Nykyaikaan kuuluvana työskentelevät inarinsaamelaiset lähes kaikissa tunnetuissa ammateissa. Muutos vanhasta luontaistalouteen perustuvasta järjestelmästä nykyiseen teknistyneeseen yhteiskuntaan on kestänyt runsaat 40 vuotta. Se on perin lyhyt aika, kun ottaa huomioon kehityksen huiman etemenisen. Ihminen ei ole kaikissa asioissa pystynyt vastaamaan kehityksen haasteisiin. Tekniikka kuitenkin jatkaa voittokulkuaan, joten odotettavissa on yhä uusia ammattinimikkeitä lisää.

Luultavasti vanhin ammatti aivan keskiajalta lähtien on ollut noita. Tämän ammatin harjoittajia on elänyt vielä 1900-luvun puolella. Viimeisimpiä ammatinharjoittajia on ollut Ison Antin Anna (Anna Antintytär Sarre, 1843 – 1915), joka asui Iijärvellä. Perinteisin ammatti perustui kalastukseen, metsästykseen ja keräilytalouteen, jota Ison Antin Annakin toimeentulokseen harjoitti. Muinoin tuolla ammatilla ei ollut varsinaista nimikettä lainkaan. Nykyään samoista asioista toimeentulonsa hankkivaa kutsutaan luontaistilalliseksi.

Vanhaan aikaan myös renki ja piika olivat erittäin arvostettuja ammattinimikkeitä. Aikansa rengintöitä tehtyään saattoi mies edetä jopa talon isännäksi, kuten kävi Leski-Antin Uulalle (Uula Morottaja, 1892 – 1963), joka asui Sulkusjärvellä. Muinaiseen ammattieliittiin kuului myös kylänvanhin eli kylännimismies, jonka sana oli kylän laki. Myös myöhempien aikojen poroisäntä ja raitio edustivat ammattinimikkeiden kärkipäätä.

Uuden ajan ammattinimikkeitä

Nykyisyyttä lähetessä byrokratia lisääntyi ja toi tullessaan erilaisia vaatimuksia. Ihmisille oli keksittävä “oikeita” ammattinimikkeitä. Henkilöt, joilla ei ollut tiettyä erityistä ammattialaa, josta elantonsa hankkivat, saattoivat valita ammatikseen työmies tai sekatyömies. Jos henkilöllä oli muutamia poroja, josta oli toimeentulojatketta, valitsi hän ammatikseen poromies. Vähemmän poroja omistava, mutta pääasiassa kalastuksella toimeentuleva valitsi ammattinimikkeekseen kalastaja. Pelkästään metsästäjä nimikettä käyttäneitä tuskin lienee ollut montaakaan.

Viime vuosisadan loppupuoliskolla pääasiassa poronhoidosta toimeentulonsa saavien ihmisten määrä on hieman lisääntynyt, mutta se on ammattirakenteen murroksesta johtuva ilmiö, josta myöhemmin. Oli eräs ammattinimike, joka piti sisällään kaikkia edellä mainittuja ammattinimikkeitä (lukuunottamatta noitaa, kylännimismiestä ja renkiä) oli talollinen eli talokas. Hän pyyti riekkoja ja kalasti, kulki poroerotuksissa, teki kauppamatkoja Reisvuonoon ja keräsi hilloja. Hän saattoi harrastaa myös pienimuotoista karjataloutta ja maanviljelyäkin, mutta pelkästään maanviljelystä elantonsa hankkivia ei ollut. Eräältä inarinsaamelaiselta kysyttiin hänen ammattiaan jonkun asiakirjan yhteydessä, johon hän vastasi monipuolinen.

Takaisin ylös

Erilaiset ammatit

Erikoisimpiin ammatteihin kuuluva, jossa inarinsaamelainen on työskennellyt on merikapteeni. Inarinsaamelainen Matti Saijets lähti nuorena miehenä hieman ennen jatkosodan syttymistä Liinahamarista messipojaksi merille maaliskuussa v. 1941. Purjehdittuaan vuosia eri valtamerilaivoissa, meni hän viimein Kotkan Merikouluun, josta valmistui merikapteeniksi v. 1962. Hän on toiminut kapteenina mm. 57 000 tonnin tankkilaivalla Universe Defenderillä, joka kuljetti öljyä Persianlahdelta maailman eri satamiin. Matti Saijetsilla oli vakituinen tukikohtansa Portugaliin kuuluvilla Azorien saarilla, mutta myös Inarissa, jossa hän kävi viettämässä lomansa. Matti Saijets kuoli 1990-luvulla ja lienee haudattu Azoreille.

