Språk er et bindeledd mellom kultur og identitet.	Kieli oon yhtheys kulttuurin ja identiteetin välilä.
Kunnskap om forfedrenes språk skaper tilhørighet til kulturen og til mennesker som deler den samme kulturen.	Tieto esivanhimitten kielestä luopi yhtheyen kulttuurhiin ja ihmishiin kekkä jakava sen saman kulttuurin.
Språket har stor betydning for kommunikasjon og kulturforståelse.	Kieli merkittee paljon kommunikasuunile ja kulttuurinymmäryksele.
Det er vanskelig å formidle tradisjoner og kunnskap uten et levende språk.	Se oon vaikia jakkaa tradisuunia ja tietoa ilman elävää kieltä.
Da kvenene dro fra Tornedalen og Nord-Finland hadde de språket sitt med seg.	Sillon ko kväänit lähethiin Tornionlaksosta ja Pohjas-Suomesta, het otethiin kielen myötä.
Språket var nært knytta til dagliglivets gjøremål og var levende så lenge primærnæringene levde.	Kieli oli likheisesti siottunna arkipäivän toimitten kans, ja kieli pysyi elävännä niin kauon ko primäärit elämänkeinot olthiin elävät.
På slutten av 1800-tallet ble det forbudt å bruke kvensk i skolen.	1800-luvun lopussa ei ollu ennää lupa puhua kvääniä koulussa.
Barna mistet språket først, og lenge var kvensk «det hemmelige språket» som voksne brukte for at barna ikke skulle forstå.	Lapset menetethiin kielen ensisti, ja kvääni oli kauon “salainen kieli” jota raavhaat puhuthiin niin ette lapset ei ymmärettäis.
Historie 1 – Historikk og status	Histo oria 1 – Historikki ja status
Kvensk utviklet seg lokalt i de ulike kvenske samfunnene i Nord-Norge og tilpasset seg dagliglivet og næringene språket ble brukt i. Kvensk ble brukt både muntlig og skriftlig, det var mulig å drive tospråklig undervisning med norsk-kvenske skolebøker, og innenfor det religiøse livet ble språket vedlikeholdt og bevart gjennom bruk av finske bibler og salmebøker som man hadde med seg eller fikk tilsendt fra Finland.	Kväänin kieli kehittyi paikalisesti erilaisissa kväänisamfynnissa Pohjas-Norjassa, ja kielen sovitelthiin päivälisheen elämhään ja niihin elämänkeinhoin missä kieltä puhuthiin. Kvääniä sekä puhuthiin ja kirjotethiin, ja se kävi laihin opettaa kahela kielelä norjan- ja kvääninkielisten koulukirjoitten avula.
Mot slutten av 1800-tallet da Norge utviklet seg mot en selvstendig nasjon med egen historie og identitet, endret dette seg.	Tämä muuttui kohti 1800-luvun loppua, sillon ko Norjasta oli tulemassa ittenäinen nasuuni jolla oli oma histooria ja identiteetti.
Fornorskning av språk og kultur ble viktige redskaper for å sikre at innbyggerne hadde norsk tilhørighet.	Kielen ja kulttuurin piti norjalaistaa. Tällä tavala saatethiin varmistaa ette asukkhaila oli yhtheenkuuluvuus Norjhaan.
Skolen la ned forbud mot bruk av kvensk, og i 1902 vedtok Stortinget en jordsalglov som krevde at man måtte være norsk statsborger for å kjøpe jord, samt kunne lese, skrive og snakke norsk.	Koulussa ei ollu ennää lupa puhua kvääniä, ja vuona 1902 päätti Isotinka Maanmyymislain jossa vaaithiin ette maanostaja häytyi olla Norjan kansalainen, ja lisäksi ette tämä saattoi lukia, kirjottaa ja puhua norjaa.
