SAAMENPUKU

Inarinsaamelaisen puvun koristelun samankaltaisuutta löytyy eniten Norjan Varanginvuonon ja Sodankylän Vuotson saamenpuvuista. Kulkiessaan saamelaiset ovat vieneet omaa kulttuuriaan mukanaan eri puolille saamelaisaluetta. Vaikutteet pukukulttuuriin ovat olleet molemminpuolisia. Inarinsaamelaisia on muuttanut Norjaan, joka on ollut myös tärkeä kauppakumppani.

Itä-Inarin alueella käytetään edelleen ainoastaan inarinsaamelaista pukua. Sen koristelu on joko käyttäjän suvun tai toiveen mukaisesti koristeltu, kuten muuallakin Inarinjärven ympäristön alueella on tapana. Puvuissa erottuvat paikalliset piirteet ja pukukulttuurin myötä eri alueille on kehittynyt oma koristelutyylinsä.

Saamenpuvun käyttö ei ole missään vaiheessa katkennut. Puku on aikaisemmin ollut arkivaate, mutta sen käyttötarkoitus on nykyaikana muuttunut. Inarilaisesta kansanpuvusta on tullut monikäyttöinen juhla- ja edustuspuku, jota voidaan yhä käyttää myös työvaatteena. Puku on kansanpuku, joka elää perinteisesti vanhaa kunnioittaen, kehittyen uusien sukupolvien mukana. Saamenpuku on kielen ohella tärkeä osa inarinsaamelaista identiteettiä.

Värejä ja materiaaleja

Inarinsaamelainen naisen ja miehen saamenpuku on pohjaväriltään musta tai tumman sininen, koristeväreinä punainen, keltainen ja vihreä. Perinteisesti puku on verkaa, mutta muitakin materiaaleja käytetään.  

Naisen kesäjuhlapuku on puuvillaa tai muuta puvun materiaaliksi sopivaa kangasta. Asukokonaisuuteen kuuluu hartiahuivi koruineen ja miehelle kauluksen sisäpuolelle kaulaliina.

Talvivaatteena on käytetty peskiä, joka ommellaan vasannahoista, mutta kelkkahaalarit ovat syrjäyttäneet perinteisen peskin arkisen käytön. Miehen peskin hartioilla voidaan käyttää luhkaa tai hartiasuojaa, joka valmistetaan esim. verasta tai sarasta. Lisänä harteilla voidaan käyttää villalangasta kudottua kaulahuivia, joka suojaa kaulaa ja on lämmin viilekkeeseen vyötettynä.

Lukkaa voidaan käyttää myös miehen puvun hartioilla suojana. Nainen käyttää tarvittaessa peskin tai puvun hartioilla isoa villahuivia. Säpikkäitä käytetään talvella säärisuojina, jotka ommellaan poronkoivista. Miehen säpikkäiden yläosat koristellaan, mutta naisen säpikkäiden yläosat ovat puvun alla piilossa, joten ne jätetään koristelematta. Mies käyttää myös parkkinahkaisia housuja, joiden sääriosat ovat poronkoipea.

Talvijalkineina käytetään poronkoivista ommeltuja karvakenkiä, jotka kääritään pauloilla jalkaan, myös kurekenkiä käytetään yleisesti. Poron kallonahkaa ja koipia yhdistelemällä tehdään kenkiä ns. kallokkaita. Poronkoivista tehdään myös kintaita. Arki- ja työkintaissa ei ole koristeita. Juhlakintaissa on koristeita saumoissa ja kintaiden suissa. Kesäkengät ovat parkkinahkaiset lehmän- tai poronnahkavuotakengät, jotka kyllästetään terva-rasvaseoksella vedenpitäviksi, riippuen käyttötarkoituksesta. Vuotakengät ovat yleensä paulakengät.

Muut asusteet

Paulat ja vyöt kudotaan tiuhdalla. Naisilla ja miehillä ovat omat kuviomallistonsa. Naisen paulojen kuviomallit ovat epäsymmetriset ja miehen symmetriset. Vöiden kuviomallit poikkeavat leveydessään, sillä naisen vyö on kapeampi kuin miehen. Mies käyttää myös nahkavyötä.

Naisen talvipäähine on vasannahkalakki tai koipilakki. Lakki koristellaan verkatupsuilla. Kesälakkina on punainen verkalakki. Miehen talvipäähine on neljäntuulenlakki, jossa turkis- ja verkakoristeet kiertävät pään ympäri. Talvilakin täytteenä on untuvia tai muuta täytteeksi sopivaa materiaalia. Kesälakki on ommeltu kuten talvilakki mutta ilman turkiksia.

Vanttuut, villalangasta neulotut käsineet kuuluvat talviseen asukokonaisuuteen. Naisen ja miehen vanttuiden koristelutyylit poikkeavat toisistaan. Naisen vanttuisiin neulotaan koriste selän puolelle, ranteeseen ja peukaloon, miehen vanttuisiin ainoastaan ranteeseen.

Ella Sarre

Takaisin ylös