te vuáŋŋáš rottee tuu čääsi vuál.
Tai jos lapsi on alasti, sanottiin: Piettemes čáhálig !
Teikâ jis páárnâš lii piättáá, te ettii: Piettemes čáhálig !
Čáhálig nimittäin oli pienikokoinen alaston aarteenvartija-haltija.
Čáhálig uáináh lâi pietittem.
Inarinsaamessa ei ole eri nimityksiä sadulle, tarinalle tai memoraatille, on vain maainâs ja verbi mainâstiđ.
Anarâškielâst ij lah sierânâs nommâ satun ige memoraatân, lii tuše maainâs já verbâ mainâstiđ.
On myös muštâlus, joka tarkoittaa kertomusta, muisteloa.
Lii meiddei muštâlus.
Muštâlus, memoraatti ja usein tarinakin kerrotaan totena, satu taas epätotena.
Muštâlus, memoraat já motomin maainâs-uv mainâstuvvojeh tuottân, satu vist epituottân.
Eri kertomustyyppejä
Mainâsšlaajah
Novellisadun juoni selviää teoksesta "Inarinlappalaista kansantietoutta" (1886).
Nooveelmainâs (satu) juonâ (1886) kirjeest "Inarinlappalaista kansantietoutta.
Menes-Antti kertoo kuinka hän maailmalla kulkiessaan meni Ranskaan.
" Meniš-Antti maainâst, maht sun maailmist jođedijn moonâi Raanskan.
Pariisissa hän nukkavierussa asussa meni erääseen rakennukseen, jossa oli juhlat.
Pariisist sun hyenes pihtâsijguin moonâi mottoom táálun, mast lijjii juhleh.
Hänet yritettiin ensin ajaa pois, mutta myöhemmin hän kuuli erään herran sopivan kuninkantyttären kanssa siitä, että he menevät yhdessä nukkumaan.
Suu viggii vistig vyejettiđ meddâl, mut maŋeláá sun kuulâi mottoom hiärá sopâmin kunâgâs nieidáin, et suoi moonnâv oovtâst uáđđáđ.
Menes-Antti kyllä osasi ranskaa.
Meniš-Antti kal maatij ranskakielâ.
Kosijaksi tekeytymällä hän pääsi tyttären luo neljänteen kerrokseen.
Sun tohâludâi irguustellen já peesâi niäljád kiärdán.
Sängyssä Antti kuitenkin paljastui, kun joutui kovasti raapimaan täitä.
Seeŋgâst Antti kuittâg kavnâttâđâi, ko ferttij ruokkâđ čuuvtij tiihijd.
Tytär antoi Menes-Antille kolmetuhatta kultataaleria, ennen kuin sai hänet lähtemään.
Nieidâ adelij sunjin kulmâtuhháát kolletalarid, ovdil ko finnij suu vyelgiđ.
Kuninkaantytär on kuulemma tullut raskaaksi.
Kunâgâs nieidâ lii kulloo čuávjum.
Stáálu (staalo) on iso, vahva, ruma ja yksinäinen olio, joka haastaa ihmisen painiin.
Stáálu lii stuorrâ, kievrâs, fastes já ohtuunis eeleev, mii hástá ulmuu hiäibuđ.
Jos ihminen voittaa, hänen on omalla veitsellään tapettava staalo.
Jis olmooš vuáittá, sun kalga jieijâs nijbijn koddeđ stáálu.
Staalo tarjoaa omaa veistään, mutta sillä se ei kuole, vaan saa vain lisää voimaa.
Stáálu kal fáálá jieijâs nijbe, mut toin tot ij jäämi, pic kiävru val lase.
Myös staalon koira, joka kylläkin voi olla näkymätön, pitää tappaa, muuten se nuolee staalon haavat ja herättää sen henkiin entistä vahvempana.
Meiddei stáálu pennuu, mii puáhtá kal leđe uáinimettum, kalga koddeđ, mudoi tot njuálu stáálu haavijd já iäláskit tom val kievrâbin.
Ihminen saa staalon rahat ja kullat itselleen.
Olmooš finnee stáálu ruuđâid já kuullijd olssis.
Kufittâr eli kuhvittâr on hyvätapaisempi olio.
Kuhvittâr lii sivvâdub eeleev.
Se asuu maan alla, mutta voi joskus ilmaantua ihmisten näkyville, ellei halua jostakin syystä liikkua näkymättömänä.
Tot áásá eennâm vyelni, mut sáttá motomin almostuđ ulmui uáinusân, jis haalijd monnii suujâst jotteeđ uáinimettumin.
Kuhvittârit ovat kauniita, rikkaita ja hyvinpukeutuneita.
Kuhvittâreh láá muččâdeh, riggáh já šiev káárvuin.
Heidän poronsakin ovat erikoisen värisiä.
Sii poccuuh-uv láá čiŋŋâivnásiih.
Kuhvittârtarinoissa yleensä ihminen näkee outoja poroja ison tokan, joka ei jätä lumeen jälkiä.