Forbudet i skolen varte til 1959, Jordsalglovens krav til 1969.	Kielto kouluissa kesti kiini vuotheen 1959 saakka, ja Maanmyymislain vaatimus kesti kiini vuotheen 1969 saakka.
Politisk sett var 1970-80-årene en tid for distriktet, lokalhistorie, for minoriteter og urfolk.	Poliittisesti 1970-80-vuoet olthiin distriktin, eli paikalishistoorian, aika minoriteetille ja alkuperäiskansoile.
Det var også en reaksjon på sentraliseringspolitikken som ble ført.	Se oli kans reaksuuni sentraliseerinkipolitikkia vasthaan.
På 1970-tallet tok man i bruk finsk i skolen for at finske og kvenske barn skulle lære sitt eller forfedrenes morsmål.	1970-luvula otethiin suomen kielen käytthöön kouluissa, niin ette suomalaiset ja kväänin lapset saatettais oppia oman tahi esivanhimitten äitinkielen.
Inspirert av samenes og andre urfolks kamp for anerkjennelse og kulturell overlevelse ble det utover 1980-tallet dannet flere interesseforeninger for å fremme kvensk språk og kultur.	Saamelaisten ja muitten alkuperäiskansoitten taistelu hyväksymisestä ja kulttuurin päärjämisestä oli inspirasuuni siihen, ette 1980-luvula luothiin usiampia interessiforeeninkia ette eesauttaa kväänin kieltä ja kulttuuria.
I 1998 ble kvenene tilkjent minoritetsstatus.	Vuona 1998 saathiin kväänit minoriteettistatuksen.
I 2005 ble kvensk anerkjent som eget språk i Norge.	Vuona 2005 hyväksythiin kväänin kielen omaksi kieleksi Norjassa.
Året etter ble det satt i gang et studie i kvensk ved Universitetet i Tromsø, og kvensk ble universitetets største språkfag det året med 48 studenter.	Vuosi tämän jälkhiin alotethiin kväänin opinot Tromssan universiteetissa, ja sinä vuona oli kvääni universiteetin issoin kielifaaki, yhtheensä 48 studenttia.
I 2007 ble Kainun institutti – Kvensk institutt opprettet, med mål om å ivareta og utvikle kvensk språk og kultur.	Vuona 2007 perustethiin Kainun institutin. Institutin mooli oon ottaa vaarin kväänin kielestä ja kulttuurista ja eistää niitä.
Instituttet fikk hovedansvar for standardiseringen av skriftspråket, og jobber med utvikling av moderne ordforråd og driver aktivt språkreirarbeid for barn.	Institutti sai pääeesvastauksen ette standardiseerata kväänin kirjakielen. Institutti työtelee kans sen etheen ette tullee lissää modernia kvääninkielisiä sanoja ja tekkee aktiivisesti kielipesätyötä lapsia varten.
Samme år ble det også stiftet Kvensk språkråd og året etter Kvensk språkting.	Samana vuona perustethiin kans Kväänin kieliraatin, ja vuosi sen jälkhiin Kväänin kielitinkan.
Høsten 2014 ble den første kvenske grammatikken utgitt, Kainun kielen grammatikki, skrevet av Eira Söderholm.	Syksylä vuona 2014 ulosannethiin ensimäisen kväänin kielen grammatikin, Kainun kielen grammatikki, minkä Eira Söderholm oon kirjottannu.
Fra 2010 har flere kommuner i Troms og Finnmark opprettet egne språksentre, i Storfjord, Kvænangen, Vadsø og Porsanger.	Vuoesta 2010 oon usiammat komuunit Tromssassa ja Finmarkussa perustanheet omat kielisentterit, niin ko Omasvuonossa, Naavuonossa, Vesisaaressa ja Porsankissa.
Historie 2 – utvikling av språket	Histo o ri a 2 – Kielen eistäminen
De finske språkene kvenene hadde med seg, har blitt til egne kvenske dialekter i dag.	Suomen kielestä, minkä kväänit otethiin myötä ko siirythiin, oon syntyny kväänin eri dialektit.
