Anstein Mikkelsens filmer – tekster på kvensk	Oversatt til kvensk av Kainun institutti - Kvensk institutt 04.12.2017 / Pirjo Paavalniemi
Sverres røtter	Sverren juuret
Sverre Opdahl fra Skoganvarre har levd i og av den mektige finnmarksnaturen, der hver myr og hver foss forteller en historie.	Sverre Opdahl joka oon Skoganvarresta pois, oon eläny Finmarkun mahtaavassa luonossa - ja kans eläny tämän luonon avula - jossa jokhainen jänkkä ja kurkkii muistelhaan histoorian.
Men som han selv sier - alle ting har en "siste gang".	Mutta, niin ko hän itte sannoo, kaikila assiila oon se ”viimi nen kerta”.
Med sterke røtter i gamle kvenske tradisjoner utvinner han tjære av nesten tusen år gamle fururøtter.	Sverrelä oon lujat juuret vanhoissa kväänitradijuuniissa, ja hän polttaa tervaa kohta tuhat vuotta vanhoista pötäjänjuurista.
Sverre vandrer rundt i naturens gourmetkjøkken og tar for seg av den arktiske naturens smaker og lukter.	Sverre kulkkee luono n gourmetköökissä ja nouttaa sieltä arktisen köökin makkui ja haissui.
Like før St. Hans sommeren 2009 tente den da 87-årige Sverre Opdahl i Skoganvarre i Finnmark sin siste tjæremile.	Juuri ennen Juhaneksenpäivää vuona 2009 sytytti 87-vuotinen Sverre Opdahl hänen viimisen tervahauan Skoganvarressa Finmarkussa.
Når de siste dråpene av "skogens blod" piplet ut av mila tre-fire døgn senere, betydde det slutten på mange hundre års tradisjon – et eldgammelt håndverk som Sverre selv gjenopptok da han ble pensjonist.	Ko viimi tipat ”mettän verestä” tiputhiin ulos tervahauasta kolme-nelje janturii hiljemin, meinas se sitä ette monen saan vuoen tradisjuuni päättyi – juuri vanhaa käsityö jonka Sverre itte otti uuesti käytthöön ko hänestä tuli pensionisti.
Da Sverre vokste opp, og i generasjonene før ham, var Skoganvarre storleverandør av tjære til kyst- og fjordstrøk i Finnmark.	Ko Sverre kasus ylös, ja sukupolvitten aikana ennen häntä, viethiin Skoganvarresta paljon tervaa Finmarkun rannikoile ja vuonoile.
Sverres mile var den siste i drift i Nord-Norge.	Sverren tervahauta oli viiminen mikä oli käytössä Pohjais-Norjassa.
Tjæren fra mila hans er blitt betegnet som den beste i landet, og er etterspurt av museer og trebåtentusiaster.	Sanothaan ette hänen tervahauan terva oon parasta koko maassa, ja museumit ja puuvenheitten kans työteliijät kysythään Sverren tervan pörhään.
Selv om tjæretradisjonene nå er avsluttet har Sverre fortsatt tusen ting å ta seg til ute i naturen.	Vaikka tervatradisjuuni oon nyt loppu, oon Sverrelä tuhat hommaa ulkona luonossa.
– Siden kommer aldri, sier han, og er sikker på at et aktivt liv ute i naturen er en viktig del av hemmeligheten bak det gode liv.	– ”Sitte” ei tule koskhaan, sannoo hän, ja oon sikkari ette aktiivinen elämä ulkona luonossa oon yksi osa sitä salaisuutta mikä oon hyvän elämän takana.
Og ikke minst hans jernhelse i en alder av 87 år.	Ja kans rautaisen tervheyen takana mikä hänelä oon 87-vuotisenna.
Sendt første gang: 06.01.2010	Näytetty ensi kerran: 06.01.2010
Edith og Svenn Randa i Pasvikdalen på grensa mot Russland og Finland har tre kjærligheter i livet: Til dalen der de har bodd i hele sitt liv, til den finsk/kvenske kulturen - og den største: den livslange kjærligheten til hverandre.	Edith ja Svenn Randa elethään Paatsjoenlaksossa mikä oon Ryssän ja Suomen rajala. Heilä oon kolme rakkhautta elämässä: Lakso missä het oon asunheet koko elämän aijan, suomalainen kulttuuri eli kväänikulttuuri, ja kaikkiin suurin: elämänpituinen rakkhaus toinen toisheen.
