Kainun institutti	Kainun institutti
HVITHVALENS JOIK Kainun institutti	MAITOVAL H AAN JOIKU Kainun institutti
I utstillingen H vith v alens joik oppleves verden med hvi t hvalens sanser.	Maitoval h aan joiku -näyttelyssä pääsemä kattomhaan mailmaa maitovalhaan vinkkelistä.
I årtusener har hvithvaler truffet kvener og sjøsame r som har vandret langs Nordishavets strender, hørt pomorenes sang på Kvitsjøen og vist seg for øyboere, fra vikinger til nåtidens turister.	Vuosituhanssiitten aikana oon valkoset valhaat kohanheet kveeniitä ja merisaamelaissii, jokka kuljethiin Jäämeren rannoila. Net oon kans kuulheet pomoriitten lauluu Vienanmerelä.
Helleristninge ne på berg et ved Kvitsjøen s strender forteller om forsvunne kulture r som kan ha hatt hvithval som totemdyr på samme måte som fangstfolk hadde bjørn eller elg.	Kaikki, jokka oon asunheet saarela - aina viikingistä nykyaijan turisthiin saakka - oon pääsheet näkemhään valhaita. Vienanmeren rantapahtoin kuvat eli pahtapiirustukset muistelhaan kulttuurista, mikä oon jo kokonhansa häviny.
Det finnes ekkoer av hvalsang i folkediktning fra Kvitsjø-Karelen.	Vienan Karjalan vanhoissa muisteluksissa muistelhaan valhaitten laulusta.
Vi kan forestille oss hvalen som kraftdyr for Lemminkäinen.	Piian valas oliki aikanhaan kans Lemminkäisen voimaelläin.
Hva vet vi egentlig om disse havets beboere?	Mutta mitä met oikhein tiämä näistä merten asujista?
Har de lokalkulturer som skal formidles til unger og hva slags språk har hvalene utviklet for kommunikasjon seg i mellom ?	Oonko niilä semmosta kulttuurii, mitä net saatethaan siirttäät etheenpäin omile lapsile ja minkälainen oon niitten oma kieli?
Havets lyd	Meren ääni
Havet er ikke stille, og man har også lyttet til havet i tusener av år.	Meri ei ole äänetön ja merta oon kans kuuneltu jo tuhanssii vuossii.
”Delfiner har et språk for formidling av beskjeder, men de har problemer med å uttale konsonanter,” skrev Aristoteles i 323 fvt.	”Delfiineillä oon oma kieli, mutta net ei ole niin sepät käyttämhään konsonanttiita, kirjotti Aristoteles vuona 323 ennen aijanlaskun alkkuu.
Troen på en lydverden under vann ble utvisket fra den vestlige verdens bevissthet inntil lytteanlegg på ubåter sendt for å søke etter fiender under andre verdenskrig avslørte en utrolig rik lydvirkelighet.	Läntisessä eli vestasessa mailmassa nämät Aristotelheen sanat kuiten unheetethiin, kunnes toisen mailmansoan aikana käytetyt kuunteluvehkheet, joila veen alla kuunelthiin viholissii, paljastethiin taasen tämän rikkhaan äänimailman.
I australske urfolks ubrutte tradisjon har man kommunisert med delfiner ved sjøen fra generasjon til generasjon, ved å etterligne dyrenes lyder med trestikker som man gned mot hverandre, spesielt laget til dette formålet.	Australian alkuperäiskansat oon jo sukupolviin aijan osanheet kommuniseerata delfiinitten kans. Kommuniseeraamisessa het käytethään puutikkui, joita het hangathaan yhtheen.
Marinbiolog og naturfotograf Jacques Cousteau dokumenterte i sin tid hvordan urfolk ved Mauritanias kyst fisket sammen med lokale delfiner.	Puutikuista lähtee ääni, mikä oon samanlaista ko delfiinin ääni. Meribiologi ja luontokuvvaaja Jacques Cousteau oon keräny tiettoo siitä, kunka Mauretanian rannikon alkuperäiskansa pyysi kallaa yhessä delfiinitten kans.