Dialektene utviklet seg over en lang periode mer eller mindre uavhengig av språkutviklingen i Finland.	Dialektit eistythiin pitkän periuudin aikana, enämen tahi vähemän henkkaamatta kielieistyksestä Suomessa.
Til slutt var forskjellene såpass store mellom finsk og kvensk at man i dag snakker om to forskjellige språk.	Lopuksi olthiin erot sen verran isot suomen ja kväänin kielen välilä ette met tääpänä puhuma kahesta eri kielestä.
Kvensk er et østersjøfinsk språk som er nært beslektet med meänkieli i Sverige og med nordfinske dialekter.	Kväänin kieli oon itämerensuomalainen kieli, mikä oon likheinen sukukieli meänkielele Ruottissa ja pohjassuomalaisile dialektile.
Før kvensk ble anerkjent som eget språk i 2005 var det en opphetet debatt om kvensk skulle oppfattes som et eget språk eller en nordfinsk dialekt.	Ennen ko kväänin kielen hyväksythiin omaksi kieleksi vuona 2005, oli kuuma debatti siitä, nähthiinkö kväänin kielen omana kielenä tahi oliko se pohjassuomalainen dialekti.
Det er flere grunner som lå til grunn for det politiske vedtaket, bl.a. snakkes kvensk utenfor Finlands grenser; språket har en lang historie utenfor Finlands grenser, og riksfinsk og kvensk har utviklet seg i forskjellige retninger.	Usiammat syyt oon tämän poliittisen päätöksen takana – muun myötä ette kvääniä puhuthaan Suomen rajoitten ulkopuolela, kielelä oon pitkä tradisuuni Suomen rajoitten ulkopuolela, ja suomensuomi ja kvääni oon eistynheet eri suunthiin.
I tillegg kan en finlender og en kven kan ha problemer med å forstå hverandre.	Lisäksi suomenkielisellä ja kvääninkielisellä saattaa olla vaikia ymmärtää toinen toista.
Finske språkforskere har forsket på de ulike kvenske dialektene i Nord-Troms og Finnmark, og Lauri Kettunen (1885-1963) delte dem grovt inn i tre varianter: Vadsødialekten som knyttes til Kemielvedalen, Porsangerdialekten til Torneelvedalen og de vestlige kvenske dialektene til Gällivaara- og fjorddialektene.	Suomalaiset kielentutkijat oon tutkinheet eri kväänin dialektia Pohjas-Tromssassa ja Finmarkussa. Lauri Kettunen (1885-1963) oon jakanu net kolmheen varianthiin: Vesisaaren dialekti minkä sijotethaan Kemijokilakshoon, Porsankin dialekti minkä sijotethaan Tornionjokilakshoon, ja vestakväänin dialektit mikkä sijotethaan Jällivaaran ja vuonoitten dialekthiin.
Det finnes også andre inndelinger, og dialektene har likhetstrekk seg imellom.	Dialektit oon jaettu kans muila tavoila, ja niitten välilä oon samankaltaisuutta.
Anna-Riitta Lindgren har nyansert inndelingen av de kvenske dialektene, og deler dem i to hovedgrupper: vestlige dialekter (Lyngen, Nordreisa, Kvænangen, Alta, Porsanger) og østlige dialekter (Tana, Nord-Varanger, Sør-Varanger).	Anna-Riitta Lindgren oon nyanseeranu kväänin dialektijaon, ja hän jakkaa net kahtheen pääroikkhaan: vestan dialektit (Yykeä, Raisi, Naavuono, Alattio ja Porsanki) ja öystän dialektit (Taana, Pohjas-Varenki, Etelä-Varenki).
Kvensk regnes som et av de mest truede språkene i Europa, sammen med flere av sine østersjøfinske søsterspråk.	Kväänin kieli kuuluu Euroopan uhatuimphiin kielhiin, yhessä sen monitten itämerensuomalaisten sisarkielitten kans.
