Så klart vi ungene på Magerøya var i stand til å leke cowboy og indianer, bare at sånne kostymer tok vi kun på oss hvis det var karneval i barnehagen.	Tietenki met Makrean kläpit tiesimä kunka tierata cowboyta ja indiaaneriita, mutta siihen laihiin met vaatittimma ittemä tyhä jos lastentarhaassa olthiin karnevaalit.
Eller barnas dag under Nordkappfestivalen.	Eli lasten päivä Kappafestivaaliitten aikana.
Som bitteliten hadde jeg et nedarvet indianerkostyme, det var storebror sitt da han var liten, men som regel fant vi på andre leker.	Oikhein pienenä mulla oli peritty indiaaneripuku, se oli ollu isonveljen ko hän oli pieni, mutta tavalisesti met hoksasimma muita leikkii.
Mer jordnære og lokalhistorisk korrekte leker.	Maanlikinäisemppii ja paikan histoorihaan paremin passaavii.
Værforholdet på Magerøya var heller ikke slik at man ustraffet sprang rundt i lendeklede og krigsmaling.	Makrean säät ei netkhään olheet semmoiset ette sitä olis rankaisematta laukkonu ronkkavaattheessa ja sotamaalauksessa.
Cowboyhatt og pannebånd med ørnefjær var for kaldt på ørene.	Cowboyhatussa ja kokonsulkapanka ottala korvat oltais paleltunheet.
Og hvis austakulingen lot være å rive til seg hatten og fjæra, ville begge deler stikke for mye opp når vi kravlet over snøskavl eller lyngrabbe og la oss i bakhold.	Ja jos kova öystätuuli vielä ei aivan olis repiny hattuu päästä ja sulkkaa pangasta, molemat oltais näkynheet liijan hyvin ko met ryömimä vaaniskelemhaan lumihangen eli varputievan yli.
Nei, vi ungene foretrakk å leke noe nyttig og framtidsrettet.	Ei, met kläpit tykkäsimmä tierata jotaki hyöđylistä ja tulleevaisuutheen kattoovaa.
Vi lekte Tyskert’n kommer.	Met tierasimma Tyskäläinen tullee.
En nådeløs, bjeffende lek basert på okkupasjonen i krigsårene 1940 til 1945.	Armoton rähinäleikki minkä alkulähtö oli sotavuossiin 1940–1945 okkupasuunissa.
Lekens ord og ordrer fikk vi inn med morsmelka, der vi lå og ruget i mors favn eller var forfremmet til plassen under stuebordet.	Leikin sanat ja käskyt met saima äiđinmaiđon myötä, siinä ko makasimma äiđin laukkeessa sylissä tahi olima eđistynheet niin pitkäle ette olima ottanheet paikan tupapöyđän alla.
Da hørte vi de voksne fortelle fra krigens dager, og snappet opp masse faguttrykk som senere i livet kom godt med:	Silloin kuulima ko raavhaat muistelthiin sota-aijan ympäri ja nappasimma ylös paljon faakisannoi mistä sitte hiljemin elämässä olis iso apu.
Den brukte vi flittig i leken vår.	Sitä met piđimä tieratessa ahkerasti.
Pluss oppfølgingsspørsmålet:	Ja kansa sen pörästä tulleevaa kysymystä:
Det spørsmålet var høyaktuelt.	Se kysymys oli oikhein tähđelinen.
Og ble ofte fulgt opp slik:	Ja ushein sen pörhään sanothiin:
Eller dette, når vi ungene for alvor mente alvor:	Eli näin ko met kläpit olima oikhein tođesti tosissa:
Og denne, hvis det var mørketid og dårlig sikt:	Ja näin jos oli pimmeenaika ja huono nähđä:
Dette spørsmålet ble gjerne fulgt opp med følgende klare melding, ja dersom snøen knirket under skoene eller folk på annet vis røpet seg:	Tätä kysymystä seuras ushein seuraava selvä ilmoitus, siis, jos lumi kirisi kenkkiin alla eli väki muutoin paljasti ittensä:
En voksen bærplukker som en gang krysset slagmarken oppunder Lillefjellet der vi Honningsvåg-ungene drev på, stoppet og skrøt av oss.	Muuđan raavas marjankokkooja joka kerran kulki sotatanterheen poikki ylhääälä Lillefjelletin alla ko met Vookin kläpit olima puohaamassa, pysättyi ja mainos meitä.