Russiske forskere påstår at hvithval har et språk til formidling av beskjeder, og at den pludrer allerede som unge.	Venäläiset tutkiijat sanothaan, ette maitovalhaila oon oma kieli, millä het kommuniseerathaan. Jo pieninä poikasinna net osathaan ommaa 'poikasten kieltä'.
Det ser ut til at hvithvalen merker beskjeden den sender med sitt eget "kjennetegn", som er ulikt for hvert individ.	Se näyttää siltä, ette maitovalas 'merkkaa' oman puhheen. Se laittaa puhheesheen oman signatuurin, mikä oon jokhaisella eri.
Også språkene til hvithvalsamfunn som lever i ulike havområder skiller seg litt fra hverandre.	Ja toisila merialoila elävät maitovalhaat käytethään puolesthaan ommaa kieltä.
Kan man snakke om hvalenes kultur? Bilder som kommunikasjon	Voiskos silloin sannoot, ette valhailaki oon oma kulttuuri?
På de seks eller syv tusen år gamle helleristningene på bergene ved Kvitsjøens strender ser man hundrevis av bilder som kan identifiseres til å være hvithval.	Vienanmeren rantapahtoin kuvat eli piirokset oon kuusi tahi jopa seittemen tuhatta vuotta vanhaat, ja niissä oon ainaki sata kuvvaa maitovalhaista.
Hvithvalen lager lyder også når den er i overflaten.	Tämän näyttelyn pääkuvana oon tällainen pahtapiirustus.
Billedoppstillingen kan tolkes som kommunikasjon mellom hvithval og et menneske delvis i dyreskikkelse.	Tässä piirustuksessa maitovalas uipi veen pinnala ja kommuniseeraa ihmisen kans, joka oon ottanu osin elläimen haamun.
Overdrivelse er en typisk fortellingsmåte i helleristninger.	Maitovalashan pittää ääntä kans silloin ko se oon veen pinnala.
Dermed kan det avlange "spydet" fra menneskets munn vel så godt forestille en overdrevet tunge?	Niinpä ihmishaamun suussa oleva pitkä 'plankku' saattais hyvinki olla kieli?
Helleristningene i Skandinavia og Nordvest-Russland fremstiller tiden før samene.	Skandinavian ja Vestapohjais-Venäjän pahtapiirustukset muistelhaan aijasta ennen saamelaissii.
Man har funnet merker etter Finnmarks kultur og bosettinger fra mesolittisk steinalder for ni tusen år siden ved strendene ved Varangerfjorden.	Finmarkusta, Varenginvuonon rannalta, oon löyetty mesolittisen kiviaijan asumapaikkoin ja kulttuurin jälkkii suunile yheksän tuhanen vuoen takkaa.
Forfedrene til sjøsamer og kvener kom for å fiske i den samme fjorden i sin tid. Dette folkeslaget er nå forsvunnet i historien.	Sekä merisaamelaisten ja kveeniin esivanhiimet pyyethiin kans aikoinhaan kallaa vuonossa, mutta tämä joukko hävis hiljemin.
I løpet av de siste tusen år trengte nye folk seg frem til de rike fiskefangstene i Varangerfjorden etter at Novgorod utvidet seg til Kvitsjøen.	Viimisen tuhanen vuoen aikana alko Varengin kalanpyytöpaikoile tulla uutta väkkee, ko Novgorod laajeni kohi Vienanmerree. Heitä kuttuthiin Pomoriksi, mikä meinaa rannikon asukasta.
Skriftlige dokumenter finnes først fra de siste 500 år.	Kirjaliset dokumentit oon vasta 500 viimisen vuoen aijalta.
Forholdet mellom menneske og hvithval er på mange måter fascinerende.	Ihmisen ja maitovalhaan yhtheys oon monela laila mielenkiintonen.
Hvorfor bestemte "de som helliger", Savvati, Herman og Zosima, seg for å grunnlegge Solovetsk kloster på en øy akkurat midt i Kvitsjøen?	Miksiköhän nämät 'pyhät ihmiset' Savvati, Herman ja Zosima päätethiin rakentaat Solovetskin klosterin saarheen, mikä oon keskelä Vienanmerta?
