Inarijärven pinta-ala on hieman yli 1 000 neliökilometriä ja se tekee siitä Suomen kolmanneksi suurimman järven Saimaan ja Päijänteen jälkeen.
Inarijärveä luonnehtivat sekä laaja saaristo, johon kuuluu yli 3000 erillistä saarta ja luotoa, että toisaalta suuret avoimet selät. Monin paikoin veden ja taivaan välinen viiva muodostaa horisontin ilman merkkiäkään saarista tai mantereesta.

Geologialtaan järven pohjan kallioperä koostuu hyvin vanhoista, 2000 - 3 000 miljoonaa vuotta vanhoista liuskeista. Inarin itäosassa ne ovat enimmäkseen pohjagneissiä ja lännessä hieman nuorempaa granuliittia. Merkittävä Inarijärven alueen pinnanmuotoihin vaikuttava tekijä on ollut noin 70 miljoonaa vuotta sitten alkaneet Etelä-Euroopan poimutukset. Nämä johtivat varsinaisesti nykyisten Alppien syntyyn, mutta geologinen toiminta vaikutti myös kauas pohjoiseen erilaisten lohkoliikuntojen kautta.

Esimerkiksi Norjassa Kölivuoristo kohosi silloin ylöspäin kuten myös Inarin lähellä sijaitsevat Saariselkä, Hammastunturin alue ja Lemmenjoen tunturit. Sen sijaan Inarijärvi ja etelämpänä oleva Sompion alue laskivat. Näin muodostui se vajoama, jossa nykyinen Inarijärven alanko sijaitsee. Lohkoliikuntojen välisissä murtumissa puolestaan virtaavat monet nykyiset suuret joet kuten Inarijärveen laskeva Ivalojoki.

Jääkaudet ja järvi

Noin miljoona vuotta sitten alkaneet jääkaudet vaikuttivat voimakkaasti Inarijärven muotoihin. Viimeisin jään sulaminen tapahtui Inarijärven kohdalla noin 9500 - 10 200 vuotta sitten. Sulamisvaiheen aikana oli nykyisen Inarijärven pohjoisosassa suuri jääjärvi, joka purki vetensä Näätämön vesistön kautta Jäämereen. Vasta kun Virtaniemen kohdalla ollut jääpato suli, aukeni yhteys Jäämereen nykyisen Paatsjoen kautta. Inarinjärvi oli tuolloin muutama sata vuotta meren vuonona. 
Sen aikaisia rantakivikoita ja muita rantamuodostumia löytyy tänäkin päivänä noin 150 m meren pinnan yläpuolella olevien korkeuskäyrien kohdalla eli 30 metriä nykyisen Inarijärven pinnan yläpuolella. Maan kohoamisen johdosta vuonoyhteys muuttui Virtaniemen kohdalla jokiyhteydeksi ja syntyi Paatsjoki. Se on nykyisinkin Inarijärven laskujoki Jäämereen.

Jääkaudella jää liikkui Inarijärven kohdalla jäätiköitymisvaiheessa koilliseen ja vetäytyi sulamisvaiheessa takaisin lounaaseen. Liike näkyy tämän päivän maisemassa erilaisissa lounas-koillinen -suuntaisissa muodostumissa.  Koko järvi ja varsinkin sen koillisosassa olevat pitkät vuonot ovat mannerjään liikkeen suuntaisia. Jään edetessä syntyivät muun muassa moreeniselänteet eli drumliinit ja silokalliot uurteineen. Sulamisvedet lajittelivat soraharjuja, joita näkyy Inarijärven ympäristössä mm. Partakossa, Vätsärissä ja Keväjärvellä. Jäät kuljettivat myös kiviä ja siirtolohkareita. Varsinkin Vätsärin alueella jääkauden aikaansaama kivikkoisuus on hämmentävän runsas.

Suurten luonnonvaihtelujen järvi

Rantojen ja maaperän rikkonaisuus, kivikkoisuus ja pohjan syvyyden suuri vaihtelu näkyy saarien suuren määrän lisäksi lukuisina sivujärvinä. Ne ovat lyhyiden jokien tai salmien kautta yhteydessä itse Inariin. Tällaisia ovat mm. Ukonjärvi, Nitsijärvi ja koillisosan vuonomaiset Kyyneljärvi ja Suolisjärvi. Inarijärven lähiympäristö on melko alavaa, vaikkakaan ei tasaista. Järven keskisyvyys jää niukasti alle 15 metrin, mutta syvimmät kohdat ovat yli 90 metriä. Järven välittömässä ympäristössä ei ole tuntureita, mutta kuitenkin useita näyttäviä vaaroja. Lähin kunnon tunturi on peninkulman päässä järven luoteispuolella sijaitseva Otsamo.