De østersjøfinske språkene er en vestlig grein av den finsk-ugriske språkgruppa.	Itämerensuomalaiset kielet oon suomalais-ugrilaisen kieliroikan vestahaara.
Herunder hører også ungarsk og de samiske språkene, og flere større og mindre minoritetsspråk i Russland som er i ferd med å forsvinne.	Tämän alle kuuluva kans unkarin kieli ja saamen kielet, ja usiammat isomat ja pienemät minoriteettikielet Ryssässä jokka oon katoamassa.
Disse er ingrisk, karelsk og vepsisk blant de nordlige språkene, og votisk, estisk, sydestisk og livisk blant de sydlige språkene.	Nämät oon inkeri, karjala ja vepsä pohjasten kielten joukossa, ja votja, eesti, etelä-eesti ja liivi eteläisten kielten joukossa.
Samisk er nærmeste språkslektning til de østersjøfinske språkene.	Saamen kieli oon likheisin kielisukulainen itämerensuomalaisile kielile.
Det er kun estisk og finsk som regnes som majoritetsspråk og er offisielle språk i egne nasjonalstater.	Tyhä eestin kielen ja suomen kielen nähhään majoriteettikielinä jokka oon viraliset kielet omissa nasunaalistaatissa.
Religion var og er viktig for mange kvener og norskfinner.	Uskonto oli ja oon vieläki tärkiä monile kväänile ja norjansuomalaisile.
Læstadianismen er ikke en kvensk religion, men har vært omtalt som «kvenenes religion», og har vært en viktig kilde til å bevare og utvikle kvensk språk og identitet.	Lestaadianismi ei ole kväänin uskonto, mutta sen oon mainittu “kväänitten uskontonna”, ja se oon ollu tähelinen kaltio mikä oon säilyttänny ja eistänny kväänin kieltä ja identiteettiä.
Reidun Mellem forteller i et intervju med Bente Imerslund at det kvenske språket levde i taler og salmesang i de læstadianske forsamlingene, og at det gjerne ble oversatt til eller fra kvensk eller samisk etter behov.	Reidun Mellem muistelee intervjyyissä Bente Imerslundin kans ette kväänin kieli eli saarnoissa ja virsissä lestaadiolaisissa kokkouksissa, ja tarpheen myötä niissä käänethiin kväänin ja saamen kielestä tahi kväänin ja saamen kielele.
«Fram til 1950-tallet leste de taler fra den finske postillen i min hjemkommune Storfjord (…	«Kiini 1950-luvule saakka het saarnathiin suomalaisesta postillista minun kotikomuunissa Omasvuonossa (…
) Det var ingen finsk salmebok til salgs i Norge, likevel skaffet noen seg salmebok på reise i Finland.	) Ei myyty suomenkielisiä virsikirjoja Norjassa, mutta kuitenki muutamat hankithiin virsikirjoja Suomen reisula.
Mange hadde finske bibler og postiller.»	Monila oli suomenkielisiä raamattuja ja postillia.»
Den læstadianske bevegelsen hadde sin største utbredelse i den politiske fornorskningstida på midten av 1800-tallet og fikk en sterk forankring blant samer og kvener.	Lestaadiolainen liike oli laajimilhaan poliittisena norjalaistamisaikana 1800-luvun puolivälissä, ja se sai varman jalansijan saamelaisten ja kväänitten joukossa.
Bevegelsen oppsto rundt Karesuando på 1840-tallet som en pietistisk vekkelse, og er kalt opp etter presten Lars Levi Læstadius (1800-1861) som startet vekkelsen.	Liike syntyi Kaaresuanossa 1840-luvula pietistisenä herätyksenä, ja oon saanu nimen pappi Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) jälkhiin, kuka alotti herätyksen.
Bevegelsen spredte seg videre til øvrige Nord-Sverige, Finland og Nord-Norge.	Liike levis etheenpäin muihin paikkhoin Pohjas-Ruottissa, Suomessa ja Pohjas-Norjassa.