Hvorfor var deres første bosted cirka en kilometer fra Hvithvalneset i Solovetsk, der hvalene hadde født og reprodusert seg siden slutten av istiden?	Miksi het rakenethiin ensimäisen asumapaikan suunile kilomeetterin päähän Solovetskin Maitovalasniemestä, missä valhaat oon synnyttänheet ja lissäintynheet aina jääkauen lopusta alkkain.
Hva var "den hvite hesten", som ifølge legenden om klosterets opprinnelse, rykket klosterets grunnstein over havisen?	Mikä se mahto olla se 'valkonen hevonen', joka - klosterin syntymuisteluksen mukhaan - kisko klosterin peruskiven merijään yli?
Utstillingen viser virkelige eller forestilte møter gjennom tidene.	Näyttely anttaa sekä toelisen ja kuvitheellisen kuvan ihmisten ja valhaitten kohtaamisista.
Adam av Bremen, kronikør for erkebispedømmet i Hamburg, beskrev AD 1075 hvordan hedninger som ”laget lyder til ære for store havdyr”, på latin ”murmure verborum grandia cete maris", besøkte strendene ved et nordisk hav.	erkebispedømmet) kronikööri kirjottaa vuona 1075 AD, kunka nk. 'pakanat' käythiin pohjaisen meren rannala ja het ”kommuniseerathiin suuriin merielläimiitten kans”, eli latinaksi.
Motivet for fortellingen fikk Adam av Bremen mest sannsynlig fra sin tids vandrehistorier om sjøsamer som samlet seg ved fiskeplassene sine om sommeren.	Adam Bremeniläinen oli vissiin kuulu muisteluksii merisaamelaisista, jokka kesälä pruukathiin kokkointuut kalanpyythöön.
Disse ble beskrevet som folk som joiket om hvaler.	Muisteluksissa kerrothiin, ette merisaamelaiset joiuthiin valhaita.
Improvisasjoner med hvaler	Improvisa šuuni i val h aan kans
Utstillingen forteller om hvordan man kan nå hvithvalen med moderne teknikk - ikke med harpun, men ved å lage musikk sammen.	Näyttelyssä muistelhaan, kunka ihminen ja maitovalas saatethaan kommuniseerata nykyaijan tekniikan avula - niin ko esimerkiksi musiseerata yhessä.
En musikalsk improvisasjon sammen med en hvithval gir klarinettspilleren et hint om polyfonien i hvalenes lydverden.	Musikillisen improvisašuunin avula saattaa klarinetin pellaaja opastuut valhaitten äänimailmhaan.
Hvithvalen ser på en måte undervannsomgivelsene med stemmen.	Maitovalas 'näkkee' äänen avula, mitä veen alla tapattuu.
I undersøkelser av delfiner har man kunnet påvise at en hval ved hjelp av stemmen kan merke et hull på 40 mikrometer boret i en stålplate på fem meters avstand (et menneskehår er cirka 100 mikrometer).	Se saattaa äänelä tuntteet 40 mikromeetterin kokosen reijän, mikä oon teräsplaatassa viien meetterin päässä (ihmisen hyksi oon suunile 100 mikromeetterii).
En delfin kan på to meters avstand skille mellom om den nærmer seg en smakfull flyndre eller en unyttig sigaretteske.	Lisäksi se voi jopa kahen sajan meetterin päähään nähjä, ette oonko sielä herkulinen santikka vain kelvoton tupakkipakka.
Menneskets forstand blir satt på prøve når man prøver å leve seg inn i denne typen sansing.	Ihmiselle tämä saattaa olla vaikkee ymmärttäät.
Med begrep fra vår dominerende synssans prøver vi å forstå om en hvithval kan sende et bilde den har "sett" til sin artsfelle.	Niinpä sitä alkkaaki hunteeramhaan, ette saattaako maitovalas lähättää toisile valhaile niitä kuvvii, mitä se 'näkkee'?
Og kan slike minnebilder utvikle seg til tenking?	Entäpä saatethaanko nämät muistikuvat kehittyyt ajatukseksi?
Outi og Rauno Lauhakangas	Teksti: Outi ja Rauno Lauhakangas
Outi Tervo	Outi Tervo