Hun mente at vi ungene var mye bedre i tysk enn den tysklæreren hun selv hadde hatt på skolen.	Se meinas ette met kläpit olima paljon sepemät tyskän kielessä ko hänen tyskän opettaaja koulussa oli ollu.
Og så denne, for ikke å glemme.	Ja sitte vielä tämä, sitä ei piđä unheettaat.
Trolig den viktigste setningen av dem alle:	Luultavasti kaikkiin tärkkein syntakti kaikista:
«Va det en ting vi ongan måtte kuinne førr å bærge oss gjænnom krigen», fortalte mamma meg, «så va det å be tyskert’n om nåkka sokkertøy.	”Jos ylipään oli jotaki met kläpit häyđyimä tiettäät ette pärjäsimmä ittemä sođan läpi”, mamma muisteli mulle, ”se se oli kunka tyskäläiseltä kysythiin makkeita.
Habst do bon-bon?	Hast du bon-bon?
»	”
Sa altså mamma, og sa at noen av tyskert’n til og med var bedre enn sitt rykte.	Sanoi siis mamma ja sanoi ette muutamat tyskäläiset olthiin parematki ko heiđän maino.
Mamma sa at unger som løp rundt og sa habst do bon-bon, også bidro til å dempe spenningen mellom tyskert’n og normale folk.	Mamma sanoi ette kläpit jokka laukothiin ympäri ja sanothiin hast du bon-bon, kansa autethiin siinä ette tyskäläisten ja tavalisen kansan välit tulthiin paremaksi.
At unger som sprang rundt og tagg og lekte roet ned skarpe situasjoner.	Ette kläpit jokka laukothiin ympärins ja kerjäthiin ja tierathiin, autethiin tillaa rauhoittumhaan ko se oli paha.
Av og til når jeg sprang fra huset på Larsjorda 1C for å leke krig og okkupasjon med de andre ungene, ga mamma meg sukkertøy og sa det var bon-bon.	Muutamisti ko mie juoksin Larsjorda 1C:n talosta tieraamhaan sottaa ja okkupasuunii muitten kläppiin kansa, mamma antoi mulle myötä makkeita ja sanoi ette net olthiin bon-bon.
Det var enten bringebærdrops, syrlige drops eller konfektdrops.	Net olthiin joko vaaraindropsii, happodropsii eli konfektidropsii.
De dropsene, forklarte mamma, var fine å ha.	Se oli hyvä olla olemassa niitä dropsii, mamma sanoi.
De kunne jeg gi til småvokste magerøyværinger, ja, dersom de tagg pent slik gode nordmenn skulle.	Niitä mie saatoin anttaat pikkuisille makrealaisille, niin, siinä taphauksessa ette net kerjäthiin kaunhiisti niin ko kunnon norjalainen pittää.
I vår lek og i motsetning til hva Hitler så levende så for seg, så kunne ikke alle være tyskert’n. Noen måtte være nordmenn, til og med mot sin vilje, og rett som det var dukket også russerne opp.	Meiđän leikissä, päinvastoin ko Hitlerin suunitelmissa, ei kaikki saattanheet olla tyskäläiset. Joku piti olla norjalainenki, vaikka vastoin ommaa halluu, ja selvä oon ette kansa venäläissii piti olla myötä.
, som vi kalte dem. Små kopier av han store østfra, han som i min oppvekst fikk luftvernsirena over Honningsvåg til å skingre.	“Ryssä”, niin ko met niitä sanoima. Pikku kopiita siitä suuresta öystässä, siitä joka minun kassuissa ylös sai ilmasuojasirreenit ulvomhaan.
Alltid klokken 12 på formiddagen, for da var det viktig øvelse med beskjed om å lytte til radio.	Aina keskipäivälä kello 12, sillä ko se oli tärkkee harjoitus missä meininkinnä oli kuunela raadiota.