Toinen yhtä erikoinen ammatti on kanavajohtaja. Kaamasessa syntynyt ja Kaamasessa, Inarissa ja Ivalossa koulunsa käynyt Erja Morottaja hakeutui opiskelujensa jälkeen ulkomaille. Siellä hän työskenteli muun muassa kibbutsilla Israelissa kahdeksan kuukautta. Ulkomaakierroksensa jälkeen Erja palasi kotimaahan asettuen pääkaupunkiseudulle, jossa jatkoi opiskelujaan. Valmistutumisensa jälkeen hän on työskennellyt toimittajana usean vuoden ajan. Lehtityönsä ohella hän on suorittanut ulkomaisia ohjelmahankintoja Neloselle. Vuonna 2005 hänet valittiin Suomen Music TV:n kanavajohtajaksi.

Muita erikoisia tai inarinsaamelaisille epätyypillisiä ammatteja, joissa he ovat työskennelleet, ovat mm. kelloseppä, katekeetta, lukkari, kirkkoväärti, kauppias, luutyöntekijä, koiranohjaaja, koulutoimentarkastaja, rehtori, peruskoulun lehtori, keittäjä, keittiöapulainen, päätoimittaja, radiotoimittaja, palopäällikkö, lähihoitaja, lastenhoitaja, päivähoitoapulainen, ATK-suunnittelija, suunnittelija, kulttuurisihteeri, kunnanjohtaja, talonmies, messipoika, tarjoilija, taksiyrittäjä, kondiittori, metsuri, putkimies, autonkuljettaja, puhelinasentaja, kullankaivaja, kauppa-apulainen, rajavartija, tullivartija, poliisi ja postinkantaja.

Ammattimurros

Inarinsaamelainen ammattirakenne koki suuren murroksen 1960–70 -lukujen vaihteessa moottorikelkan tullessa yliseen Lappiin. Aluksi kelkkoja oli vain muutamia, mutta poromiesten ta talollistenkin kiinnostus moottorikelkkaa kohtaan lisääntyi ja jo 1970-luvun puoleen väliin mennessä moottorikelkka oli lähes joka taloudessa.

Poronhoitoon moottorikelkan tulo vaikutti ratkaisevalla tavalla. Hankintahinta sinänsä oli jo melko suuri, mutta vielä suuremman kulun aiheutti sen käyttö bensiinin hinnassa ja ennen kaikkea varaosien hankinnoissa. Koska moottorikelkka oli tullut jäädäkseen, johti se ennen pitkää pienporomiesten katoon. Suurimmalla osalla inarinsaamelaisista oli poroja enimmillään ehkä noin viidestäkymmenestä sataan, mutta tällaisilla poromäärillä ei voitu ylläpitää mottorikelkkaa, koska elantoakin oli hankittava. Moottorikelkaton ei voinut osallistua ettotöihin, sillä hän ei olisi pysynyt hiihtopelissä joukon mukana. Ainoa ratkaisu ongelmaan oli poromäärän reilu lisääminen, taikka luopuminen poronhoidosta täysin. Suurin osa inarinsaamelaisista päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun. Heidän oli hakeuduttava uusiin ammatteihin.

Muutoksia lyhyessä ajassa

Toki riekonpyynti, marjastus ja kalastus säilyttivät edelleenkin asemansa toimeentulorakenteessa, mutta etenkin nuorten oli katsottava pidemmälle. Monet heistä astuivat jälleen opin tielle, päätyen erilaisiin ammattikouluihin, opistoihin ja opettajaseminaareihin. Eräät muuttivat Ruotsiin rakentamaan läntistä hyvinvointiyhteiskuntaa. Jotkut perustivat omia liikeyrityksiään vaihtelevalla menestyksellä. Osa nuorista jäi kotiseudulleen satunnaistöiden varaan ja moni putosi kehityksen kelkasta. Kaiken kaikkiaan muutos oli erittäin suuri etenkin sen vuoksi, että se tapahtui niinkin lyhyen ajan sisällä.

Aika jatkaa muuttumistaan ja inarinsaamelaiset sen mukana. Tästä johtuen heitä voidaan tavata nykyään muun muassa opiskelijoina, harjoittelijoina, liikeyrittäjinä, kirvesmiehinä, sihteereinä, artesaaneina, kielentutkijoina, kalastusmestareina, kulttuurityöntekijöinä, linja-autonkuljettajina, luontovalvojina, kalastuksenvalvojina, sähköasentajina, autoasentajina, kirjailijoina, runoilijoina, hotellivirkailijoina, opettajina, matkaoppaina, muusikkoina, parturi-kampaajina, työnjohtajina, siivoojina, porotalousyrittäjinä, matkailuyrittäjinä, perhepäivähoitajina, kielenkääntäjinä, putkiasentajina ja palomiehinä.

Ilmari Mattus

Takaisin ylös