Kuhvittârmainâsijn táválávt olmooš uáiná omâs poccuid stuorrâ iälu, mii ij räähti muottui luodâid.
Mutta jos heittää veitsen tai jonkin raudan porojen yli, niin saa itselleen kaikki ne porot, jotka jäävät putomanispaikan ja ihmisen väliin.
Mut jis leggist nijbe teikâ monnii ryevdi poccui paijeel, te finnee olssis puoh taid poccuid, moh pääccih koččâmsaje já ulmuu kooskân.
Joku onkin rikastunut sillä tavoin.
Kiinii lii-uv kulloo riggom toin naalijn.
Seita eli sieidi oli jumala tai ainakin hengen olopaikka.
Sieidi lâi immeel teikâ kuittâg jiegâ orroomsaje.
Tunnettu on kertomus Iijärven seidasta.
Tobdos lii maainâs Ijjäävri sieidist.
Siinä eräs äiti ja tytär menivät ilmoittamaan seidalle, etteivät aio enää uhrata tälle.
Tast mottoom enni nieidâinis moonáin almottiđ siäidán, et suoi iävá innig ááigu uhrediđ toos.
Silloin veneeseen astuessa tytön jalka takertui rantaan niin, että hänen oli huudettava seitaa avuksi ja luvattava edelleen uhrata: "Älä ota kusikinttua, ota mieluummin pässinkaula!".
Te kárbás lavkkiidijn nieidâ jyelgi rokkâsij riidon nuuvt, et sun ferttij čuárvuđ sieidi iššeen já lopediđ ain-uv uhrediđ: "Ele vääldi kuonâruoidâ, vääldi pyereeb viercâ čiäppát!
Silloin jalka irtosi rannasta, ja heidän täytyi edelleen jatkaa uhrien tuomista seidalle.
" Te jyelgi peesâi luovâs riddoost, já suoi ferttijn ain juátkiđ uhrij pyehtim siäidán.
Tulijan ovdâsâš eli etiäinen ilmestyi jonkin aikaa aikaisemmin kuin henkilö itse todellisuudessa.
Ovdâsâš almostui mottoom ääigi ovdil ko olmooš jieš. Motomij ovdâsâš poođij pirrâmpeeivi ovdil.
Tällainen oli ainakin Kaapin Jounilla.
Taggaar lâi kuittâg Kaabi Joovnâst.
Se oli niin täsmällinen, että vaimo saattoi keittää kahvin valmiiksi vuorokauden kuluttua etiäisen näkymisestä.
Tot almostui nuuvt tárkká, et kálgu puovtij käähvi vuoššâđ valmâšin pirrâmpeeivi keččin ovdâsáá oinuumist.
Etiäinen muistutti tarkalleen varsinaista ihmistä.
Ovdâsâš lâi eidu tego olmooš jieš-uv.
Paksumaassa asuvalla Akun Jounilla oli etiäinen, jonka useat ihmiset näkivät samanaikaisesti.
Kossenâmist ässee Áhu-Joovnâst lâi ovdâsâš, mon maaŋgâs oinii siämmáá ääigi.
Tapauksia oli useita ja eräs oli sellainenkin, että Jouni näkyi samanaikaisesti etiäisensä kanssa ja puhuikin sille.
Návt tábáhtui maŋgii, ohtii keevâi nuuvt-uv, et Jovnâ oinui ohtân ovdâsáinis já sáárnui-uv toin.
Lieneekö etiäinen ollut myöhässä vai Jouni liian aikaisessa.
Lâš-uv ovdâsâš lamaš maŋanum vâi Jovnâ puáttâm liijkás tooláá.
Tyypillinen vainolaistarina on sellainen, että vainolaiset eli čuđeh tulevat hävittämään saamelaisten taloja, tappamaan ja ryöstämään.
Táválâš čuđemaainâs lii taggaar, et čuđeh puátih hevâttiđ sämmilij tááluid, koddeđ já rievediđ. Sämmilij sáŋgár Lavrukâš kuittâg utkáávuođâinis tuššâd čuuđijd.
Saamelasten sankari Lavrukâš kuitenkin neuvokkuudellaan tuhoaa vainolaiset.
Mottoom mainâsist čuđeh lijjii jotemin Aanaarjäävri mield já pálkkááttii Lavrukáá uápisin.
Hän houkutteli heidät saareen syömään hilloja.
Sun hokâttâlâi taid suollui luámánijd purrâđ.
Kun vainolaiset olivat menneet kauemmaksi, Lavrukâš työnsi kaikki veneet vesille ja jätti vainolaiset saareen.
Ko čuđeh lijjii moonnâm tabbeláá, te Lavrukâš saajai puoh kárbáid čáácán já kuođij čuuđijd suollui.
Kahden viikon kuluttua vainolaiset olivat kuolleen nälkään, vaikka olivat syöneet kuoren sadasta männystä.