Mens den norske kirke som regel forkynte på norsk, og etterhvert utviklet seg til å bli et redskap i statens fornorskingspolitikk, ga læstadianismen kvenene mulighet til å ha et religiøst liv på sitt eget språk.	Ko norjalainen kirkko pruukas saarnata norjaksi, ja se aian myöten tuli työkaluksi staatin norjalaistamispolitiikissa, niin lestaadiolaisuus antoi kväänile maholisuuen uskonollisheen elämhään omala kielelä.
I den læstadianske lære var morsmålet det hellige språk.	Lestaadiolaisessa opissa nähthiin äitinkielen pyhänä kielenä.
Dette var medvirkende for å forankre læstadianismen og la den bli en viktig kulturbærer i den kvenske kulturen.	Tämä oli myötä vahvistamassa lestaadiolaisuutta ja teki siitä kväänin kulttuurin tärkiän kulttuurikantajan.
Læstadianismen er en luthersk religion og læstadianerne var gjerne en del av menighetene og deltok i kirkens gudstjenester.	Lestaadianismi oon lutherinen uskonto, ja lestaadiolaiset olthiin usiasti seurakunnitten jäseniä ja myötä kirkon jumalanpalveluksissa.
I tillegg ble det holdt egne møter.	Lisäksi het piethiin omia kokkouksia.
I begynnelsen ble møtene holdt hjemme hos folk.	Alussa piethiin kokkouksia ihmisten kotona.
Utover 1900-tallet ble det bygget flere bedehus eksempelvis i Vadsø og Vestre Jakobselv.	1900-luvula pykäthiin usiampia rukkoushuonheita esimerkiksi Vesisaaressa ja Annijoessa.
I Skallelv kunne den læstadianske menighet også holde egne gudstjenester i kirken.	Kallijoessa saattoi lestaadiolainen seurakunta pittää omia jumalanpalveluksia kans kirkossa.
I dag regner man med at det er 17 ulike fraksjoner innenfor læstadianismen, med tre hovedretninger: De førstefødte, Lyngen-retningen og Alta-retningen.	Tääpänä sanothaan ette lestaadianismissa löytyy 17 erilaista fraksuunia ja kolme päähaaraa: Ensisyntynheet, Yykeän haara ja Alattion haara.
Historie 4 - Framskritt og fornorskning (modernisering)	Histooria 4 - Eistys ja norjalaistaminen (moderniseeraus)
Under krigen og i gjenreisningsperioden på 1940- og 50-tallet var det fremdeles en fordel å være knyttet til primærnæringene.	Soan ja jälleenrakentamisen aikana 1940- ja 50-luvula oli vieläki hyvä jos työteli primäärielämänkeinoissa.
På 1960-tallet endret dette seg: økonomisk vekst i Norge førte til modernisering i næringslivet.	1960-luvula tämä muuttui: ökonoominen kasuaminen Norjassa johti siihen ette elämänkeinot moderniseerathiin.
Det ble omlegging i jordbruk og fiske, og en styrt utvikling mot større sentra.	Se tuli muutoksia maapruukhiin ja fiskhuun ja kehityksen styyräthiin isomphiin sentrumhiin.
Mer maskinell drift i jordbruket skapte behov for større kapital, som igjen førte til nedlegging av mindre bruk.	Ko alethiin pitämhään masiinia maapruukissa, niin tarvithiin lissää kapitaalia. Tämän tähen pienemät pruukit lopetethiin.
Ny teknologi i jordbruket førte også til overflødig arbeidskraft.	Ko maapruukissa otethiin uutta teknologiaa pithoon, niin tarvithiin vähemän työvoimaa.
Kombinasjonen jordbruk-fiske ble vanskeliggjort av omlegging til større båter og til fiske for industri.	Se oli vaikiampi ellää maapruukila ja fiskula ko alethiin pitämhään isompia venheitä ja pyytämhään kallaa fiskuindustriaa varten.
