T.I. ITKONEN

Tammikuun 20. päivä 1891 syntyi Pulkkilan silloiselle kappalaiselle Lauri Arvid Itkoselle kolmas lapsi, joka tuli myöhemmin suuresti vaikuttamaan saamelaisten ja sitä kautta inarinsaamelaistenkin kulttuuriperinnön kirjaamiseen. Poikanen sai nimekseen Toivo Immanuel Itkonen, joka muutti perheensä mukana Inariin kevättalvella 1899. Hän oli juuri silloin täyttänyt 8 vuotta. Suurta perhettä, johon kuuluivat vanhempien lisäksi kaksi palvelijaa ja kuusi lasta, sekä Putte-niminen hevonen, kaikkiaan kymmenen ihmistä, oli Kittilässä vastassa pororaitoineen Inarin silloinen lukkari Heikki Mattus tyttärensä Annan kanssa.

Koska viime vuosisadan alussa oli vielä kiertokoulusysteemi käytössä Inarissa ja katekeetta Matti Lehtola opetti lapsia silloin Inarissa, katsoi Lauri Itkonen kuitenkin parhaimmaksi vaihtoehdoksi palkata kotiopettaja lapsilleen Toivolle ja Tyynille, jotka olivat silloin kouluiässä. Heidän kotiopettajanaan toimi Helmi Hirvonen. Perheen vanhin lapsi Lauri Ilmari, josta tuli kymmenkunta vuotta myöhemmin Juutuansuun kivikautisten kotasijojen löytäjä, oli jo siinä vaiheessa opiskelemassa Oulussa. Inarin kylällä aloitti kansakoulu vuonna 1902 toimintansa, mutta Toivo Immanuel ei ehtinyt liittyä siihen, koska hänellä oli aikeenaan aloittaa Oulun lyseossa opiskelut syksyllä 1901. Opintojen aloittaminen lyseossa samana syksynä ei kuitenkaan toteutunut, koska hän ei läpäissyt lyseon kirjallisen sisäänpääsykokeen. Kokeen yhtenä osana oli kertotaulun osaaminen ja hän oli aloittanut kertotaulun numeroinnin sadasta alaspäin, kun olisi pitänyt aloittaa ykkösestä ylöspäin. Poikaa ei enää kannattanut lähettää takaisin Inariin ja kansakouluun, vaan Oulun suomalaisen valmistavan koulun rehtori Magnus Rosendal otti hänet yhdeksi lukukaudeksi kouluunsa, jonka jälkeen Toivo pääsi Oulun lyseon oppilaaksi.

Oulun lyseossa seitsemän opiskeluvuoden jälkeen hän kirjoitti ylioppilaaksi 19-vuotiaana vuonna 1910, filosofian kanditaatiksi hän valmistui vuonna 1913, filosofian lisensiaatiksi vuonna 1916 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1923. Kun tohtorinhattu painettiin hänen päähänsä, oli hän silloin vasta 32-vuotias. Hän toimi Muinaistieteellisen toimikunnan amanuenssina 1919 – 1932, toimikunnan intendenttinä 1932 – 1935 ja koko toimikunnan osastonjohtajana 1935 – 1955 välisen ajan. Hän toimi myös Suomen muinaismuistoyhdistyksen sihteerinä 1920 – 1933, Lapin sivistysseuran johtokunnanjäsenenä 1934 – 1961, Suomen tiedeakatemian jäsenenä vuonna 1947, Royal Anthropological Institute of Great Britain and Ireland kunniajäsenenä, sekä vielä Norsk Folkemuseum kunniajäsenenä vuonna 1961.

Vuosien 1911 – 1949 välisen ajan hän teki 9 tutkimusmatkaa Lappiin, joiden tuloksena hän kirjoitti kaksiosaisen teoksen Suomen lappalaiset I ja II vuonna 1948, kaksiosaisen koltansaamen sanakirjan Koltan- ja kuolanlapin sanakirja I ja II vuonna 1958, toimitti vuonna 1917 kirjan Inarinlappalaista kansantietoutta, johon materiaalin oli kerännyt A.V. Koskimies kesällä 1886, kuvasi noin 400 valokuvaa saamelaisten elämästä ja kirjasi noin 2000 inarinsaamelaista paikannimeä. Kielimestarina ja asiantuntijana hänellä oli monien vuosien ajan Uula Morottaja. Lappiin suuntautuvien tutkimusmatkojensa lisäksi hän teki tutkimusmatkoja myös Keski-Eurooppaan vuonna 1929, Skandinaviaan vuosina 1931 ja 1947, sekä viimeisimmän Italiaan vuonna 1955.

Toivo Immanuel Itkoselle ja vaimolleen Iina Amanda Seppäselle syntyi kolme lasta: Terho, Marja ja Kerttu, joista Terhosta tuli professori. Suurimman osan elämästään T.I. Itkonen asui Helsingissä ja kuten edellä on käynyt ilmi, oli hän suuresti arvossapidetty kielitieteilijä ja kielentutkija. Hän kuoli Helsingissä 12.5.1968. Martti Linkolan vuonna 1998 Siidassa pitämän luennon mukaan hän on kirjoittanut tieteellisiä tekstejä yli 5000 sivua, vaikka hänellä oli tapana ilmaista asioita lyhyesti. Terho Itkonen lahjoitti suuren osan isänsä kirjoista Siidalle.

Takaisin ylös