Alle i byen visste hvor bomberommet var.	Kaikki kaupungin asukkhaat tieđethiin missä pommihuonet oli.
Da ble leken vår enda mer virkelig, det var nesten så vi hørte og så bombeflyene subbe seg nærmere fra havhorisonten.	Silloin meiđän leikistä tuli vielä tođelisempi, met melkhein kuulima ja näjimä ko pommiflyyit raajithiin tietä kaukkaa mereltä ja likemäksi.
Da la vi oss ned på bakken og glodde mot øst.	Silloin panima vattalema maahan ja pyyristelimä ithään käsin.
Vi halvt forventet å bli okkupert på nytt, men når intet skjedde og sirena stilna, da startet leken igjen, forfølgelsesvanviddet på hundre prosent.	Puoleksi ođotimma ette nyt meiđät taas okkupeerathaan, mutta ko mithään ei tapattunnu ja sireenit vaimethiin, se met taas jatkoima tieraamista, sata prosenttii vainoharhaisenna.
«Kald krig», mumlet de voksne i Honningsvåg.	”Kylmä sota”, mutisthiin Vookin raavhaat.
Klart det, tenkte vi ungene, viktig med gode votter.	Selvä se, met kläpit ajattelima, se oon tärkkee ette oon kunnon vantthuut.
Til tross for kald krig og luftvernsirene, å være russ’n var populært blant oss ungene.	Kylmästä sođasta ja ilmasuojasireeniista huolimatta, met kläpit olima mielelä ryssät.
Russ’n befridde nemlig Finnmark fra tyskert’n, selv om russ’n som finnmarkingene flest fikk lite heder og ære etterpå.	Ryssä nimittäin vaphautti Finmarkun tyskäläisestä, vaikka jälkhiin ryssäle niin ko ylheensä finmarkkulaiseleki annethiin tyhä vähän kunniaa eli arvoo.
«Ka du gjer mæ førr urettfærdighet?	”Mitäs tehet ko piđethään lastheela?
» fnøs de voksne på Magerøya, de mente at både vi og russ’n sørget for adskillig motstand under krigen.	” niiskattethiin Makrean raavhaat, net meinathiin ette sekä met ette ryssä olima niitä jokka panthiin tođesti vasthaan sođan aikana.
Før vi etter evakueringen og mot bedre vitende atter vendte snuten nordover, for å sørge for beboelse og overlevelse i ruinene ved ishavet.	Ennen ko met jälkhiin evakueeraamisen ja vastoin paremppaa tiettoo taas käänsimä nokat pohjaisheen käsin ette pitäisimmä huolen asutuksesta ja pärjäämisestä Jäämeren rannan raunioissa.
Sånn innsats mot alle odds burde både vi og russ’n fått mer ære for, mente de voksne.	Semmoisesta uskomattomasta hommasta olis meitä ja ryssää pitäny kunnioittaat enämen, ajatelthiin raavhaat.
Når det gjaldt hvem som skulle være hva i leken vår, så var tyskert’n mer populær enn man kanskje kunne tro.	Ko tuli kysymys siitä kuka olis mikäki meiđän leikissä, se kuiten haluthiin olla tyskäläinen usheemin ko olis luulu.
Tyskert’n kunne nemlig stjele bon-bon og skjelle ut folk.	Tyskäläinen saattoi nimittäin varastaat bon-bonin ja haukkuut ihmissii.
Hvem som fikk være tyskert’n ble avgjort ved avstemming.	Niistä joila oli kovviin ääni, tuli ilman muuta tyskäläiset.
De med høyest stemme var avgjort tyskert’n. Det var i lengden urettferdig, så vi innførte valg av lagsmedlemmer.	Pitemän pääle se oli niin epäoikheuđenmukainen ette met aloima oornaamhaan laakijäsenten vaalii.
Russ’n var oddetall, og fikk velge første lagsmedlem.	Ryssä oli pariton luku ja sai valita ensimäisen laakitoverin.