Kyevti oho keččin čuđeh lijjii jáámmâm niälgán, veikâ lijjii purrâm čyeđe peesist kuolmâsijd.
Saaren nimi on Satapetäjäsaari.
Suolluu nommâ lii-uv Čyetpecsuálui.
Lavrukâš oli aikansa McGyver.
Lavrukâš lâi jieijâs ääigi MacGyver.
Historiallisista tarinoita esimerkkinä on tässä Sigan tarina.
Historjálijn mainâsijn ovdâmerkkân lii täst Sigá maainâs.
Sigga oli tyttö, jolla oli kaksi kosijaa.
Siggá lâi nieidâ, kiäst láin kyehti irge.
Kun hän ei osannut tehdä valintaa, sulhaset menivät kapean salmen kahden puolen ja ampuivat jousillaan toisiaan.
Ko sun ij máttâm valjiđ kuábbáágin, te irgeh moonáin kezis čuálmi kyevtibel já paijijn tavgijn kyeimis.
Kumpikin poika kuoli.
Kuábâš-uv kaandâin jaamij.
Salmi sai nimekseen Sigá čiärrumčuálm i eli Sigan itkusalmi.
Čuálmán šoodâi nommân Sigá čiärrumčuálmi.
Tarinalla on kaksi loppua, ikäänkuin valittavana.
Mainâsist láá kyehti loopâ, tego valjimnáál.
Toisessa Sigga haudataan kosijoiden väliin sanoilla: "Kun et kumpaakaan hylännyt, niin nyt saat molemmat.
Nubbeest Siggá hávdáduvvoo irgij kooskân sanijguin: "Ko jieh kuábbáágin hilgom, te tääl finniih kuohtuid.
" Toinen loppu on sellainen, että Sigga muutta asumaan Norjan puolelle Isoonvuonoon, jossa meni naimisiin ja eli elämänsä siellä.
" Nubbe loppâ lâi taggaar, et Siggá varrij aassâđ Taažâbel Stuorrâvuonân, kost naajâi já eelij elimis tobbeen.
Isonvuonon eteläpuolella on paikannimet Sigákieddi (Sigankenttä) ja Sigákuolbâ (Sigankangas)
Stuorrâvuonâ máddáábeln láá pääihinoomah Sigákieddi já Sigákuolbâ. Mainâseh ulmuin láá vaarâ táválumoseh.
Mehevimmät tarinat käsittelevät henkilöitä, jotka ovat luonteensa, tapojensa tai toimiensa puolesta erikoisia.
Suvláámus mainâseh mainâstuvvojeh ulmuin, moh láá luándus, tavijdis teikâ pargoidis peeleest suámáliih.
Tarinoiden kerronnassa on syytä kuitenkin tietää asioiden mahdollinen arkaluontoisuus.
Maainâstmist kalga kuittâg tiettiđ, et láá-uv ääših äärgih, et lii-uv pyeri taid kost já kiäs peri mainâstiđ.
Pitää tietää, missä yhteydessä ja keille jutun kertoo.
Mainâsij ulmuuh sättih leđe val elimin, teikâ kuittâg sii alda hyelhih.
Aina ei voi kertoa esim. sellaisesta tapahtumasta, jossa noita yrittää parantaa mielenvikaisen ihmisen.
Ain ij pyevti mainâstiđ om. taggaar mainâs, mast nuáidi keččâl pyerediđ mielâvänulmuu.
Joskus voi kuitenkin kertoa porovarkaasta, kun lisää aspektin veijari-sankarista, joka huijaa suomalaisia poliiseja.
Motomin puáhtá kuittâg mainâstiđ om. puásuisuollust, jis lasseet toos aspekt tiätuláván juonâlâš sáŋgárist, kote om. táájut läddlâš polisijd.
Tällaisia ovat mm. muistelukset Menes-Jussasta.
Tágáreh láá mainâseh Meniš-Jussáást.
Eräässä Jussa pääsee karkuun eksyttämällä nimismiehen ja poliisin laajaan kiekeröön.
Mottoom mainâsist Jussá piäsá kárgáđ, ko čájádit poolis já komserjâs vijđes čievârmaailmân.
Toisessa Jussa karkaa vanginkuljettajalta kaivautumalla yöpymistalon ladon heiniin.
Nubbeest Jussá kárgáá faŋgâfiävrárist nuuvt, et čááŋá čieŋâlâsân suoinij siisâ láátun.
Kolmannessa Jussa karkaa Kittilän puulinnasta tekeytymällä jalkavaivaiseksi.
Kuálmádist Jussá kárgáá Kittâl muorâlanneest tohâludmáin, et sun lii jyelgiväänist.
Matti Morottaja Sammeli Morottaja kertoo: Jaakon Yrjö
Kuobžâ-Saammâl (Sammeli Morottaja) maainâst: Jáák'Irján
YLE Sámi radion sarjasta Sitä ihmistä unohda (.
YLE Säämi radion sarjasta Tom ulmuu jiem vájáldit