KÄSITYÖ

Käsityökulttuuri liittyy vahvasti inarinsaamelaiseen perinteeseen. Sen näkyvimmät tuntomerkit ovat Inarinjärven ympärillä säilynyt kieli ja inarilainen puku. Kaikkien pohjoisten kansojen taustalta löytyvät samat lähtökohdat: arktinen luonto ja kehittymisen pakko. Asioita on pitänyt kokeilla, kehitellä ja kaiken tämän takana on aina ollut ihminen.

Inarinsaamelaisessa elämänmuodossa tehtiin itse kaikki kodin piirissä tarvittavat tavarat, joka asetti tarve-esineille tiettyjä vaatimuksia. Esineiden piti olla lujia, käytännöllisiä ja niiden piti miellyttää käyttäjänsä esteettistä silmää. Miehet tekivät ns. miesten töitä, jotka liittyivät asumiseen. Inarinjärvi ja sen monet sivuvedet, järvet ja lammet vaativat taitoa veneen rakentamisessa. Talviseen kulkemiseen tarvittiin ahkioita ja kelkkoja sekä poroille länkiä. Perheessä tai alueella oli aina joku, joka hallitsi puusta tekemisen taidon. Poron sarvet on ollut myös käyttömateriaali, josta esimerkiksi suopungin kielasluu ja lusikat, sekä vaimoväen tiuhta ja käpy on valmistettu.

Inarinsaamelaiset ovat omistaneet poroja vähemmän, mutta poro on ollut kaiken elämisen ehto. Se on ollut ajokas, tarjonnut ravintoa ja nahasta on valmistettu pukineita. Talvipuku perustui porontaljan monipuoliseen käyttöön, josta tehtiin sekä miesten että naisten pukineet. Kasvisparkittu nahka oli monipuolinen käsityömateriaali, jota tarvittiin valjaissa, laukkuina ja pussinahkana sekä pukineisiin.    

Elämäntapa liittyy pukukulttuuriin

Kalastus on liittynyt kiinteästi inarilaisen elämään niin talvi- kuin kesäpaikassakin. Käsityöt ovat seuranneet vuotuismuuton mukana. Pienimuotoinen maatalous ja karjanhoito, lehmät ja lampaat, ovat tuoneet vaihtelua perheiden ravintoon. Naudannahkaa tarvittiin esimerkiksi kengänpohjanahkaksi ja poronhihnoiksi, ja lampaanvillaa kehrättiin langaksi. Lampaan taljoista tehtiin roukoja eli peittoja, ja liha käytettiin ravinnoksi. Norjan kauppamatkoilta tuotiin elintarvikkeiden lisäksi myös hylkeennahkaa kengänpohjia, hihnoja ja laukkuja varten, sekä muita käsityötarvikkeita kuten verkaa ja sarkaa lapinpukuja varten.

Naiset ovat osallistuneet mahdollisuuksiensa mukaan kaikkiin töihin. Vaimon tehtävänä on ollut pitää koti ja perhe lämpiminä, ja he ovat vaatettaneet perheensä. Joskus tehtiin myös tuotteita naapureille ja kauemmaskin. Yleensä taitajien maine kiiri kulkijoiden ja tehtyjen tuotteiden mukana.

Pukukulttuurin kehittyminen on liittynyt elämäntapaan. Naisen taidot ja taideaisti ovat olleet tarpeelliset vaatetuksen kehittymisessä. Koristelutapa toteutettiin kulloinkin saatavien materiaalien mukaisesti. Inarinsaamelaisten vaatimaton elämäntapa heijastui myös pukeutumisessa, aina ei ollut varaakaan kuin välttämättömään juhlapukukokonaisuuteen.

Saamenpuku kuvastaa tätä päivää

Tarjonnan runsaus, varallisuus ja materiaalien helpompi saatavuus ovat näkyvissä nykyaikana inarinsaamelaisenkin vaateparren asustamisessa. Perinteiset pukumateriaalit ovat saaneet rinnalleen uusia nykyaikaisia kankaita ja muita ompelutarvikkeita.

Vuosikymmenien saatossa on alueelle tullut vaikutteita eri puolilta saamelaisaluetta. Inarin alueelle on tullut asukkaita muilta saamelaisalueilta. Enontekiöläiset, utsjokelaiset ja kolttasaamelaiset ovat tuoneet alueelle omat pukukulttuurinsa. Myös seka-avioliitot vaikuttavat omalta osaltaan pukukulttuurien kehittymiseen.



Ella Sarre

Takaisin ylös