Første-russ’n startet å velge, og elle-mellet seg fram til lagsmedlem nummer en, tre, fem og så videre.	Ensimäinen ryssä alkoi valittemisen, ja luki aanen-taanen siihen ette laakitoverit yksi, kolme, viisi ja niin etheenpäin tulthiin valituksi.
Tyskert’n var partall og måtte nøye seg med å peke ut nummer to, fire, seks og så videre.	Tyskäläinen oli parilinen numero, ja se joutui tytymhään siihen ette sai valita numerot kaksi, nelje, kuusi ja niin etheenpäin.
Sånn holdt vi på, til det i ungeflokken kun var noen få igjen.	Jatkoima siihen laihiin siksi ette jäljelä oli tyhä muutama kläppi.
Krapylet som sto igjen når lagene var valgt, det var nordmenn.	Se ihmisriepu joka jäi jäljele ko laakijäsenet oli valittu, se oli norjalainen.
Det ville ingen være.	Norjalainen ei kukhaan halunu olla.
Til gjengjeld var nok nordmennene de mest naturtro av oss.	Mutta, toishaalta, norjalaiset olthiin kyllä luononmukaissiimat meistä.
Ekte kopier av den nordnorske kystbefolkningen i krigstid, de hutret av skrekk lenge før krigsutbruddet.	Oikkeita koppiita sota-aijan pohjaisnorjalaisista ranta-asukkhaista, net täristhiin pölvöstä jo kauvoin ennnen ko sota oli alkanukhaan.
Hva enten man ble valgt ut som det ene eller det andre, hovedregelen i Tyskert’n kommer var å unngå å bli skutt.	Tuli sitä sitte valituksi yhđeksi eli toiseksi, pääreekeli Tyskäläinen tullee – leikissä oli ette piti välttäät tulemasta ammutuksi.
Eller verre; bli tatt til fange.	Eli mikä vielä värrempi: jouttuut fangiksi.
Da risikerte man å bli seigpint i hjel, og det, sa de største ungene, var en skjebne verre enn den sikre død.	Silloin oli vaarana ette tuli kiđutetuksi kuolihaaksi, ja se, sanothiin issoimat kläpit, oli värrempi kohtalo ko varma kuolema.
Kun en utvei gjensto, å ta del i motstandskampen.	Jäljelä oli tyhä yksi konsti, se ette otti ossaa vastasothaan.
Det nyttet fint lite, så i praksis var det kun en ting som gjaldt.	Se kyllä menestyi ylheensä huonosti, eli tođelisuuđessa oli tyhä yksi mahđolisuus.
Å springe for livet og gjemme seg.	Juosta hengen eđestä ja piilota.
Slik lærte vi Magerøya-ungene i ung alder hvordan man best forholder seg til voksenlivets mange utfordringer.	Siihen laihiin met Makrean kläpit jo nuorena opima kunka sitä pärjää raavhaitten elämän monissa vaatimuksissa.
For tyskert’n, de lette over alt.	Tyskäläiset, nimittäin, net hajethiin joka paikasta.
Tyskert’n lette på Lillefjellet og på Storfjellet, og fant de ingen der, så trakk de nedover mot fjæra og ransaket også den.	Tyskäläinen haki Lillefjelletistä ja Storfjelletistä, ja jos ei löytänheet sieltä kethään, se net menthiin alas fieruhaan ja hajethiin läpi sen kansa.
De lette under kaier og bakom naust, rundt fiskehjell og oppi opptrukne småbåter.	Net hajethiin prykkyin alta ja naustin takkaa, kalajälliin ympäri ja pienistä maale kiskotuista venheistä.
Fant de ingen gjenstridige flyktninger der heller, så marsjerte de opp i byen og lette i hagene hos øvrig sivilbefolkning.	Jos net ei löytänheet yhtäkhään vastahankaista pakolaista sieltä, se net marsithiin ylös kaupunkhiin ja hajethiin muun siviiliväjen haakiista.
Jeg gjemte meg helst oppi fjellene.	Enniimitten mie tykkäsin piiloot ylhäälä vaarassa.
Der lå man, iblant så kreativt bortgjemt at man strevde med å finne seg selv.	Sielä sitä makas ja välilä niin ovelasti piilossa ette minnuu oli tođela vaikkee löyttäät.