Inarin pohjoinen sijainti näkyy pitkänä, puolentoista kuukauden mittaisena kaamoksena, joka alkaa marraskuun lopulla eli samoihin aikoihin kuin suuret selätkin normaalisti jäätyvät. Vastaavasti yhtäjaksoinen kesäpäivä kestää pari kuukautta toukokuusta heinäkuun loppupuolelle. Lämpimän kesän ja syksyn jälkeen selkävesien jäätyminen voi viivästyä huomattavasti. Lisäksi Inarijärvellä on joitakin kapeita salmia, jotka eivät jäädy lainkaan.

Takaisin ylös

Suotuisat luonnonolosuhteet

Inarijärven keskiosan läpäisee 69. leveyspiiri. Inari on siten Euroopan suurjärvistä kaikkein pohjoisin ja sijaitsee pohjoisempana kuin esimerkiksi Ruotsin pohjoisin kohta tai koko Kuolan niemimaa. Siksi onkin aika erikoista ja merkittävää, että Inari sijaitsee kokonaan mäntymetsävyöhykkeen sisällä. Näihin leveyspiiriin nähden edullisiin olosuhteisiin vaikuttavat mm. suhteellinen vähäinen korkeus merenpinnasta, vallitsevat lounaiset ilmavirtaukset ja talvellakin sulan Jäämeren läheisyys.

Suuret selkävedet ja niiltä puhaltavat tuulet kuitenkin ovat edesauttaneet Inarijärven pohjoisosan koivuvyöhykkeen syntyä. Koivikot reunustavat katkonaisesti ja kapeina kaistaleina rantoja ja peittävät joitakin saaria.

Ilmastosta johtuvia puuttomia ja tundramaisia saaria ei Inarilla esiinny. Muutamien saarten puuttomuus johtuu kalliopaljastumista, liiasta kosteudesta tai ihmisen toiminnasta. Tuulisuuden ja maalajien niukkuuden muotoilemia mäntyjä, joita tavataan esimerkiksi merten rannoilta, löytyy myös Inarilta. Aivan järven lounaiskolkassa Ivalojokisuistossa esiintyy kuusia. Inarin rehevimpiä alueita ovat kaikki jokisuistot, jotka ovat aiheuttaneet usein laajan matalikon ja tuovat vuosittain runsaasti ravinteita eliöstön käyttöön.

Karuus ja säännöstely leimaavat järven luontoa

Inarijärven vesi ja rannat ovat muuten niukkaravinteisia. Tämä yhdessä veden kylmyyden ja pitkän jäässä olon kanssa aiheuttavat vesikasvillisuuden vähäisyyden. Tämä näkyy edelleen eläinten pienessä määrässä. Rantavyöhykkeet ovat kapeita ja kivikkoisia, hiekkarantoja on hyvin niukalti ja ne ovat kapeita.

Lisäksi Inarin eläimistöön vaikuttaa järven säännöstely. Paatsjoen voimalaitokset juoksuttavat talven aikana Inarin vesivarastoja siten, että keväällä veden korkeus on yleensä alimmillaan. Kesällä veden pinta alkaa nousta ja se on korkeimmillaan ennen jäätymistä. Säännöstelemättömällä järvellä lumien ja jäiden sulaminen aiheuttavat tulvahuipun keväällä, joka sitten laskee nopeasti jo alkukesällä. Tämä Inarijärvellä tapahtuva, luonnonmukaisesta kierrosta poikkeava veden korkeuden säätely vaikuttaa moniin eliöihin. Ehkä selvimmin siitä kärsivät ne vesilinnut, jotka yrittävät pesiä keväällä rantavyöhykkeelle lähelle veden rajaa. Haudonta-aikana nouseva vesi estää pesinnän onnistumisen.

Korkeilla rannoilla, Inarin läheisissä järvissä ja Inarijärven suurten saarten lammissa pesii kuitenkin vesilintuja, joita karullakin järvellä näkyy erityisesti jokisuistoissa ja matalilla rannoilla. Koskelot, kaakkuri, kuikka ja näitä harvinaisempi mustalintu ovat tyypillisiä Inarijärven vesilintuja. Suuri järvi vetää puoleensa myös harhailijoita ja kiertelijöitä valtamereltä. Merikotka ja merimetso ovat jokavuotisia vieraita, ja etenkin myrskyjen jälkeen on tavattu myös joitakin lintuvuorten lajeja kuten kiisloja, lunneja ja pikkukajavia. Myös luonnonmukaiseen veden korkeuden vaihteluihin sopeutuneiden kalojen kutu häiriytyy säännöstelyssä, vaikka se onkin enimmillään vain pari metriä vuoden aikana. Kaloista tärkeimmät ovat monet lohikaloihin kuuluvat lajit kuten eri siikalajit, taimen, rautu ja ajoittain myös muikku. Vuosittain istutetaan Inariin huomattava määrä kalojen poikasia korvaamaan säännöstelyn aiheuttamia haittoja.

Matti Mela

Takaisin ylös