En gang var dette et grenseløst område der skoltesamene flyttet mellom sine sesongboplasser.	Kerran tämä oli rajaton ala missä öystäsaamelaiset siirythiin ommiin sesonkipaikkoin välilä.
Først i 1826 kom grensa som delte området mellom Norge og Russland.	Vasta vuona 1826 laitethiin rajan joka jakoi tämän alan Norjan ja Ryssän kesken.
Siden da har grensebefolkningen måtte leve med store forandringer både i grenseforholdene, og i naturen i dalen.	Siitä alkkain oon rajakansa eläny laksossa suuriin muutosten kans jokka koskethaan rajaolloi ja luonttoo.
De har opplevd åpne og lukkede grenser, at nabolandet har skiftet fra Russland, Sovjet, til Finland, til Sovjet og så til Russland igjen.	Het oon kokenheet aukinaiset ja suljetut rajat, ja ette krannimaa oon ensisti Ryssä, sitte Sovjetti, sitte Suomi, taasen Sovjetti, ja sitte taas Ryssä.
Dette område som norske myndigheter i perioder oppfordret folk sørfra å flytte til, er i dag preget av avfolking.	Tämä ala josta esivalta välistä kehoitti ihmissii siirtymhään etelhään käsin, oon tääpänä tyyhenemässä.
Midt i dette eldste flerkulturell området i Norge hele har 70 årige Edith og 73 årige Svenn Randa levd sine liv.	Keskelä tätä Norjan vanhiinta monikulttuurista allaa, oon 70-vuotinen Edith ja 73-vuotinen Svenn elänheet koko elämän aijan.
I dag driver de fortsatt campingplassen sin i Vaggetem i Øvre Pasvik, og forsøker å holde på så mange som mulig av tradisjonene de har arvet fra sine flerkulturelle forfedre.	Tääpänä heilä oon yhä campingpaikka Vouvatusjärvessä Øvre Pasviikassa, ja het freistathaan pittäät maholiseman monta niistä kulttuuriista jokka het oon saanheet heiän monikulttuurisilta vanhemiilta.
De som hoppet før Wirkola	Het kekkä hypäthiin ennen Wirkolaa
"Å hoppe etter Wirkola" er et av de mest kjente uttrykk i Norge.	”Hypätä Wirkolan jälkhiin” oon sananparsi jonka kohta kaikki tiethään Norjassa.
Det er samtidig en kort og treffende beskrivelse av altagutten Bjørn Wirkolas fantastiske hoppkarriere.	Se oon lyhykäinen ja ossuuva kuvvaus alattiolaisen poijan, Bjørn Wirkolan, fantastisen hyppykarriäärin ympäri.
Men snur du litt på det og spør: Hvem hoppet før Wirkola?	Mutta jos pyörämä tämän ja kysymä: Kuka hyppäs ennen Wirkolaa?
er du plutselig på starten av en annen spennende reise, en reise som langt fra bare handler om hopping.	niin olemaki äkisti alkamassa jännittäävän matkan, matkan missä oon kyset muusta ko tyhä hyppäämisestä.
Og kanskje ligger mye av grunnlaget for suksessen nettopp i arven etter Wirkolas kvensk-finske forfedre, i en kultur som i dag nesten er utslettet i Norge?	Ja piian Wirkolan menestyksen tavustalla olthiin Wirkolan kvääni-suomalaisten vanhiimiitten arpa, kulttuuri joka tääpänä oon kohta pois?
I denne filmen tar Bjørn Wirkola og historiker Arvid Petterson oss med på en ferd inn i en svært lite kjent fortelling - historien om kvenene og finnene i Alta.	Tässä filmissä Bjørn Wirkola ja historikkeri Arvid Petterson otethaan meiän myötä matkale joka oon rohki vähän tunnettu - histooria kväänitten ja suomalaisten ympäri Alattiossa.
Dette er en film om og - om vinger og røtter.	Tämä oon filmi ”siippiin” ja ”juuriin” ympäri.
Selv om han tidlig dro ut i verden, glemte Bjørn Wirkola aldri sin hjembygd Alta, og heller ikke sine kvensk-finske røtter.	Vaikka Wirkola lähtiki jo varhain mailmalle, ei hän koskhaan unheettannu kotikyllää Alattioo, eikä ommii kvääni-suomalaissii juurii.