Det var ofte både kjedelig og kaldt, da som nå var det ingen spøk å være nordmann der man satt ihopkrøpet bak en stein og skalv av frost.	Se oli ushein sekä pitkävetoinen ette kylmä homma, silloin, niin ko ei nytkhään, se ei ollu leikin assii olla norjalainen, siinä ko istui kyyryssä kiven takana ja tärisi kylmästä.
Eller hadde klatret opp i ett av de mange skredgjerdene.	Eli jos oli kiikkunu ylös johonki monista ritoaiđoista.
Trøsten var synet av Honningsvåg, fra ytterst ute på kanten av et skredgjerde var utsikten storslagen.	Vookin näky kyllä lohđutti, se oli ritoaiđan kantilta aivan erinomhainen.
Men som regel fant man seg en stein eller ei grop, hvor man hutrende krøp sammen og ventet på å vinne krigen.	Mutta ylheensä sitä löysi kiven eli kuopan mihin hytisten ryömi kyyrhyyn ja ođotti ette voittais sođan.
Så utrivelig surt og ensomt kunne det være, at man heller valgte en troverdig død og overga seg.	Niin somattoman kylmää ja yksinäistä se saattoi olla ette ennemin valitti uskottavan kuoleman ja antoi ylön.
Ja, om tyskert’n ikke var gått lei og gått hjem.	Niin, siis jos tyskäinen ei ollu kyllääntynny ja lähteny kotia.
For å spise kveldsmat og gjøre lekser.	Syömhään iltaruokkaa ja tekemhään läksyi.
Dersom tyskert’n stadig var på jakt, måtte man strekke armene i været og akseptere å bli plassert sammen med andre innfangete landsmenn.	Jos tyskäläinen kuitenki vielä oli jahđissa, piti nostaat käđet ylös ja hyväksyyt ette panthiin samhaan läjhään fangiksi otetuitten maanmiesten kansa.
Og risikere å bli frarøvet eventuell bon-bon.	Ja vaarana oli seki ette meiltä ryöväthiin pois mahđoliset bon-bonit.
Da gråt vi nordmenn og sa:	Silloin met norjalaiset itkimä ja sanoima:
Før vi enten ble avlivet eller satt i leir.	Ennen ko meiđät joko tapethiin eli panthiin leirhiin.
Ofte tryglet vi om avlivning, så vi kunne prøve å rømme i stedet for å ligge og fryse på bakken i den provisoriske fangeleiren.	Ushein pyysimä tulla tapetuksi, niin ette saatoima freistata pajeta sen sijhaan ette joutuisimma makkaamhaan maassa provisoorilisessa fankileirissä.
Det var nemlig lov å rømme, bare man var snar å springe.	Se oli nimittäin lupa pajeta jos vain oli noppee koivista.
Kortvarig våpenstillstand var også tillatt, enten fordi man hadde slått seg og blødde, var luta lei, eller måtte hute seg hjem på grunn av avtaler og andre typiske voksenting.	Lyhykäinen asetlepo oli kansa luvalinen, joko siksi ette oli loukanu ittensä ja valoi vertä, oli täysin kyllääntynny eli jos häytyi painuut kotia sopimusten ja muitten tyypilisten raavhaitten hommiin takia.
Da viftet de stridende parter med hvite lommetørklær, og la ned våpen til fordel for kortvarig demokrati.	Silloin sottiivat osapuolet heiskutethiin valkkeita nestuukkii ja laskethiin alas asheet lyhykäisen demokratiin aijaksi.
I form av avstemming.	Siksi ette äänestethiin.
Endte avstemningen med flertall for fred, måtte all lek og annen voldshandling opphøre.	Jos issoin osa äänesti rauhan puolesta, silloin piti kaiken tieraamisen ja muun väkivallan loppuut.
Hvis de fleste ungene ristet på hodet, måtte man smaløyd krype tilbake til skyttergravene og krigen fortsette.	Jos usheimat kläpit puđistethiin päätä, piti silmät viirussa ryömiit takaisin ampumahauthoin ja sota jatkui.