Det ble ny mobilitet i bygdene og flytting til sentrale strøk, både internt i landsdelen og i landet som helhet.	Uusi mobiliteetti tuli kylhiin, ja ihmiset alethiin siirtymhään sentraalhiin paikkhoin, sekä maanosan sisälä ja maassa muutoin.
Moderniseringa, som skulle bidra til økonomisk og sosial framgang, bidro til å svekke den kvenske kulturen og virket kanskje hardere enn planlagt assimileringspolitikk.	Uuistaminen, mistä piti syntyä ökonoominen ja sosiaalinen eistys, kuitenki heikensi kväänin kulttuurin ja toimi piian kovemin ko suuniteltu assimileerauspolitikki.
Skallelv i Varanger er et typisk eksempel på utviklinga av ei kvensk jordbruksbygd.	Kallijoki Varenkissa oon tyypilinen esimerkki siitä ette kunka kväänitten maapruukikylä eistyi.
Bygda holdt lenge på gamle tradisjoner med flere binæringer, selv om det krevde mye arbeidskraft over korte perioder.	Kylässä piethiin kauon kiini vanhoista tradisuunista missä elethiin usialla sivuelämänkeinoila, vaikka se vaati paljon työvoimaa lyhykäisemissä periuudissa.
Etter hvert ble det for lite folk.	Aian myöten oli liian vähän väkiä.
Ungdommen dro ut på skole, mennene måtte ta arbeid utenom eller reise bort på fiske.	Nuoret piethiin lähtiä muuale koulhuun, miehet piethiin ottaa työn muualta tahi reisata pois fiskun perässä.
Med større båter ble det vanskeligere å fiske i nære farvann.	Ko venheet olthiin isomat se tuli vaikiamaksi pyytää kallaa likheisissä vesiväylissä.
Bygdefolket prøvde å omstille seg, uten hell.	Kylän ihmiset freistathiin muuttaa työtavat, mutta se ei auttanu.
Dermed ble Skallelv offer for en større fraflytting enn de andre bygdene.	Sillä tavala Kallijoesta siirtyi pois enämen väkiä ko muista kylistä.
Satsing på jordbruk som før hadde vært en positiv faktor, ble nå negativt.	Maapruukin satsaus oli ennen hyvä faktori, mutta nyt se oli negatiivinen.
I tillegg ligger bygda langt fra byen.	Lisäksi kylä oon kaukana kaupunkista.
Bygda Vestre Jakobselv er et eksempel på det motsatte.	Annijoen kylä oon esimerkki päinvastasesta eistyksestä.
Kvenenes språk, som i en lang periode hadde vært en av de stabiliserende faktorene i Skallelv, ble nå en hemsko, fordi det hindret bygdefolket i å henvende seg til norske myndigheter.	Ko kaupunki oon likelä, niin oon ollu helpompi rakentaa muita sivuelämänkeinoja ja uusia firmoja ylös, ja sen tähen se oli maholista reisata työpaikan ja koin välilä.
Moderne yrker krevde norskkunnskaper, noe som skapte problemer for de som ønsket å flytte.	Kväänitten kielestä, joka kauon oli ollu yksi Kallijoen stabiliseeravista faktorista, tuli nyt taakka.
Ungdommen begynte å orientere seg utover og gikk over til å snakke norsk.	Se esti kyläläisiä ottamasta kontaktin norjalaisten esivalloitten kans.
De flyttet også ut.	Het kans siirythiin pois.
Moderniseringa tok bort grunnlaget for det gamle jordbruket, binæringene og dermed språket, som var nært knyttet til primærnæringene.	Moderniseeraus vei pohjan vanhalta maapruukilta, sivuelämäkeinoilta ja sitte kans kieleltä, joka oli likheisesti siottunna primäärielämänkeinhoin.
KILDER	KALTIOT