Vi hadde også en mer spissformulert variant av leken vår.	Meilä oli kansa toinen leikkivariantti missä oli rajatumpi kaava.
Den het Tyskert’n kommer – Russ’n redde oss.	Sen nimi oli Tyskäläinen tullee – Ryssä pärjää meiđät.
Her tok de små bamsene fra øst mer direkte del i striden, det hele ble raskt uoversiktelig, og endte gjerne i store og lurvete floker av gneldrende unger.	Siinä otethiin iđän pikku karfuut suoremasti ossaa sothaan, kaikki muuttui äkkii yhđeksi sekamelskaksi, ja ushein kävi niin ette tuloksenna oli joukoittain haaskoissii ja parkkuuvii kläppii.
Nordmennene foretrakk ofte den leken, for da kunne de rømme til russ’n i stedet for opp i fjellet eller ned i fjæra.	Norjalaiset tykäthiin ushein parhaiten siitä leikistä, sillä ko silloin net päästhiin pakenemhaan ryssän tykö tunturin eli fieruan sijhaan.
I vår lek var det dessuten bedre å bli tatt til fange som russ’n enn å bli fanget som nordmann.	Meiđän leikissä oli lisäksi parempi ette joutui fangiksi ryssänä ko norjalaisena.
Hos oss ble russ’n nemlig noe som het russefange, og havnet i sin egen krigsfangeleir.	Meilä ryssää nimittäin sanothiin ryssänfangiksi, ja silloin joutui omhaan sotafankileirhiin.
I en sånn leir, hadde en stor unge hørt noen voksne si, skulle i utgangspunktet ingen plage russen, for de var beskyttet av geneverkonsesjonen.	Semmoisessa leirissä, oli yksi iso kläppi kuulu jonku raavhaan sannoovan, ei oikheestansa kukhaan saanu kiusata ryssää sillä ette heitä suojas Geneven konsessuuni.
I alle fall, ble man valgt som russ’n i leken vår, hadde man det etter forholdene ok i leiren.	Joka taphauksessa, jos meiđän leikissä tuli valituksi ryssäksi, sillä, olosuhtheissiin kattoin, oli kohta hyvät olot leirissä.
Fikk til dels humane forhold og ble snart sluppet fri.	Sai melkhein humaanin piđon ja pääsi hetikohta vaphaaksi.
Ble man derimot tatt som tyskert’n var man ute av leken og ble landsforvist.	Mutta jos sensijhaan joutui kiini tyskäläisenä, joutui heti ulos leikistä ja maanpakhoon.
Noe som i praksis betød hjem til foreldrene.	Mikä siis tarkoitti kotia vanhiimiitten tykö.
Så hvis noen av den minste russ’n ble lei av å leke, eller måtte hute seg hjem, kunne de be om å få skifte side og bli tyskert’n. Da dro de nytte av landsforvisningen, den varte som regel til neste dag.	Niinpä jos joku pieniimistä ryssistä kyllääntyi tieraamhaan eli tartti painuut kotia, saattoi se kyssyyt jos hän sai vaihettaat puolta ja alkkaat tyskäläiseksi. Silloin sillä oli hyöttyy maanpakhoon joutumisesta, se ko kesti ylheensä seuraavhaan päivhään.
En dag kom tyskert’n opp med en ny og enda mer grusom regel.	Yhtenä päivänä tyskäläinen hoksas uuđen ja vielä kamalamman reekelin.
Som tilfangetatt nordmann ble man verken avlivet eller pint i hjel, men befalt til å evakuere.	Jos oli norjalainen ja joutui fangiksi, ei sen paremin tapettu ko piinattu helgiltäkhään mutta käskethiin evakueeraamhaan.
Til landet hvor søringene bodde.	Sinne missä eteläläiset asuthiin.
Før vi rakk å komme særlig langt ble vi vanligvis reddet av mødre.	Ennen ko kerkesimmä kovin kauvas, tulthiin tavalisesti meiđän äiđit pärjäämhään meiđät.
De kom ut på trammen og kauket at nå var det kveldsmat og snart leggetid.	Net iđethiin trapule ja huuđethiin ette nyt oli iltaruoka ja heti maatapanon aika.
Når sånne mødre-kauk ljomet oppover Lillefjellet, da stilnet kamphandling og våpengny.	Ko semmoinen äittiin kiljunta kaikui ylös Lillefjellethiin, silloin taistelu ja asheitten melu vaimethiin.
Mormor, vi kalte henne mor, var ofte nysgjerrig når jeg kom hjem.	Ämmi, met käskinä sitä muoriksi, oli ushein tieđonankara ko mie tulin kotia.
Mor ville vite alt om krigen, hvem som hadde vunnet de ulike slagene, om jeg ble funnet der jeg lå og frøs bak steinen, den slags.	Muori halus tiettäät kaiken sođasta, kuka oli voittanu eri taistelut, jos minun löyđethiin sieltä ko mie makasin kiven takana ja palelin, ja muuta sen sorttista.
Kanskje hun ville vite fordi mine krigsrapporter vakte minner?	Piian se halus tiettäät sillä ette minun sotaraportit herätethiin hänelä muistoi?
På godt og vondt?	Hyvvii ja huonoi?
Uansett, mor lyttet til det jeg fortalte, så kommenterte hun krigen.	Joka taphauksessa, muori kuunteli ko mie muistelin, jälkhiin se kommenteeras sottaa.
Hvem som i hennes øyne var verdige vinnere, og om den og den fortjente å leve eller dø.	Kekkä hän meinas ette olthiin arvoliset voittaajat, ja jos se ja se ansaitti elläät eli kuola.
«Kossn gikk det i dag da?	”Kunka se meni tääpänä?
» spurte mor.	” muori kysyi.
«Kæm som vant og kæm som tapte?	”Kuka voitti ja kuka tappas?
»	”
Da sa jeg at det gikk bare trasig.	Silloin mie sanoin ette se meni aivan surkkeesti.
At jeg måtte være nordmann og at vi som vanlig tapte krigen.	Ette mie jouđuin olemhaan norjalainen ja ette met, niin ko tavalinen, tapathiin sođan.
Så fortalte jeg alle grufulle detaljer, og sa at i morgen skulle vi leke noe nytt.	Sitte mie muistelin kaikkiin kauheitten detaljiitten ympäri ja sanoin ette huomena met taas tieraama.
Det syns mor var en glimrende idé, og ga meg ei eske fyrstikker.	Muori piti ette se oli loistaava idee, ja antoi mulle tulitikkuäskin.
Dagen etter gikk evakueringen som en lek.	Seuraavanna päivänä evakueeraus meni ko leikki.
Helt til en av de store guttene satte fyr på en gresstust for å vise hvorledes en okkupasjonsmakt med respekt for seg selv farer fram.	Kiini siihen ko yksi isoista pojista sytytti ruuhopounun palamhaan ette näyttäis kunka itteensä kunnioittaava okkupeerausvalta toimii.
Brannen spredte seg i gress-rennene på berget, og etter mislykket slukningsforsøk med flaskesaft som mødrene sendte med oss ut i striden, måtte vi evakuere for alvor.	Palo levis alas vaaralta ruuhorännii pitkin, ja ko sitä oli freistattu sammuttaat flaskusaftila mitä mammat olthiin antanheet meile myötä taistelhuun, ja se ei ollu menestynny, met tođesti jouđuima evakueeraamhaan.
Vi evakuerte sammen med eggmåsen med sotflak rundt nebbet, men vi vaket likevel i området til siste glo var trampet ut og brannen slukket.	Met evakueerasimma yhđessä munakajavan kansa samhaan laihiin nokkee nokan ympäri. Mutta olestimma kuitenki sielä siksi ko viimisenki kipenheen oli poljettu sammukshiin eikä ennää palanu.
En reprise i Honningsvåg på brent-jords-taktikk, det ønsket ingen av oss ungene æren for.	Se oli vookilainen repriisi poltetun maan taktikista, ja siitä ei yksikhään meistä kläpiistä toivonu kunniaa ittelens.
Etterpå var berget preget av mange svarte fotavtrykk fra svidde gummisåler.	Jälkhiin pahđassa näkyi paljon mustii hiilostettuitten kummisaapphaitten jälkkii.
Så gikk vi ned i fjæra.	Sitte met menimä fieruhaan.
Lette rekved som vi bar opp i branntomta.	Hajima riekkii mitä kannoima ylös palopaikale.
I askeskyen øvde vi på gjenreisning.	Tuhkapilvessä harjoittelima uuđestirakenusta.
Klart vi ungene i Honningsvåg hadde hørt om cowboy og indianer.	Tietenki met Vookin kläpit olima kuulheet cowboysta ja indiaaneriista.
Men den leken kjente vi oss lite igjen i. Folkene fra krigen derimot, de sto mye klarere for oss, der vi lå under stuebordet i sene kveldstimer og hørte de voksne berette:	Mutta se ei ollu meiđän leikki. Sota-aijan ihmiset taas, net olthiin paljon selvempi assii meile, siinä ko hiljain illoila makasimma tupapöyđän alla ja kuulima ko raavhaat muistelthiin.
Enten de kom fra Magerøya eller fra utlandet, det var grå og dystre folk i gamle dager.	Olthiin net sitte makrealaiset eli vieroihmiset, ihmiset olthiin vanhaasseen aikhaan harmajat ja kolot.
Krigerske å se til under luer og hjelmer som mest minnet om uthulet kuppelstein fra fjæra i Kjelvik.	Ja näytethiiin sotaisilta lakkiin ja kypäriitten alla mikkä enniiten muistutethiin Kelviikin fieruan onttoi prykykivvii.
Slitne ansikter med dyptliggende øyne og hengende munnviker.	Kulunheet muođot silmät syvälä ja suupielet alaspäin.
Presis likedan som de folkene jeg og de andre ungene på Magerøya vokste opp med.	Justhiin niin ko net ihmiset joitten kansa mie ja muut Vookin kläpit kasuima ylös.
Nemlig den tause skokken av fedre, brødre og onkler som brøt seg opp om morran for å «fære å feske.	Nimittäin se vaitonainen tokka issii, veljii ja settii jokka vääntäyđythiin ylös aamula ja lähđethiin fiskhuun.
» Som i femtiden kravlet seg ut av huset og tok sikte på båtene nede i havna.	Jokka viiđen aikhaan aamula lihkothiin ulos talosta kohđi haminaa ja venheitä.
Stimer av menn ute etter stimer av fisk, de stevnet ut fra havnebassenget tett innhyllet i mørketid og frostrøyk.	Miesparvii ulkona kalaparviin pörässä, net piđethiin lähteet ulos haminabassengista ympärillä pimmeeaika ja pakkasrusta.
Jeg minnes dem som mutte menn uten større illusjoner, samtlige i klær som matchet den deprimerende skjebne å vokse opp nordpå.	Mie muistan ette net olthiin kärykset miehet ilman sen suuremitta kuvitelmitta, kaikki vaatittunna niin ette sovithiin yhtheen sen surkkeen kohtalon kansa ette olthiin joutunheet kasumhaan ylös pohjaisessa.
Duknakket der de med tungt hengende sjøvotter subbet av sted i slagstøvlene sine.	Kumarat miehet painaavissa merivantthuissa ja kaulussaapphaissa laahustethiin matkhaansa.
Til havs for muligens aldri mer vende hjem.	Merele mistä ei piian ikinä palanu takaisin kotia.
Kort sagt kjempegode forbilder som jeg og de andre ungene kjente oss igjen i. Og som vi førte videre med Tyskert’n kommer og Russ’n redder oss.	Lyhykäisesti sannoin hirmu hyvvii esikuvvii missä mulla ja muila kläpiilä oli helppo nähđä oman ittemä. Ja mitä met jatkoima tieraamalla Tyskäläinen tullee ja Ryssä pärjää meiđät.
Derfor ble cowboyer med hatt og indianere med fjær aldri helt vår greie.	Sillä ei hattupäisistä cowboyista ja sulkapäisistä indiaaneriista koskhaan tullu meiđän homma.